Moni urheilutoimittaja on vakituisessa työsuhteessa, mutta myös freelancer-toimittajia on erittäin paljon. Freelancer tekee samanlaisia hommia kuin vakituisessa työsuhteessa oleva, mutta myy omia juttujaan eteenpäin.
Neloselle ja Viasatille freelancerina selostustöitä tekevä Ville Kuusinen on yksi monista vapaista urheilutoimittajista. Villen mukaan freelancerin työ on mukavampaa, sillä siinä saa itse päättää, missä ja milloin tekee työnsä.

– Vapaan toimittajan työ tuo mukavasti vapautta, saat ihan itse päättää, mihin työpaikkaan työsi teet. Huonoksi puoleksi voi laskea sen, että aina ei tiedä riittääkö töitä. Joillakin viikoilla voi olla useampiakin selostuksia, kuten viime viikolla (haastattelu tehty 11.03.2015) oli kuusi selostusta. Joillakin viikoilla voi olla taas vain 1-2 selostusta.
”Opiskelin Laajasalon opistossa ja siinä samalla pelasin kakkosdivaritasolla jalkapalloa. Zinedine Zidanea minusta ei koskaan tullut, niin päätin hakea kaupunkilehteen töihin. Selostamista en ollut missään vaiheessa suunnitellut, mutta pääsin harjoitteluun silloin toiminnassa olleelle UrhoTV:lle ja siitä se ajatus sitten lähti. Aikaisemmin olin ajatellut, että selostaminen ei olisi oma juttuni, mutta sain hyvää palautetta ja päätin kokeilla myös selostamista, tällä tiellä ollaan edelleen.”
Selostajan ammattiin kuuluu erittäin hyvä tietotaito, taito tehdä tylsästäkin pelistä mielenkiintoinen ja totta kai se olennainen, eli ottelun läpikäyminen. Kuusisen mukaan selostajalla ei tarvi olla omaa pelikokemusta selostamastaan lajista, mutta silloin taustatyötä pitää tehdä enemmän.
”Omien selostuksieni päälajit ovat jalkapallo ja jääkiekko. Jalkapallo on suurin rakkauteni ja intohimoni, ja sitä tuli nuorempana myös harrastettua, joten sitä kautta tietotaitoa on kertynyt paljon. Jääkiekkoa en ole koskaan harrastanut, mutta tykännyt käydä ulkojäillä pelaamassa ja hankkia tietoa lajista. Esimerkiksi rallia olen seurannut television kautta, mutta en tiedä, pystyisinkö silti selostamaan sitä.”

– Minun kohdallani se menee yleensä niin, että selostan perjantai-iltana Liiga-kiekkoa ja seuraavana päivänä on jalkapalloselostuksien vuoro. Teen lauantain otteluiden taustoista osan heti Liiga-kierroksen jälkeen matkalla kotiin ja jatkan vielä pitkälle yöhön. Yöunet jäävät monesti kovin vähiin. Jos ottelut ovat peräkkäin, on valmistautuminen ja äärimmäisen latauksen saaminen molempiin otteluihin välillä todella vaikeaa, Kuusinen jatkaa.
Jääkiekko-otteluun valmistaudun noin 3-4 tuntia ennen ottelua, jalkapallon puolella valmistautuminen saattaa kestää jopa 6-8 tuntia. Viime vuoden puolella pelattuun El Clasicoon tein taustatyötä jopa 12 tuntia.