Kevät on saapunut Suomeen ja se on varma merkki siitä, että pian kotimaan kentillä nähdään maan parasta jalkapalloa. Veikkausliigan tuleva kausi on täynnä suuria odotuksia, eikä syyttä.

Kotimaisen jalkapallon korkein sarjataso Veikkausliiga on tehnyt talven aikana ison muutoksen sarjajärjestelmäänsä. Paljon erimielisyyksiä nostattanut muutos tulee ottaa kuitenkin enemmän mahdollisuutena kuin uhkana. Kyseinen järjestelmä on koettu toimivaksi monissa Euroopan sarjoissa, joihin kuuluvat muun muassa Belgian, Tanskan ja Itävallan pääsarjat.

Mitä uusi sarjajärjestelmä sitten tuo tullessaan ja miksi tällaiseen muutokseen on ollut tarvetta?

Tulevalla kaudella otteluita pelataan ainoastaan 167, kun ennen Veikkausliigassa kamppailuja on ollut 198. Tällä pyritään keventämään pelaajien rasitusta ja tuomaan peleihin enemmän laatua. Myös harjoittelua pystytään lisäämään kauden aikana, jonka pitäisi näkyä myös joukkueiden peliesityksissä. Rasituksen pienentäminen vaikuttaa myös pelaajien terveyteen ja loukkaantumisten uskotaan vähenevän tulevalla kaudella.

Suurin muutos on kuitenkin tulevalla kaudella sarjan jakaminen kahteen erillisen osaan kauden loppupuolella. Tällä pyritään poistamaan niin sanotut merkityksettömät pelit sarjasta. Järjestelmä tulee muuttamaan koko kilpailua suuresti ja miten se toimii käytännössä, selitetään seuraavasti.

”Jatkossa 22 kierroksen runkosarjan jälkeen joukkueet jaetaan mestaruussarjaan ja haastajasarjaan. Joukkueet jatkavat näissä loppusarjoissa niistä pisteistä, jotka ovat runkosarjan aikana keränneet.

Mestaruussarjan voittaja voittaa Suomen mestaruuden ja saa paikan Mestarien liigan karsinnoissa. Toinen joukkue saa hopeaa ja paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa. Kolmas joukkue saa pronssia ja pääsee toiseksi joukkueeksi mestaruussarjan jälkeen viimeisestä Eurooppa-liigan paikasta pelattavan lopputurnauksen finaaliin. Muut mestaruussarjan joukkueet pääsevät osallistumaan lopputurnaukseen, kuten myös haastajasarjan ensimmäinen joukkue.

Lopputurnauksessa joukkueet sijoilta 4. – 7. pelaavat ensiksi yksinkertaiset pudotuspelit. Voittaja pääsee kohtaamaan pronssijoukkueen kaksiosaisessa finaalissa, jonka voittaja saa viimeisen jaossa olevan paikan seuraavan kauden Eurooppa-liigaan.

Haastajasarjan viimeinen joukkue putoaa Ykköseen. Toiseksi viimeinen joukkue osallistuu Ykkösen joukkuetta vastaan pelattavaan karsintaottelupariin sarjapaikasta seuraavan kauden Veikkausliigassa.” -Veikkausliiga-

Ensisilmäyksellä uusi sarjajärjestelmä saattaa näyttää vaikeasti tulkittavalta, mutta samaan aikaan se tuo täysin uutta lisämaustetta koko lajiin. Varsinkin mestaruustaistelu tulee kiristymään, kun kärkikuusikon joukkueet pelaavat ainoastaan toisiaan vastaan viimeisillä kierroksilla.

Jalkapallo on myös tällä hetkellä hyvässä nosteessa kotimaassa, kun Suomen A-maajoukkue Huuhkajat on niittänyt hyvää tulosta kansainvälisissä peleissä. Veikkausliiga haluaa varmasti oman osansa tästä buumista ja peleihin odotetaankin enemmän katsojia kuin viime vuonna. Veikkausliigan katsojakeskiarvo oli viime vuonna 2 308 ja se on 6,8% vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Huhtikuun alussa alkava kausi näyttää, pystyykö Veikkausliiga hyödyntämään vallitsevan nosteen jalkapallossa. Sarjajärjestelmän muutos on iso askel eteenpäin, mutta paljon on vielä tehtävää, jotta Veikkausliiga voi taistella kiinnostavuudestaan esimerkiksi kotimaisen jääkiekkoliigan kanssa.

Toimittaja: Miika Juvonen

Kuva: Pixabay

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram