-
Mika Lehtimäki myönsi saaneensa varoituksen Olympiakomitealta viime syyskuussa. (Kuva: Henna-Mari Hirvonen) Suomen Olympiakomiteassa on ilmennyt kolme häirintätapausta. Mika Lehtimäki ja Anni Vuohijoki jättivät tehtävänsä syytteiden seurauksena. Ex-urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) ja Likesin erikoistutkija Kati Lehtonen sanovat, että skandaali ja etenkin sen käsittely kertovat muutosta vaativasta toiminta- ja johtamiskulttuurista. Continue Reading…
-
Helmikuussa Leijonat juhlistivat ensimmäistä olympiakultaansa. (Kuva: Leijonat/Facebook) Leijonat lähtee jääkiekon MM-kotikisoihin hallitsevana olympiavoittajana. Suomella on hyvä mahdollisuus toistaa kahden vuoden takainen maailmanmestaruus Tampereella ja Helsingissä 13.-29. toukokuuta järjestettävissä kisoissa. Leijonat aloittavat kisaurakkansa 13. toukokuuta ottelulla Norjaa vastaan Tampereen areenalla. Tällä viikolla leiritysryhmä kohtaa kahdesti Tanskan. Continue Reading…
-
Harri Säteri edustaa loppukauden Arizona Coyotesia. (Kuva: Harri Säteri / Instagram) Harri Säteri teki sopimuksen NHL-seura Toronto Maple Leafsin kanssa. Säteri ei kuitenkaan ehtinyt matkata Torontoon asti, sillä Arizona Coyotes poimi hänet siirtolistalta. Jokaisella NHL-seuralla oli oikeus poimia Säteri 24 tunnin ajan, joten Arizona käytti mahdollisuuden. Mutta miksi Säterin lempinimi on Tampereella ”Salaatti”? Continue Reading…
-
Kuva: Brad Soderberg/Minnesota Wild/Twitter Mikko Koivu teki myöhään sunnuntai-iltana suomalaista jääkiekkohistoriaa. Hänen paitansa jäädytettiin ensimmäisenä Minnesota Wildin seurahistoriassa Xcel Energy Centerin kattoon. Koivu oli luottokapteeni niin Wildissa kuin Leijonissa.
-
Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen valmensi itsensä vuonna 2011 suomalaisten lätkäfanien sydämiin, kun Suomen A-maajoukkue voitti riihimäkeläisvalmentajan alaisuudessa historian toisen, ja toistaiseksi viimeisen maailmanmestaruutensa. Nyt Jalonen on palannut maajoukkueen penkin taakse.
-
Sunnuntaina Venäjän ja Suomen välinen jättistadionilla pelattu EHT-ottelu keräsi 71 381 katsojaa paikan päälle, vaikka ottelun panos oli olematon. Venäjä osoitti, että paskasta on toden totta mahdollista tehdä konvehteja. Continue Reading…
-
Suomen jääkiekkojoukkue kohtaa huhtikuussa IIHF:n sijalla kahdeksantena olevan Tanskan kaksi kertaa.
Ensimmäinen ottelu pelataan Mikkelissä kiirastorstaina 13.4 kello 18.30 ja toinen Lappeenrannassa pääsiäislauantaina 15.4 kello 15.00.