Ensi kauden liiganousija Jukurit voitti runkosarjan alkukauden vaikeuksien jälkeen. Mikkeliläiset ovat osoittamassa kabinettipäätöksen olleen oikea.
”Vedettiin tuulipuvut niskaan ja lähdettiin mäkiä juoksemaan.”
Etelä-Savon ylpeys keikkui alkukaudella sijoilla joka olisi oikeuttanut karsiutumiseen sarjasta, vaikka liigapaikka oli päätetty jo keväällä. Heikot peliesitykset saivat miettimään, onko uusi tilanne liikaa nuorelle joukkueelle. Häviö Kokkolan Hermekselle kotona lokakuun alussa oli herätys koko joukkueelle.
-Vedettiin tuulipuvut niskaan ja lähdettiin mäkiä juoksemaan. Haettiin sieltä vähän vauhtia. Ehkä se tarvittiin, valottaa toista kauttaan puolustajan paikalla pelaava Teemu Suhonen.
Mäkijuoksu teki tehtävänsä, eikä Jukurit poistunut kentältä ilman pisteitä loppukauden aikana kuin kolmesti ja 40 pelistä ottivat vähintään pisteen.
Mikkeliläiset onnistuivat kääntämään synkän alamäkensä jättäen kaikki muut selvästi taakseen. Joukkue voitti lopulta runkosarjan, ja ero Kajaanin Hokkiin oli viimeisen kierroksen jälkeen 20 pistettä.
Myös Suhosella kulkee. Alunperin Kuopiosta lähtöisin oleva pakki voitti puolustajien pistepörssin ja oli 14. koko pistepörssissä.
-Ihan hyvin on osunut, toteaa vaatimaton KalPa-kasvatti ja lisää, “vähän samaa kaavaa kuin joukkueella. Alkukausi oli itselläkin tahmeaa, mutta joukkueen mukana on omakin peli parantunut.”
Nousujohteinen peli nostaa myös yksilöitä esiin. Pistepörssissä 15 tehokkaimman pelaajan joukossa komeilee kuusi viikinkipaitaa. Asetelma on ihanteellinen tulevaa kautta ajatellen, seura nousee pelaamaan Liigaan pääsarjaa.
Suurimmalla osalla pelaajista sopimukset päättyvät tähän kauteen, tulevaisuus ja missä pelit jatkuvat on täysin avoinna. Suhosen mukaan uusi tilanne ei ole kuitenkaan näkynyt joukkueen sisällä.
-Ei ole näkynyt mitenkään negatiivisena asiana joukkueen sisällä, päinvastoin. Jokainen haluaa näyttää ja olla osana liigaporukkaa. Henki on hyvä ja hyvin on pelattu, savolainen selventää.
Jukurit aloittaa tänään playoff-taipaleensa kotonaan Kiekko-Vantaata vastaan. Runkosarjassa voitot kääntyivät lohipaitojen hyväksi 2-1.