Jopa 25% suomalaisita kärsii burn outista, eli työuupumuksesta jossain vaiheessa elämäänsä.
Työuupumus on seuraamuksena pitkittyneelle työstressille. Työuupumusta pidetään häiriötilana joka aiheuttaa uupumusasteista väsymystä, kyynistynyttä asennetta työtä kohtaan ja heikentynyttä ammatillista itsetuntoa. Tutkimusten mukaan naisista noin 5% kärsii vakavasta työuupumuksesta ja miehistä 4%.
Burn outin kokeminen on hyvin toivoton tilanne ja voimia vievää. Burn out tuntuu melkein hengen riistävältä, siinä voi menettää kaiken toivon onnistumisesta työssään tai koko elämässä. Työuupumus esiintyy siitä kärsivillä erillaisin oirein ja seurauksin, siispä en ala siitä kertomaan tai muutenkaan lässyttämään sen ihmeellisemmin. Tein kuvasarjan joka mielestäni kuvastaa työuupumusta tavalla tai toisella.
MUISTAKAA LEVÄTÄ JA ANTAA ITSELLENNE AIKAA, ÄLKÄÄ POLTTAKO ITSEÄNNE PUHKI!
Kuvat ja teksti: Suvi Berg