Suomen urheilumaailman kermaa kokoontui keskiviikkona Ravintola Mestaritalliin Helsingin Töölöön “Parempaa peliä joka päivä” – tiedotustilaisuuteen. Kyseessä on ainutlaatuinen ja kunnianhimoinen yhteistyöprojekti, joka pyrkii suosituimpien palloilulajien väliseen kunnioitukseen ja avunantoon.
Paikalla oli jääkiekon, jalkapallon, salibandyn, koripallon ja lentopallon A-maajoukkueiden päävalmentajat, sekä Suomen olympiakomitean asettaman huippu-urheilukomitean johtaja Mika Kojonkoski. Projektissa on mukana myös käsipallo ja voimistelu.
Yhteistyö on kansainvälisen menestyksen kannalta välttämättömyys
“Pyritään luomaan mallia siitä, että osaamisen kehittäminen on osittain toimintatapa. Kaikilla tasoilla voidaan tulla haastetuksi, haastaa ja vaihtaa näkemyksiä. Lopullista totuutta ei ole olemassa mistään asiasta, tässä tapauksessa esimerkiksi palloilulajeista tai joukkuepeleistä, vaan jopa päävalmentajat kokevat omalta osaltaan erittäin motivoivaksi sen, että ovat keskenään yhteistyössä, kuuntelee toisten epäonnistumisia tai onnistumisia, oppii niistä ja tuo pöytään omia haasteitaan”, Kojonkoski selventää projektia.
Lehdistötilaisuus oli mieltänostattava. Jokainen päävalmentaja korosti yhdessä tekemisen tärkeyttä. Keskustelu sai jopa romanttisia vivahteita, kun valmentajat maalailivat tulevia menestystarinoita ja loivat uskoa suomalaisen yhteistyömentaliteetin toimivuudesta.
“Kyllä se on meille melkein ehdoton välttämättömyys, että tehdään yhteistyötä. Suomessa aiemmin jokainen laji on tehnyt omaa juttuansa. Jos haluamme menestyä kansainvälisesti, meidän on saatava kaikki osaaminen, mitä tästä maasta löytyy käyttöön. Tässä projektissa pyrimme joukkuelajien kanssa lisäämään yhteistyötä”, jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Erkka Westerlund sanoo.
Kuuden eri palloilulajin yhteistyösopimus on toki ainutlaatuinen ja ajatuksena hieno, mutta selkeää konkretiaa oli toistaiseksi huomattavissa melko vähän. Päävalmentajat vakuuttivat kuitenkin, että kymmenen hengen projektiryhmässä on synnytetty keskenäinen luottamus ja hyvä henki. Nykypäivänä lajit eivät koita enää syödä toisen korista, vaan pelata yhteiseen pussiin. Pyrkimys on, että jokainen laji hyötyy.
“Taustalla on ollut projektiryhmä joka koostuu päävalmentajista,valmennuspäälliköistä ja erilaisista asiantuntioista, jotka ovat luoneet tälle joukkuepelien yhteistyölle raamit, että millä alueella olisi tärkeä toimia yhdessä. Pelin jatkuva pohdiskelu eri tasoilla on erittäin tärkeää, vaikka lopullista totuutta ei tietenkään ole. Valmennusosaaminen ja sen kehittäminen on kaikkien tavoite ja siinä on paljon haasteita. Myös urheilullisuuden lisääminen nuorten keskuudessa on tärkeää. Pyrimme miettimään, mitä voimme tehdä, että joukkuelajien parissa olevat nuoret olisivat vielä urheilullisempia ”, Kojonkoski valoittaa taustoja.
On loistavaa, että suomalaiset lyövät viisaita päitään yhteen. Jos projekti onnistuu niin kuin lehdistötilaisuudessa hehkutetaan, tulee se olemaan Suomen palloilulle loistava asia. Jokainen päävalmentaja oli samaa mieltä, että monipuolinen urheileminen ja etenkin erilaisten palloilulajien harrastaminen laajalla skaalalla on nuorelle urheilijalle pelkästään hyväksi. Päätös lopullisesta lajivalinnasta tulee jättää nuorelle urheilijalle itselleen. Houkuttelu tiettyyn lajiin yritetään jättää.
