Vuoden 2017 heinäkuussa Sani Putkonen oli 19-vuotias. Lukion paperit löytyivät taskusta ja viimeiset työvuorot Suomen päässä olisivat pian ohi. Sitten matka Jenkkeihin voisi alkaa. Kyseessä ei ollut varsinaisesti lomamatka, vaan Sani oli lähdössä au pairiksi. Au pair tarkoittaa henkilöä, tyypillisesti 18–24 -vuotiaista nuorta, joka asuu ulkomailla perheessä hoitaen perheen lapsia.  

Nyt on kuitenkin vuosi 2022 ja aurinkoisen heinäkuun sijaan, eletään aurinkoista helmikuuta. Tilanne on hyvin eri kuin tuolloin neljä ja puoli vuotta sitten. Sani on nyt 23-vuotias sairaanhoitajaopiskelija ja työskentelee pääsääntöisesti sairaanhoitajan sijaisena. Muistot Sanin au pair -vuosista kuitenkin tuntuvat kuin eiliseltä.  

Sani asui Jenkeissä kahden vuoden ajan. Vuoden 2017 heinäkuusta vuoden 2019 elokuuhun. Eikä hän asunut ihan missä tahansa, vaan New Yorkin osavaltiossa kuuluisalla Manhattanilla. “Oli aika absurdia, että aamulla heräät harmaasta Tapanilasta ja vielä samana päivänä sä seisot New Yorkissa Manhattanin kaduilla.” Sani muistelee.

Matkustelua budjetilla  

Moni suunnittelee ja punnitsee au pairiksi lähtöä vuosia, mutta Sanilta päätös lähteä vei vain pari googleistuntoa. “En tienny lukion jälkeen mitä mä haluan tehdä mun elämällä. Mä olin vähän hukassa, kun ei tuntunut omalta lähtee ihan vielä jatko-opiskeluihin. Mietin, että miten voisin lähteä matkustelemaan niin sanotusti budjetilla.” Hetken tutkiskelun jälkeen Sani löysi tietoa au paireista ja luki, että Suomestakin lähdetään lähes viikoittain au pairiksi. Hän innostui, täytti hakemuksen ja näin prosessi oli alkanut.  

Hakemuksen johdosta Saniin otettiin yhteyttä ja hänet kutsuttiin haastatteluun. Haastattelussa käytiin läpi Sanin taustoja. “He halus tehdä pienen osan haastattelusta englanniksi ja sillä he tavallaan tarkisti mun englannin kielen tason. Muita kielikokeita ei ollu.”  

Kun hakemus on hyväksytty, perheen etsintä alkoi. “Se miten me au pairit päädytään perheisiin on, että me valitaan perheet ja perheet valitsee meidät. Ja näiden valintojen pitää osua yhteen. Se sivusto on vähän niin kuin tinder, mutta vaan au pairille ja perheelle.” Sani nauraa. Sani löysi oman perheensä joulukuussa 2016 ja he sopivat, että Sani lähtisi perheen luokse jo seuraavana kesänä. 

Arkea Manhattanilla

Sani asui kahden vuoden aikana yhteensä kolmessa perheessä. Ensimmäisen perheen kanssa hän vietti vuoden, toisessa perheessä hän asui viisi kuukautta ja kolmannessa puolen vuoden ajan.  

Yleisen käytännön mukaan au pairin työpäivien tulisi olla noin 5-6 tuntia. Töitä on tavallisesti viitenä päivänä viikossa. Välttämätöntä on kuitenkin vähintään yksi kokonainen vapaapäivä viikossa ja yksi kokonainen vapaa viikonloppu kuukaudessa. Sani kertoo työtehtäviinsä kuuluneen lastenhoito ja lapsiin liittyvät pienet kotityöt. Vastineeksi perhe maksaa au pairille palkkaa tai pikemminkin taskurahaa. Tämän lisäksi sopimukseen kuuluu ruoka, kuten muullekin perheelle, ja asuinpaikka. Tavallisesti perhe järjestää myös puhelinliittymän, internet-yhteyden ja julkisen liikenteen matkalipun.  

“Tietenkin jos lähdin ulos niin maksoin itse kaiken. Perus elämän mun perhe kattoi tosi hyvin. Sitte esimerkiksi jouluna mä sain joululahjoja tai synttäripäivänä synttärilahjan, mikä oli tosi kiva. Se oli vähän kuin olis kummityttö perheelle. Sä et oo ihan täysin pelkkää työvoimaa mikä onkin vähän sen au pair idean pontti.” Sani muistelee.  

