-
Aamukastelijat kiristää bensalenkkarit ja keskustelee muun muassa sähkö- ja polttomoottoriautoista ja pienistä asunnoista. Juhlalähetyksessä myös jo legendaksi muodostunut kolme sanaa, kolme tarinaa-peli ja paljon muuta!
-

Ohjelmaa juontajavat rtv-opiskelijat Tilda Torkkola, Wiljami Raatikainen ja Samuli Matilainen. Vonkaleena ohjelman tuottaja Roni ”Jakki Namupala” Heinonen.
Aamukaste kuuluu pääkaupunkiseudulla taajuudella 107,4 MHz ja nettiradiossa kello 8-11.
-
Aamukastelijat vauhdissa taas. Studiossa kisattiin Megakunkkuvisa ja Kolmen sanan tarina -peli.
(Asiavirhe oliiveista) Tilda nostaa käden ylös virheen merkiksi. -
HEOCast päättää toisen kautensa videon merkeissä. Harmillisesti emme saaneet kuvaa mukaan aikaisempiin jaksoihin, mutta nyt viimeisessä jaksossa pääsette myös näkemään HEOCastin nelikon. Jaksossa käydään kulunutta lukuvuotta läpi ja muistellaan sen siisteimpiä hetkiä.
HEOCastin teille tarjosi Artturi, Henri, Olavi ja Veikka.
KIITOS 🙂
-
Trombitin viimeisessä lähetyksessä Perjantain Kasettisoittimessa Linda ja Konsta muistelevat haikeina menneitä viikkoja radion parissa kuunnellen mieleistään musiikkia.
-
Urheilun aamupäivän finaalilähetyksessä mukana koko porukka. Puheenaiheina darts, jääkiekon SM-liigan finaalit ja torstain seikkailut Helsingin yöelämässä.
-
Tänään Riinan ja Siirin vieraana studiossa on ihana Indica yhtyeen Johanna ”Jonsu” Salomaa. Keskustelua mm. tulevista keikoista ja Indican paluusta.
-
Aamuvirkuissa Siiri ja Zinna puhuvat muun muassa meikeistä, suosituimmista nimistä ja luonnollisesti rotista.
-
Tänään Trombitin iloiseen iltapäivä ohjelmaan saapuu juuri vuoden radiajuontaja palkinnon voittanut ja vuoden parhaimmasta podcastista palkittu Niko Saarinen! Linda ja Konsta kysyvät Nikolta hänen kuulumisia, miten päätyi radioalalle ja mitä vinkkejä hän antaa uusille radiojuontajille. Niko Saarinen paljastaa myös ensimmäistä kertaa, mitä Radiogaala voittopystille oikeasti kävi ja mistä sen kolhut oikeasti olivat peräisin! Tätä te ette tahdo missata!
-
Audio / Radiostudiot / Urheilu
Urheilun aamupäivässä Veikan ja Artturin dartskatsaus, ja vieraana oli tuttuun tapaan Dartsliiton toiminnanjohtaja Veijo Viinikka. Aiheina olivat myös jalkapallon Mestarien liiga sekä Valioliiga.
