Tatuoinnit näkyvät katukuvassa, ja niillä koristellut ihmiset kertovat usein mielellään tatuointiensa tarinan, mutta millaista on tatuoijan arki?
Tatuoinnit ovat tuhansia vuosia vanha perinne ja niillä on monenlaisia merkityksiä. Lännessä tatuointeihin on pitkään liittynyt ikäviä mielleyhtymiä jengiläisistä ja rikollisista sekä se on yhdistetty vahvasti rock-kulttuuriin, mutta nämä assosiaatiot ovat hiljalleen murtuneet ja nykyään tatuointeja on kaikenlaisilla ihmisillä.
22-vuotias Hanna Räsänen ajautui tatuoijaksi suoraan lukiosta ja on toiminut melkein neljä vuotta alalla.
”Lukiosta valmistuessa kävin kiertämässä läpi pari studioo sellasen tosi kämäsen portfolion kanssa. Pääsin sillä Liskogalleriaan harjoittelijaksi. Vähän niin kuin eksyin siihen hommaan, mutta sitten se olikin just se mitä mä halusin tehdä”
Harjoittelukausi Liskogalleriassa kesti noin vuoden ja tie tatuoijaksi alkoi pienestä: ensin Hanna otti asiakkaita sisään, siivosi studiota ja keitti kahvia sekä opetteli miten tatuointipaikka ja -kone tulee suojata kelmulla. Siitä siirryttiin pikkuhiljaa tatuoimaan asiakkaita puoleen hintaan tai ilmaiseksi ja lopulta harjoittelijasta kuoriutui tatuointialan yrittäjä.
”Periaatteessa tatuoijan arki on tosi rentoa, mä yleensä tuun töihin ja vähän siivoilen täällä. Sitten mä piirrän tai teen asiakkaille kuvia. Päivät menee vähän oman fiiliksen mukaan mutta tietenkin pitää olla aika motivoitunu tähän. Se on ehkä sellanen avainsana muutenkin jos haluaa alkaa yrittäjäksi”
Parissa liikkeessä työskenneltyään Hanna ja ystävä Aatu perustivat yhdessä tatuointistudio Fat Tattoon, jossa työskentelee myös lävistäjä Anki.
Tatuointistudio Fat Tattoo on värikäs ja valoisa.
”Me haluttiin tehdä tästä erilainen, valoisa. Niin monessa studiossa on tumma väriteema. Halutaan että tänne uskaltautuis kuka vaan”
Ensitatuointia harkitsevaa Hanna neuvoo katsomaan usean tatuoijan töitä.
”Kannattaa vähän etsiä että saa varmasti tyypin joka osaa tehdä haluamallasi tyylillä. Menkää vaan rohkeesti juttelemaan, ei me olla pelottavia”
Kuvat ja teksti: Satu Lehtinen
