Pimeä sairaalan käytävä. Käytävän perältä tulee tyttö laulaen kohti yleisöä. Yleisön edessä hän ottaa kamerallaan meistä kuvan, klik! Alkaa kaoottinen juoksukohtaus, jossa porukkaa tulee kirjaimellisesti ikkunoista ja ovista, mölisten sekavia. ”Pöpi, pöpi, pöpi!”
HEOn musiikkiteatterilinjan opiskelijat esittävät näytelmän Eleanor Rigby. Se kertoo mielisairaalan syövereihin kadonneista ihmisistä. Se esitettiin, kerrassaan nerokkaasti, Lapinlahden vanhassa mielisairaalassa, jonka miljöö palvelee erinomaisesti tarkoitusta ja tuo esitykseen todellisuuden tuntua.
Lapinlahden vanhan sairaalan käytävät toimivat erinomaisesti näyttämönä.
Näytelmän on ohjannut Milla Minerva Mertanen. Se ei perustu mihinkään aikaisempaan teokseen, vaan on Mertasen ja hänen työryhmänsä hengentuotos alusta loppuun.
”Idea syntyi sanomalehtien pienistä katoamisilmoituksista ja siitä ajatuksesta, että kaikki kadonneet mietiskelee kohtaloaan jossain välitilan kaltaisella terminaalialueella. Opiskelijat keräsivät vinon pinon katoamisuutisia ja niiden pohjalta lähdin kirjoittamaan isompaa kokonaisuutta”, Mertanen kertoo.
Näytelmä herättää tukun kysymyksiä, antamatta kaikkiin välttämättä konkreettisia vastauksia.
Mielenterveyden järkkymiseen on monia syitä. Perheenisä kyllästyy vaimoonsa ja lapsiinsa. Muistisairas elää menneisyydessä. Narsistinen tositv-tähti on menettänyt otteen todellisuudesta. Yksi on juossut pidemmän lenkin kuin Forrest Gump. Johtuuko mielenterveysongelmat aina ihmisestä itsestään? Toisaalta, tarvitaanko mielisairauteen edes mitään syytä? Yksi tarinan opetuksia onkin, ettei kannata tuomita jos ei tunne taustoja.
Tositv-tähti on kadottanut kontaktin todellisuudesta.
Näytelmässä seilaillaan komedian ja tragedian avoimella ulapalla. Välillä ei tiedä kehtaako tällaiselle nauraakaan, kun muut hullut tekevät mitä yksi hullu käskee.
Keskeisiä kysymyksiä on kuinka mielisairaat luovat oman todellisuutensa. Mielisairas kieltää tosiseikat, vaikka ne tiedostaakin. Hullun häpeä ei yllä mielisairaalan seinien sisäpuolelle.
Vaikka ihminen voi olla yksinäinen ryhmässäkin, on suorastaan hellyyttävää kuinka potilaat pitävät huolta toisistaan. Tätä tunnelmaa luo ratkaisu ettei hoitajia näy missään koko aikana, ja hyvä niin.
Pääestradina toimii puistonpenkki, jolla keskustellaan olennaisimmat dialogit ja käydään läpi syitä miksi sairaalaan on jouduttu. Silti taustalla, sairaalan käytävällä tapahtuu kokoajan. Mitä nyt hullut yleensä puuhaavat, katsovat televisiosta lumisadetta. Aika ajoin käytävällä säksättävät valot luovat jo valmiiksi psykologiseen esitykseen kepeähköä kauhuefektiä. Kokonaisuus on seuraamisen arvoinen.
Puistonpenkillä luetaan lehdestä ihmiskohtaloista.
Hahmoissa on laaja skaala stereotypioita. Välillä tuntuu, että koko porukka on lentänyt yli käenpesän. Yhden vahvimmista roolisuorituksista tekee nainen, jolla on vähintäänkin erikoinen pakkomielle Michael Jacksoniin. Mielipuolinen kiilto silmissään, tuo herkkä tyttö vaaleanpunaisten saksiensa kanssa.
Näytelmään on myös ujutettu muutama todella yllättävä ratkaisu, joiden aikana katsoja saattaa alkaa epäillä omaa mielenterveyttään.
Musiikki- ja tanssikohtaukset ovat hyvin toteutettuja. Eritoten nimikkokappaleen, Beatlesin Eleanor Rigbyn aikana tuntuu kuin katsoisi ammattilaisten musiikkiteatteria tanssikoreografioineen.
Kaiken kaikkiaan Mertanen työryhmänsä kanssa on onnistunut luomaan raikkaan tragikomedian, jossa on jotain kovin tuttua, mutta joka on samalla hyppy tuntemattomaan ja jonka esityspaikan neroudesta ei meinaa päästä yli eikä ympäri.
Mielisairaalassa sattuu ja tapahtuu.
Eleanor Rigby, esitykset Lapinlahden Lähde. Ensi-ilta to 17.3. klo 18, pe 18.3. klo 18, la 19.3. klo 14 ja 18, su 20.3. klo 14 ja 18.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Milla Minerva Mertanen
Rooleissa: Riina Havurinne, Riitta Komulainen, Mika Lindqvist, Jasir Osman, Ina Raunio, Anna Reini, Mari Sainio, Susanna Sainio, Jenna Schleifer, Natalia Sinisalo, Kari Söderqvist
Teksti Jukka Leskinen, kuvat Danae Delikouras