“Olen valmentanut montaa pelaajaa, joka on pelannut aiemmin urallaan myös jääkiekkoa. En osaa sanoa selkeää syytä miksi, mutta he ymmärtävät usein puolustuspelaamisen paremmin, kuin pelkästään koripallon parissa olleet”, Koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettman sanoo.
Puheista huomaa, että nuoren innostaminen lajista riippumatta on tärkeintä. Tarkoitus ei ole, että nuoria aletaan jalostaa maailmantähdiksi varhaisessa vaiheessa, vaan että nuori kokee urheilun mielekkääksi ja löytää lopulta suosikkilajinsa. Tässä valmentajat voivat toimia innostajina ja suunnannäyttäjinä.
Kojonkoski antaa tiedotustilaisuudessa loistavan esimerkin: “Luin tutkimusta, jossa tutkittiin matemaattisesti lahjakkaita lapsia. Kävi ilmi, että suurin osa on löytänyt matemaattisen kipinän ennen ensimmäistä luokkaa, koska kotona on opetettu helpoimpia laskuja. Kun lapsi menee koulussa ensimmäiselle matematiikan tunnille hän kokee onnistumisen tunteen. Tämä innostaa lasta entisestään opettelemaan matematiikkaa. En näe syytä, miksi tämä ei voisi toimia myös palloilulajeissa”.
Valmentajakeskeisyys halutaan jättää suomalaisesta urheilusta. Urheilijan tulisi olla keskiössä ja yksilökohtainen valmentaminen on erittäin tärkeää. Jokainen valmentaja oli samaa mieltä, että vanhanaikainen autoritäärinen valmennustyyli ei ole nykypäivänä paras vaihtoehto. Valmentajan pitää ennemminkin osata kysyä oikeat kysymykset, kuin kertoa vastaukset.
Vaikka projekti on toistaiseksi vielä alkutekijöissä ja konkreettista toimintaa on vielä vähän, on yhteistyö tervetullutta. Nokittelua tai toisten lajien väheksymistä ei ollut ilmassa. Henki oli päävalmentajien välillä hyvä ja kaikesta huomasi, että yhteisen hyvän puolesta tehdään töitä. Päämäärä on suomalaisen huippu-urheilun menestyksen kasvattaminen, nuorien urheilijoiden saaminen joukkuepelien pariin entistäkin enemmän ja kaikkien lahjakkuuksien maksimaalinen kehittäminen niin fyysisesti kuin pelillisestikin.
”Kuin elämä pienoiskoossa”
Peli on kaiken keskiössä. “Peli on kuin elämä pienoiskoossa”, Westerlund runoilee. Se mikä laji on kyseessä on loppupeleissä toissijainen seikka pelin lajinalaisuuksien rinnalla. Tietoa pitää jakaa ja niin tehdään jo nyt. On kiehtovaa nähdä, kuinka paljon nämä herrat pystyvät lopulta jakamaan elämänkokemuksiaan toisilleen, saatika kokonaiset lajiliitot. Yhteistyö on ollut suomalaisten voimavara aina. Nyt tämä yhteistyö yritetään saada palloilulajien välille.
Kyllä sitä konkretiaakin löytyi. Salibandymaajoukkueen päävalmentaja Toni Kettunen keskusteli Erkka Westerlundin kanssa Sotshin menestyksestä: ”Kysyin Erkalta mitä hän oikein teki, että sai revittyä joukkueesta kaiken irti. Erkka ei muuta sanonut, kuin katso tuosta ja lätkäisi monistenivaskan, jossa oli kirjallisesti kaikki, mitä Sotshissa tehtiin. Näin ei varmasti olisi tapahtunut 20 vuotta sitten.”
Teksti: Rami Shikeben
Kuvat: Veera Visuri