Sani kertoo hänen arkensa olleen loppujen lopuksi hyvin simppeliä. Hän aloitti työpäivät seitsemän aikaan aamulla. Auttoi vanhimpia lapsia valmistautumaan kouluun tai vei päiväkotiin. Päivän hän vietti vauvan kanssa, kunnes oli aika hakea sisarukset päiväkodista ja koulusta. Kotona Sani tarjoili lapsille välipalaa ja tämän jälkeen keksittiin jotain yhteistä tekemistä. “Me käytiin kirjastoissa, puistoissa, joskus eläintarhassa ja milloin missäkin.” Illalla Sani vietti aikaa ystävien kanssa tai kotona, tai saattoi lähteä tutkimaan kaupunkia. “Mä tein pääasiallisesti pitkiä päiviä, jotta saisin pidettyä sitten viikonloput vapaata. Pääsin tutkimaan mitä ympärillä oli myös ilman niitä lapsia.”  

Uusi maa, uusi kulttuuri  

Sani ei kokenut sopeutumista uuteen kulttuuriin ja elämään vaikeaksi. Hän kertoo kokeneensa suurimmaksi kulttuurieroksi piirteet lastenhoidossa. Hän kertoo, että lastenhoitajat ovat todella suuressa vastuussa lapsista kasvatusmielessä, ja että hänen mielestänsä lapsilta sallittiin helpommin sellaista jopa huonoksi luokiteltavaa käytöstä, mitä hän ei Suomessa kokisi sallittavan. Sani antaa esimerkin, että jos lapselle ei illallinen maistunut niin perheen äiti saattoi ruveta kokkaamaan lapselle täysin uutta ruokaa.  

Muitaki kulttuurieroja oli, “Myös se avoimuus ja ylimalkainen ilmapiiri mikä siellä on verrattuna Suomeen. Ihmiset on paljon avoimempi, lähetyttävämpiä ja positiivisempia.” Sani kertoo nauttineensa siitä, ettei oltu yhtä hiljaisia kuin suomalaiset, ja keskustelujen aloittaminen oli paljon helpompaa. “Suuri juttu minkä oon huomannut sen jälkeen, kun mä tulin takasin Suomeen, on kun joku mulle tuntematon ihminen aivastaa ja mä sanon terveydeksi, niin he kattoo mua ihan järkyttyneenä. Kun taas Jenkeissä se oli tapana vaikka ette tuntisi ollenkaan.”  

Ero lounastottumusten välillä on kuitenkin Sanin suosikki. “Siellä lounaat on tyyliin joku pieni leipä. Suomessahan me kasvetaan kouluruuan kanssa, joka on kiva lämmin ateria johon kylkeen kuuluu leipää ja mehua, mut siellä se on tyylin leipä. Mietin että mikäs tää nyt on olevinaan.”  

Uusi kulttuuri toi mukanaan myös vieraan kielen. Sani muistelee, että hänelle ei ollut vaikeaa ruveta puhumaan englantia. Se ei jännittänyt ja hän koki osaavansa kieltä hyvin. Uuvuttavaa se kuitenkin oli, “Kun sä puhut vierasta kieltä pidemmän aikaa sun työkielenä, sosiaalisena kielenä ja näin poispäin. Ne suun liikkeet on tosi erilaiset kuin Suomessa, niin mun suu oikeesti väsy.” Pidemmän päälle vieraan kielen puhuminen tuntui Sanista vieraannuttavalta, joten pitääkseen suomen kielen läsnä, hän muun muassa katsoi suomenkielisiä sarjoja.  

Kokemuksien täyteiset kaksi vuotta  

Au pair -vuodet tarjosivat Sanille enemmän kuin hän olisi koskaan osannut kuvitella. Hän kertoo matkustelun olleen yksi parhaita puolia. Sani pääsi käymään muun muassa Floridassa, Kaliforniassa, Michiganissa sekä Philadelphiassa ja Bostonissa.  

