Ohjaaja käskee minua kiertämään jalan ulkokautta katosta roikkuvan silkin ympärille. Tottelen ja toistan saman liikkeen toiselle jalalle. “Sitten päästä kädet irti.” Kehotus saa hetkellisen paniikin aikaan. Mitä?! Mihin olen oikein itseni laittanut?

Olen joogatunnilla, mutta tämä on kaukana niistä tutuista matolla tehtävistä koira-asennoista. Vedän henkeä ja päästän kädet irti -enkä putoakaan. Jään roikkumaan ilmaan pää alaspäin. Ensimmäinen reaktioni ei myöskään vastaa joogatunnin hiljaisuutta. Alan kikattaa, ehkä siitä helpotuksesta etten pudonnutkaan niskoilleni tai siksi, etten muista milloin viimeksi olisin roikkunut pää alaspäin. Olo on kuin lapsena -tämähän on hauskaa!

Ryhmäliikunnanohjaaja, ohjaajakouluttaja ja yrittäjä Tiina Vainio ohjaa AirYoga -tunteja maaliskuussa ovensa aukaisseessa Esport Bristolissa. Mutta mitä ihmettä tunti oikeastaan on?

-AirYoga on joogaan pohjautuvia liikkeitä joissa hyödynnetään silkkiä, joka roikkuu katosta. Jos jooga määritellään niin, että se on hengitys- ja läsnäoloharjoitus, jossa ihminen saa yhteyden itseensä ja on läsnä, niin siinä mielessä AirYogassa on paljon yhtäläisyyksiä joogaan, Vainio pohjustaa.

-Totta kai eri ohjaajilla on erilaisia tunteja, joillakin liikkeet muistuttaa vähän enemmän venytyksiä. Mutta kaiken kaikkiaan AirYoga on ihana tapa lisätä liikkuvuutta kehossa, huoltaa niveliä ja mentaalisestikin päästää irti.

Mielikuva AirYogasta saattaa olla lähempänä akrobatiaa, mutta tunneilla tehdään paljon muutakin. Keho lämmitellään huolella lempeillä venytyksillä, joissa silkkiä käytetään apuna. Jo lämmittelyliikkeiden jälkeen tunnen, kuinka selkäranka ja niskahartia -seutu vapautuvat.

-AirYogaa voi suositella oikeestaan ihan kaikille. Esimerkiksi niille,  jotka kärsii liiallisen istumisen tuomista jäykkyyksistä kehossa niskahartiaseudussa, niin tää on aivan ihana tapa vapauttaa selän lihaksia ja pidentää rankaa. Ja sitten jos aattelee ettei jaksa keskittyä joogatunneilla, niin silkki tuo välineen siihen harjoitukseen, niin mielikin on helpompi keskittää siihen. Ja muutenkin jos treenaa tosi kovaa, niin AirYoga on tosi tehokas tapa avata kehoa ja paikkoja mitkä yleensä kiristyy kuten just selkä ja lonkankoukistajat.

Mutta onko ketään, kenelle tunti ei sitten sopisi?

-Ehkä raskaana oleville, koska silkki voi painaa vatsaa joissakin inversioissa eli roikunnoissa. Tai jos kärsii huimauksesta, niin sitten ehkä ei, Vainio hymähtää.

Palataan takaisin silkeille. En ole hetkeen tuntenut selkääni niin rentona kuin AirYogan aikana. Lisäksi huulillani on kestohymy, ja pää alaspäin roikkuva toimittajakollegani kihertää jatkuvasti viereisellä silkillä.

-Musta on ihana kuulla kun ihmiset nauraa tunneilla kun ne uskaltaa ja voittaa ehkä jopa pelkonsa, Vainio toteaa.

-Ilo on muutenkin ehkä vähäistä aikuisten liikunnassa, ja rentoutumisen lisäksi se onkin ehkä parasta AirYogassa.

Kuuntele Ilmajoogaa ja koruaskartelua -reportaasimme viimeinen osa alta! 

airjooga_valmis