Siirtomarkkinat ovat futiksessa välillä hyvinkin riskialtista rahalla leikkimistä. Tässä viisi pelaajaa, joiden nykyistä uraa vanhat seurat katselevat päätöksiään katuen.

 

5. Luis Alberto – Liverpool

Sevillan kasvatti, joka oli kaudella 2012-13 Barcelona B:ssä lainalla, teki 2013 sopimuksen Liverpoolin kanssa ja hänessä nähtiin suurta potentiaalia. Luis Alberto ei kuitenkaan Liverpoolissa peliaikaa saanut. Otteluita kertyi Valioliigassa vain yhdeksän ja kaikki vaihtopenkiltä. Kentällä ollessaan Alberto ei suuremmin vakuuttanut ja hänet leimattiin miltei samantien flopiksi. Brendan Rodgersilla ei juurikaan löytynyt käyttöä 22-vuotiaalle espanjalaiselle ja hänet lähetettiin lainalle Malagaan ja Deportivoon. Deportivossa Alberto näytti taitojaan ja pääsi pelaamaan vakituisesti – tuloksena kuusi maalia ja seitsemän maalisyöttöä 29:ssä pelissä. Liverpoolissa kuitenkin haluttiin päästä eroon Albertosta ja kesällä 2016 Lazio osti hänet vain neljällä miljoonalla eurolla.

Ensimmäisellä Lazio-kaudella vaikutti siltä, että Alberto ostettiin vain lämmittämään penkkiä sillä peliaikaa ei hänelle juurikaan auennut. Seuraavalla kaudella Alberto alkoi kuitenkin saada peliaikaa ja hän oli tulessa tehden 11 maalia ja 13 maalisyöttöä. Yhdessä Ciro Immobilen ja Sergej Milinkovic-Savicin kanssa hän muodosti todellisen kauhukolmikon. 2018-19 -kausi ei ollut aivan yhtä satumainen kuin edellinen, mutta Alberto teki silti neljä maalia ja viisi maalisyöttöä. Tällä kaudella Alberto kuitenkin pudotettiin kymppipaikalta alemmaksi ja se nähtävästi auttoi. Neljä maalia ja 13 maalisyöttöä ja Alberto on tällä hetkellä yksi Euroopan parhaista pelinrakentajista. Vain neljän miljoonan euron hinnalla on Lazio saanut ison voiton ja Liverpool kärsinyt ison menetyksen.

4. Serge Gnabry – Arsenal

Kesällä 2011 Arsenal osti Stuttgartista nuoren 16-vuotiaan saksalaislaiturin nimeltään Serge Gnabry. Monilla Arsenal-kannattajilla oli mielessä kuva siitä, miten hyvä saksalaisesta voisikin tulla. Gnabry nousi 2012-13 -kaudella Arsenalin ykkösjoukkueeseen ja teki debyyttinsä Norwichia vastaan vain 17 vuoden ikäisenä. Seuraavien kahden kauden aikana Gnabry ei kuitenkaan peliaikaa Arsenalissa saanut joten hänet lähetettiin lainapestille West Bromwichiin. Siellä peliaikaa tuli vieläkin vähemmän ja Gnabry pääsi kentälle vain yhdessä ottelussa. Tässä vaiheessa näytti jo siltä, ettei Gnabryn urasta tulisi yhtään mitään. Silloinen WBA-luotsi Tony Pulis ei saksalaisen kykyjä nähnyt ja sanoi, ettei Gnabry ollut tarpeeksi hyvä Valioliiga-kentille. 

Kesällä 2016 Gnabry palasi saksaan Werder Bremenin riveihin vain viidellä miljoonalla eurolla. Gnabry pelasi kauden todella hyvin Englannin-vuosiin verrattuna ja sai siirron Bundesliga-jätti Bayern Muncheniin. Ensimmäisen kautensa Gnabry kuitenkin vietti lainalla Hoffenheimin riveissä. Kausi Hoffenheimissa oli Gnabrylta aivan loistava – Julian Nagelsmannin alaisuudessa Gnabry pelasi enemmän valehyökkääjän roolissa kuin vasemmassa laidassa. Murtauduttaan Bayernin ykkösmiehistöön on Gnabryn meno ollut todella hurjaa. 21 maalia ja 14 maalisyöttöä 52:ssa ottelussa ja Gnabry pelaa avainroolissa myös Saksan maajoukkueessa. Mestarien liigan puolella Gnabry on käynyt kahdella Lontoon vierailulla. Chelsean verkkoon hän iski kaksi ja Tottenhamin verkkoon neljä maalia. Arsenalin leirissä varmasti kadutaan Gnabryn päästämistä lähtemään vain viidellä miljoonalla eurolla.

