Väsyneisyys ja tylsyys ovat tunnetiloja, jotka liitetään usein haukottelun syyksi. Mutta haukottelu voi olla merkki valppauden lisääntymisestä.
Philadelphian Templen yliopiston tutkimuksessa seurattiin koehenkilöiden fysiologiaa ja haukottelun tiheyttä 7-15 päivää. Tutkimuksessa todettiin, että haukottelu yleistyi, kun koehenkilöt siirtyivät aktiivisempiin tehtäviin.
Monet urheilijat haukottelevat ennen urheilusuoritustaan, eikä sillä ole mitään tekemistä väsymyksen kanssa. Tutkijat uskovat, että haukottelu parantaa tietoisuutta ja keskittymistä.
Viimeaikaiset tieteelliset löydökset osoittavat haukottelun viilentävän aivoja. Haukottelua voidaan ajatella aivojen omana tuuletussysteeminä. Kun aivot käyvät liian kuumina, minkä mm. väsyminen tai stressi aiheuttavaa, haukottelu auttaa aivoja palautumaan ”toivottuun lämpötilaan”. Viileämmät aivot tekevät ajatteluprosessista ja keskittymisestä helpompaa.
Haukottelun tiedetään olevan tarttuvaa. Jos yksi henkilö ryhmässä haukottelee, ei ole outoa nähdä muiden seuraavan perässä. Haukottelusta lukeminen tai siitä kuunteleminen voi saada aikaan haukottelua. Tarttuvan haukottelun uskotaan olevan merkki empatiasta. Tutkimuksissa on huomattu että mitä läheisempi ihmissuhde on, sitä tarttuvampaa haukottelu on. Kun näemme ventovieraan ihmisen haukottelevan, tarve haukotteluun ei ole niin vahva kuin jos näkisimme meille läheisen ihmisen haukottelevan.
Vaikka haukottelu alkaa jo kohdusta, tarttuvan haukottelun uskotaan alkavan kun olemme noin neljän vuoden vanhoja. Autistiset lapset eivät ole niin alttiita tarttuvalle haukottelulle.
Kylmäpakkaus otsassa voi kuitenkin vähentää tarttuvaa haukottelua. Albanyn Yliopiston teettämän tutkimuksen mukaan henkilöt, joiden otsalla oli kylmäpakkaus, haukottelivat 9 % todennäköisyydellä katsellessaan videota, missä ihmiset haukottelivat. Sen sijaan henkilöt, jotka pitivät otsassaan lämmintä pakkausta, haukottelivat 41 % todennäköisyydellä.
Teksti: Kirsi Halmetoja
Kuva: Karoliina Redsven