Heini Nevalainen nauttii elokuvien katselusta vaatimattomimmiltakin kankailta.
Heini Nevalainen nauttii elokuvien katselusta vaatimattomimmiltakin kankailta.

Elokuvien kehittyessä myös elokuvateattereilta vaaditaan jatkuvaa jalostautumista. Helsingin Sanomat uutisoi, että Ruotsin Tukholmaan ollaan rakentamassa jättimäinen kauppakeskus, jonka elokuvateatterin valkokankaan koko on jopa 240 neliömetriä. Kuvaa markkinoidaan Pohjoismaiden suurimpana, joten Helsingin Tennispalatsi on menettämässä maineen suurimmasta valkokankaasta.

Solnaan rakennettavan elokuvateatterin valkokankaan koko tulee olemaan 240 neliömetriä, eli se on selvästi lentopallokenttää isompi. Finnkinon Tennispalatsin valkokangas on puolestaan 184,8 neliötä.

Tennispalatsin edustalla ystäväänsä odottelee innokas elokuvissa kävijä Heini Nevalainen, 28. Nainen ei koe, että Suomeen tarvittaisiin isompia valkokankaita.

”Jalkatilaa saisi olla enemmän”, Nevalainen kommentoi parannusehdotuksista.

Elokuvateatterikokemukseen vaikuttaa valkokankaan koon lisäksi luonnollisesti monia muitakin asioita. 3D-elokuvissa arvostelun kohteena on usein katseluun tarvittavat lasit. Pitkien elokuvien aikana lasit painavat katsojien kasvoilla.

”3D elokuvissa lasien käyttö on hankalaa, jos on itsellä silmälasit”, Nevalainen arvostelee.

teksti: Pauli Loukola

kuva: Simo Pukkinen