Järvenpään Vanhankylän kartano heräsi henkiin Siskojen ja Simojen järjestämän koko perheen hyväntekeväisyystapahtuman merkeissä laskiaissunnuntaina 3.3.2019.

Siskot ja Simot on Järvenpäässä syntynyt luovan välittämisen yhteisö. Pekka Himasen julkaisun, ”Välittävä, kannustava ja luova Suomi”,  innoittamana Eero Väisäsen mielessä syntyi idea Siskoista ja Simoista.  Toiminnalla halutaan osoittaa arvostusta ikäihmisille. Ensimmäinen ”välittämisen keikka” järjestettiin vuonna 2013. Noin 70 järvenpääläistä lähti yhteistoimin ulkoiluttamaan paikallisen palvelutalon vanhuksia. Näillä pop up- tyyppisillä keikoilla on tarkoitus saada ihmiset välittämään läheisistään, kohtaamaan heitä ja tuottamaan hyvää mieltä.

Siskojen ja Simojen matalan kynnyksen toimintamalliin kuuluu, että yhteisön puitteissa tehtävä vapaaehtoistyö on kertaluonteista toimintaa. Osallistua voi kerran tai useamman oman mielenkiinnon mukaan.

Laskiaisrieha, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa keräsi sadoittain innokkaita liikkujia. Luontoäiti piti huolen omasta osuudestaan – aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pieni pakkanen piti pulkkamäet liukkaina.

Pulkkamäessä vauhdin hurmasta nauttivat niin pienet kuin isotkin mäenlaskijat.

Tuusulan järven jäällä nähtiin värikäs kirjo etenemisen muotoja. Luisteltiin porukassa, pareina tai soolona. Ilman sauvoja tai sauvojen kera. Potkukelkoilla kiidettiin huimaa vauhtia pitkin liukasta jään pintaa. Rauhallisimmat tyytyivät nauttimaan aurinkoisesta  kevätpäivästä hiljalleen kävellen tai vaikka vaan istuskellen.

Retkiluistelijat saapuivat paikalle porukoissa. Eväät oli pakattu aamulla reppuihin ja niitä pysähdyttiin nauttimaan Vanhankylän kartanon edustalle.
Arvellaan, että lumikenkiä on käytetty jopa 6000 vuotta sitten. Parhaiten lumikengät tunnetaan inuiittien ja Amerikan alkuperäisasukkaiden historiasta. Tuolloin lumikenkiä valmistettiin jopa eläimille.
1800-luvulla lumikenkäily oli muodikas kuntoilulaji. Tämän päivän lumikengät lienee hiukan kehittyneemmät, mutta ehdottomasti laji on taas muodissa. Kenkien testaajia oli jonoksi asti.
Potkukelkka kehitettiin Ruotsissa 1800-luvulla saaristossa käytettäväksi jääkulkuneuvoksi. Onneksemme tämä monipuolinen kulkuneuvo on säilynyt meidän päiviimme saakka. Lapsille potkukelkka on hauska leikkiväline, ikäihmisille oiva tapa liikkua ja ylläpitää peruskuntoa.
Toiset valmistautuivat täysissä pukineissa luisteluun… rohkeimmat pulahtivat vähissä pukineissa avantoon.
Aurinkoisesta kevätpäivästä voi nauttia hetkeksi levähtäen, rauhoittuen ja kahvia siemaillen…. jospa vain kännykät eivät pirisi!

Laskiaisiriehan valtava suosio yllätti tapahtuman järjestäjät positiivisesti. Porukkaa oli kuin pipoa ja yhtä monta nälkäistä vatsaa ruokittavana. Ahkerat vapaaehtoistyöntekijät saivat laittaa parastaan ehtiäkseen palvella nälkäisiä, mutta iloisia ulkoilijoita. Pikkupurtavaa , grillimakkaroita, virvokkeita, kahvia ja pullaa oli saatavilla useissa eri ruokapisteissä.

Makkaroita oli saatavana valmiiksi grillattuna, mutta ehdottomasti suosituin tapa oli käristää makkarat itse avotulen ääressä.

Perheen pienimmille oli järjestetty paljon jännittävää puuhaa, tutkittavaa,  katsottavaa ja kuunneltavaa. Eikä perheen isompia edustajia suinkaan oltu unohdettu.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen kalusto miehistöineen kiinnosti erityisesti pikkupoikia.

 

Esko-poni keräsi kaikkien pikkutyttöjen huomion. Innokkaat ratsastajat huokailivat ihastuksesta odottaessaan vuoroaan ratsaille nousuun.

 

Mimi ja Kuku vetivät terassille suuren joukon pieniä ihailijoita tanssimaan ja seuraamaan vauhdikasta menoa.

 

Meiju Suvas tarjosi musiikkielämyksiä aikuisempaan makuun.

Siskot ja Simot yhteisön perimmäinen tarkoitus on aikaansaada kansanliike, jossa ihmiset kohtaavat toisiaan ihmisinä yli sukupolvien. Välittämisen keikkoja järjestetään mm. leffapäivien, lettukestien, neulontatreffien ja ulkoilutapahtumien muodossa. Järvenpään laskiaisriehan tuotoista kerätyillä varoilla mahdollistetaan tällaisten tapahtumien järjestäminen vanhuksillemme.

Teksti ja kuvat:

Tiina Valavaara

 

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Facebook
Instagram