Sani rakasti myös kulttuureihin tutustumista. “Varsinkin kun mikään niistä perheistä ei ollut traditionaalinen amerikkalaisperhe. Kaksi näistä perheistä oli juutalaisia, joista toiset oli vahvasti Israelin juutalaisia ja toiset Venäjän juutalaisia, ja kolmas perhe oli Puolan katolilaisia. Sain esimerkiksi kokea sen juutalaisen elämäntavan, mitä en muuten olisi pystynyt.” Sani pääsi kokemaan myös kaikki amerikkalaiset juhlapyhät, kuten kiitospäivän. Sanin mukaan parhaita kokemuksia olivat myös aivan arkipäiväiset asiat, kuten kahvilla käynti. “Joka tiistai paikallisessa leffateatterissa sai viidellä dollarilla liput mihin tahansa leffaan. Minä ja mun kaverit mentiin sinne joka tiistai.”  

Kuten muutenkin elämässä, myös surun hetkiä oli. Sani kertoo poteneensa aika ajoin koti-ikävää ja pelkoa siitä, että Suomessa läheiset jatkavat elämää ilman häntä. “Tottakai ne jatkaa ja kasvaa ihmisinä se on tosi hyvä juttu, mutta se oli outoo että ne jatko ja kasvo ilman mua. Se oli tosi outoo nähtävää”, Sani muistelee.  

Sairastumisen hetket Sani koki myös pelottaviksi. Vaikka hänellä oli vakuutus ja tiesi, että loppujen lopuksi kaikki järjestyy, niin näinä hetkinä hän koki yksinäisyyttä. “Ei ollu omaa perhettä. Ei ketää tukea ja turvaa, kun sä sairastuit. Ja kaikkihan tietää tarinoita amerikkalaisista lääkintä hinnoista. Mulla tuli muun muassa norovirus ja se oli pelottavaa. Mä luulin, että mä kuolisin siihen paikkaan. Se oli ihan hirveetä”, Sani muistelee kauhuissaan. 

Sanin mielestä loppujen lopuksi myös huonoista kokemuksista on seurannut jotakin positiivista. “Mä oon saanu niistä tosi paljon. Oon kasvanu paljon ihmisenä, saanut itsenäisyyttä, itsevarmuutta, mä pystyn itseohjautumaan ehkä vähän enemmän ja pystyn ottamaan vastuuta paljon enemmän. Mä oon saanu tosi paljon eväitä elämään”  

“Ehdottomasti lähtisin uudestaan!”  

“Lähtisin uudestaan vaikka heti”, Sani kertoo hetkeäkään epäröimättä, “jos ei ois opinnot kesken ja koko elämä taas rakennettu Suomessa”, hän lisää. Hän kertoo suosittelevansa au pairiksi lähtemistä kaikille. “Siellä tekee itelleen ehkä maailman parhaita asioita. Sä löydät itsesi ja löydät ittestäs sellasia asioita, joita sä et voinu kuvitella löytäväs itsestäs Suomessa. Plus siellä on ihana eikä yhtään masentava sää.”  

Sani pohtii asioita joita hän haluaa kertoa henkilölle, joka suunnittelee au pairiksi ryhtymistä. Ensimmäisenä hänelle tulee mieleen kulttuurishokki, ja yllättäen shokki takaisin tullessa. “Mikään ei oo tuntunu suoraan sanottuna niin pahalta, kun että sä muutat Manhattanilta Tapanilaan ja sit kaikki sun kaverit tuntuu liikkuneen eteenpäin elämässä. Se on ihan hirvee tunne. Siihen kannattaa varautuu ja antaa ittelleen toipumisaikaa ja aikaa ehkä jopa surra sitä, et se elämä siellä on ohi. Tai näin mä sen itse koin ja mä itse vielä pari vuotta myöhemminkin käsittelen sitä asiaa. Mut sekin on oma osansa sitä ja se tekee musta vahvemman ihmisen.”  

Toinen asia minkä Sani haluaa kertoa on, että au pairiksi lähteminen oli yksi parhaista päätöksistä minkä hän on koskaan tehnyt. “Se tarjosi mulle niin paljon henkisesti ja fyysisesti. Sain kasvunvaraa tosi paljon”, Sani muistelee lämmöllä. Hän kertoo oppineensa itsestään, luoneensa upeita ihmissuhteita sekä paljon muistoja. “Vaikka sä oisit vaan vuoden. Munkin piti olla vaan vuosi, mut sitte se veny kahteen, koska mä en ollu vielä valmis tulemaan takasin. Anna itelles aikaa kokea se kaikki.”  

“Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä syynä lähteä au pairiksi varsinkin New Yorkiin on, että siellä on tosi hyvää ruokaa”, Sani naurahtaa.  

Kirjoittanut: Nea Ahonen