Heikki ”Häkä” Virtanen on basisti ja Gramexin tilastojen mukaan Suomen kolmanneksi eniten levyttänyt studiomuusikko. Hän on 65-vuotias.

Häkä_Virtanen_Mari_Mäntynen_Photography_Marypine

 

Hän aloittimuusikon uransa jo 14-vuotiaana Mosaic-yhtyeessä. Virtanen on levyttänyt yli 5000 levyä.

Soittaminen oli Virtaselle koululaisena rakas harrastus,  omien sanojensa mukaan”rämpyttämistä” ystävien kanssa. Kun keikkaa alkoi tulemaan, Häkän täytyi alkaa opiskelemaan musiikkia ja sen teoriaa. Fiilistely ei enää riittänyt. Harrastuksen muuttuessa ammatiksi, musiikin teoreettinen puoli tuli tärkeäksi ja kaalia piti laajentaa.  Virtanen on suorittanut kontrabasso-opinnot Helsingin konservatoriossa ja myöhemmin myös musiikkitieteen loppututkinnon. Häkä pitää itseään onnekkaana saatuaan musiikista ammatin.

Häkä on nähnyt musiikkibisneksen muutoksen läheltä vuosien varrella. Hän sai päätulonsa studiosoittajana, mutta nykypäivänä tämä ammattikunta on kuihtunut pois lähes kokonaan. Osasyynä on musiikin striimaus netistä ja äänilevyjä myydään vähemmän.

Häkä_Virtanen_Mari_Mäntynen_Photography_Marypine

Virtanen kertoo, että studiosoittajien kultakaudella levy-yhtiöt kutsuivat freelancermuusikot studiolle soittamaan samaa aikaa. Kappaleet äänitettiin kaikkien soittajien ollessa paikalla soittamassa. Nykypäivänä kaikki soittimet äänitetään erikseen. Kappaleet kurotaan yhteen kuin palapeli.

Virtasen kokoelmiin kuuluu monenlaisia bassoja, kontrabassoista sähköisiin soittimiin.

Virtasen mielestä musiikkia kuunnellaan nykyään ylipäätään eri tavalla. Kun musiikkia kuunneltiin levyiltä, se oli kiinni fyysisessä tavarassa. Musiikkia ostettiin albumeittain, ja kaikilla ei ollut rahallisesti mahdollista ostaa useita levyjä. Sen myötä musiikkia ei myöskään välttämättä kuunneltu niin laaja-alaisesti. Kallista levyä ostaessa ei haluttu ottaa riskejä, vaan valittiin levyjä joiden genrestä varmasti piti. Häkän mukaan Yleisradiolla oli kulttuurillinen vastuu tuoda esille monipuolisesti musiikkia ja siten sivistää ihmisiä.

Esiintyjäpasseja vuosien varrelta, sekä lahjaksi saatu tennismailasta tehty basso.

Häkä Virtanen on soittanut televisiossa muun muassa Danny-showssa ja BumtsiBum!-ohjelman studio-orkesterissa.

Jazz-musiikki on ollut hänelle yksi mieluisimmista tyyleistä soittaa ja vuonna 2012 hänet nimettiinkin vuoden Jazzlegendaksi.

Häkä on huomannut ihmisten kuuntelevan nyt monipuolisemmin musiikkia. Spotifyssä on tarjolla suuri kattaus erilaista musiikkia, ja erilaisia tyylilajeja voi vaihdella yhdellä napautuksella.

Virtaselle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2014, mutta hänet voi silti ajoittain bongata viihdyttämässä ihmisiä keikoilla.

 

 

Kuvat & Teksti: Mari Mäntynen

 

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Facebook
Instagram