3. Theo Hernandez – Real Madrid

Toisin kuin veljensä Lucas Hernandez, ei Theo Hernandezin aika Madridissa ollut kovinkaan suuri menestys. Atletico Madridin kasvatti vietti hyvän lainapestin Deportivo Alavesin riveissä kaudella 2016-17. Kesällä 2017 Hernandez otti riskin ja siirtyi toiseen madridilaisjättiin eli Real Madridiin. Verrattuna Gnabryyn ja Luis Albertoon Hernandez pelasi hyvin päästyään kentälle, mutta hänellä oli tiellään ehkäpä maailman paras vasen laitapuolustaja Marcelo. Hernandez lähetettiin lainalle Real Sociedadiin, jossa hän pelasi mukiinmenevästi. Real Madridissa Hernandezin aika kuitenkin tuli loppuun ja hänet myytiin kesällä 2019 AC Milaniin 20 miljoonalla eurolla.

Milanissa ranskalaisesta on kuoriutunut todella kovan luokan vasen puolustaja. Tuloksena viisi maalia ja kaksi maalisyöttöä laitapakin tontilta. Hän on tällä hetkellä Serie A:n parhaita vasempia laitapakkeja yhdessä Roman Aleksandar Kolarovin kanssa. Ehkä Real Madridin olisi kannattanut antaa Hernandezille enemmän peliaikaa, eikä käyttää 48 miljoonaa euroa kaksi vuotta vanhempaan Ferland Mendyyn. 

2. Victor Osimhen – Wolfsburg

Vielä vuosi sitten juuri kukaan ei tuntenut nigerialaishyökkääjää nimeltään Victor Osimhen. Osimhen siirtyi Euroopan kentille 19-vuotiaana, kun Wolfsburg nappasi lupaavan hyökkääjän riveihinsä. Osimhen vietti suurimman osan ensimmäisestä kaudestaan sairastuvalla nivelvaivan takia. Seuraavalla kaudella Osimhen pelasi 12 kertaa eikä saanut juuri kunnollisia näytönpaikkoja. Kesällä 2018 Osimhen sairastui malariaan ja se luonnollisesti vaikutti hänen pelikuntoonsa. Hänet lähetettiin kuitenkin lainalle belgialaisseura Charleroihin, jossa hän teki 12 maalia ja kolme maalisyöttöä. Seuraavana kesänä Charleroi hyväksyi lainassa mukana olleen kolmen ja puolen miljoonan euron osto-option.

Saman kesän aikana Lille tuli ja osti Osimhenin Charleroista 12 miljoonalla eurolla. Osimhenin aika pohjois-Ranskassa on ollut loistelias. Hänestä on kuoriutunut yksi suurimmista hyökkääjälupauksista koko Euroopassa. 13 maalia ja neljä maalisyöttöä tällä kaudella ovat varmasti pistäneet vielä Lilleäkin isompien joukkueiden silmään. Osimhenista olisi varmasti tälläkin hetkellä käyttöä Wolfsburgin riveissä. Harmillisesti näyttäisi siltä, että Wolfsburg myi 30 miljoonan euron pelaajan vain kolmella miljoonalla.

1. Andrej Kramaric – Leicester

Tammikuussa 2015 Leicester veti yllätyskortin hatusta ja osti 24-vuotiaan Andrej Kramaricin kroatialaisseura Rijekan riveistä yhdeksällä miljoonalla eurolla. Kramaric oli arvostettu pelaaja Kroatiassa ja häneltä odotettiin suuria Valioliiga-kentillä. Odotuksia ei Kramaric kuitenkaan pystynyt täyttämään. Ensimmäisen kevään aikana hän tuli useasti vaihdosta kentälle ja sai 13 pelissä aikaiseksi vain kaksi maalia. Seuraava syksy oli kroaatilta vieläkin vaikeampi, sillä hän pelasi vain kahdessa ottelussa, joissa minuutteja kertyi vaivaiset 22. Tuon jälkeen tammikuussa Kramaric lähetettiin lainalle Hoffenheimiin, ja seuraavana kesänä hänet myös myytiin 11 miljoonalla eurolla samaiseen seuraan. 

Hoffenheimissa Kramaricista on muodostunut seuran keulahahmo. Julian Nagelsmann huomasi Kramaricin monikäyttöisyyden ja alkoi käyttää kroaattia myös kymppipaikalla sekä vasemassa laidassa. Kramaric on takonut Hoffenheim-paidassa 67 maalia 129:ssä ottelussa. Tällä kaudella Kramaric on osunut seitsemästi ja saanut tililleen kaksi maalisyöttöä 14 pelissä. Leicester voisi edelleen hyötyä monikäyttöisestä kroaattihyökkääjästä, tai ainakin he katuvat hänen ulospäästämistään vain 11 miljoonalla.

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram