Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen valmensi itsensä vuonna 2011 suomalaisten lätkäfanien sydämiin, kun Suomen A-maajoukkue voitti riihimäkeläisvalmentajan alaisuudessa historian toisen, ja toistaiseksi viimeisen maailmanmestaruutensa. Nyt Jalonen on palannut maajoukkueen penkin taakse.

Jalonen toimi Suomen A-maajoukkueen päävalmentajana ensimmäisen kerran vuosina 2008-13. Tänä ajanjaksona Suomi voitti kolme arvokisamitalia. MM-pronssia 2008, Olympiapronssia 2010, sekä MM-kultaa 2011. Viime syksynä Suomen jääkiekkoliitto ilmoitti Jalosen palaavan leijonien päävalmentajaksi. Mies itse on paluusta innoissaan.

–  Silloin kun aikanaan lopetin, niin ei tosiaankaan tullut mieleen että voisin tulla joskus takaisin, mutta aika tekee näköjään tehtävänsä. On tosi motivoitunut olo. Erittäin hyvä, ja virtaa täynnä oleva fiilis. Ollaan saatu ihan hyvä startti tähän kauteen. Meillä on kaikin puolin sellainen hyvä ja positiivinen tunnelma joukkueessa, sekä valmennustiimin keskuudessa, Jalonen paljastaa.

Miksi Jalonen halusi palata takaisin maajoukkueen palvelukseen? Syitä hän kertoo olevan kaksi. Päällimmäisenä syynä on se, kuinka hyvällä mallilla suomalaisten pelaajien taso tällä hetkellä on. Vuosi vuodelta NHL:ään nousee yhä enemmän nuoria suomalaisia, vieläpä isoihin rooleihin omissa joukkueissaan. Jalonen kehuu työtä, jota kotimaisissa seuroissa sekä Jääkiekkoliitossa tehdään. Pelaajien laatu on parantunut ja peli on aktiivisempaa. Tämän näkee kokeneen valmentajan mukaan jo junioripuolen pelaajakehityksessä sekä nuorten maajoukkueissa.

–  Meillä on erittäin paljon hyviä nuoria pelaajia noussut NHL:ään ja aika nopeasti jopa huipulle siellä. Kyllä me tehdään tässä pienessä maassa erittäin laadukasta työtä. Aina on tietenkin parantamisen varaa  mutta jos arki tämmöisenä pysyy, niin kyllä me maailman huipulla pysytään jatkossakin.

Toiseksi tekijäksi paluulleen Jalonen nostaa vaihtelun seurajoukkue valmentamiseen. Seurajoukkueessa valmentaja tekee töitä lähes vuoden ympäri, kun taas maajoukkueessa valmentajalle löytyy hieman enemmän omaakin aikaa.

– Seurajoukkuevalmentamisessa sä olet päivittäin kiinni oikeastaan koko vuoden. Maajoukkuevalmentajana pystyy vähän säätämään sitä aikataulua, vaikka tää kevätpuoli onkin aika tiivis. Vaihtelu virkistää nyt kun tälläinen sauma taas tuli.

Jaloselta löytyy suuri määrä kokemusta valmentamisesta niin seura- kuin maajoukkuetasolta. Suurin ero näiden kahden työn välillä, on Jalosen kertoman mukaan joukkueen kanssa vietettävä aika. Seuroissa pelaajien kanssa tehdään töitä päivittäin yhdessä, kun taas maajoukkueessa pelaajat pitää saada nopeasti puhaltamaan yhteen hiileen.

–  Maajoukkueessa on aikaa niin vähän, että siinä pitää saada nopeasti hommat loksahtamaan kohdalleen ja joukkue pelaamaan yhteen. Siinä saa itse tietenkin valita pelaajat, se on siinä etuna. Jos joku pelaaja ei toimi tai ei miellytä, niin sitä ei tarvitse ottaa enää mukaan. Siinä menee tietenkin oma aikansa että oppii tuntemaan ja tietää keneen voi luottaa.

A-maajoukkueen maailmanmestaruuden lisäksi, Jalonen on kertaalleen valmentanut myös Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen kultamitaleille. Nuoret leijonat voitti kultaa kotikisoissaan alkuvuodesta 2016, samalla Jalonen saavutti valmentajauransa toisen maailmanmestaruuden. Näin ollen suomalaisvalmentajasta tuli kanadalaisen Mike Babcokin lisäksi vasta toinen valmentaja, joka on voittanut maailmanmestaruuden sekä aikuisten, että nuorten maajoukkueissa.

Jääkiekossa Jalosta viehättää pelin intensiteetin ja arvaamattomuuden lisäksi se, kuinka parhaiten lajissa pärjäävät älykkäät ja rohkeat pelaajat. Valmentamisessa miestä kiehtoo ryhmässä tekeminen sekä mahdollisuus nähdä oma kädenjälki, niin yksilötasolla kuin joukkueessa.

–  Nautin siitä kuinka pelaajia pystyy kehittämään henkilökohtaisella tasolla, mutta saa myös koko joukkueen pelaamaan yhdessä voittavaa jääkiekkoa. Tietenkin se on aina ollut tärkeää että saa porukan puhaltamaan yhteen hiileen ja sitä kautta onkin aina mahdollisuus aina menestyä.

Syksy on usein maajoukkuevalmentajalle rauhallisempaa aikaa, kun taas näin kevään lähestyessä kiirettä piisaa. Jalonen odottaa hyvin sekä levollisin mielin Slovakiassa pelattavia maailmanmestaruuskisoja. Mies uskoo Suomella olevan lähitulevaisuudessa menestystä tarjolla, jos vain oikeat palikat loksahtavat kohdalleen.

–  Mulla on todella hyvä tunne ja fiilis kisoista sekä siitä, mitä kohti ollaan menossa. Paljon on kysymysmerkkejä tietenkin edessä joukkueen suhteen. Mä uskon että Suomi voittaa seuraavan viiden vuoden aikana maailmanmestaruuden. Onko se tänä vuonna vai myöhemmin? En tiedä, mutta sellainen pelaajamateriaali meillä nykyään on, että näin tulee tapahtumaan.

Suomen maajoukkuevalmentajan titteli on Jaloselle kunnia-asia. Leijonien päävalmentajan työ on kevään tullen urheilun saralla kenties maan seuratuin ammatti. Kun Suomi menestyy, saa valmentaja kehuja. Silloin taas jos pelit eivät suju, usein valmentajakin haukutaan surkeaksi. Odotukset suomalaisilla on aina kovat, varsinkin nyt kun kyseessä on kaksinkertainen maailmanmestarivalmentaja. Jalonen ei silti ota itselleen lisäpaineita, vaan keskittyy hoitamaan oman työnsä niin hyvin kuin vain mahdollista.

–  Ei kai tässä maassa oikein kovempaa pestiä voi ollakaan. Nöyrin mielin silti töitä tehdään, mutta erittäin suuri kunniahan tämä on. Kun tähän hommaan lähtee, niin tietää että ne paineet on aina olemassa. Pitää keskittyä vaan siihen työhön, niin ei sitä hirveästi silloin mieti mitä ulkopuolella tapahtuu.

 

Toimittaja: Matias Koskimäki

Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Facebook
Instagram