FOMO no mo! Se on loppu ny! 

FOMO tulee sanoista Fear Of Missing Out, jonka suomennos paitsi jäämisen pelko koskettaa yhtä lailla yläastelaisia kuin yritysten esihenkilöitä. Mielellään olisimme ainutlaatuisia, erottautuisimme massasta vaatteilla, mielipiteillä, kiinnostuksen kohteilla, mutta FOMOlta ei säästy vegaanit tai twerkkaajatkaan.

Homo Sapiens on luontaisesti kiinnostunut olemaan osana ympärillä tapahtuvia asioita. Ei haluta jäädä paitsi mistään, ei silloinkaan, kun ei jaksaisi tai välttämättä kiinnostaisi. Kyseessä on siis fysiologinen reaktio ja voit huokaista helpotuksesta! Olet (kerrankin) syytön siihen miltä sinusta tuntuu.

Olen kärsinyt FOMOsta kauan ennen kuin tiesin mistä on kyse.  Sen vuoksi olen lähtenyt lukemattomia kertoja ulos viikonloppuna, vaikka olen ollut täysin uuvuksissa kuluneesta viikosta. Myös leffat ja tv-sarjat on nähtävä asap. Laumat vaeltavat erinäisiin avajaisiin, että ovat varmasti ensimmäisten joukossa tietävät mistä puhutaan. Shmile-poseeraus, Mochi-iho, Tiger King-sarja, CBD-tuotteet, *jonkun trendikkään* insta stoori, kaikki tänne nyt! 

Aivojen kipukeskukset aktivoituvat, kun ihminen kokee jäävänsä ulkopuoliseksi vuorovaikutustilanteessa. FOMO muistuttaa  fyysiseen kipuun rinnastettavaa tunnetta. Eräässä tutkimuksessa teini-ikäisiä jätettiin sivuun pallonheitto pelissä, jonka aikana he siis uskoivat leikkivänsä kahden muun murrosikäisen kanssa, vaikka todellisuudessa he pelasivat ohjelmoidun tietokoneen kanssa. Jälkeenpäin osallistujat kertoivat kokeneensa huolta syrjäytymisestä ​​ja hylkäämisen tunteista. Tunnistan tämän itsessäni.

Paitsi jäämisen reaktiota on haastava vaimentaa, koska kaikki maailman tapahtumat ovat nykyaikana käden ulottuvilla. Koko ajan, klikkauksen päässä, koko maailma. Kääk! Some on mahtava väline informaation jakamiseen ja infernaalinen väline kipukeskuksen aktivoimiseen. “Laita vaan se kännykkä pois kädestä”  – onnistui ei koskaan, ei keneltäkään.

Nyt kun karanteeni vaimensi maailman, nyt kun tiedän mitä kaikki muutkin eivät parhaillaan tee, koen harvinaista rauhallisuutta. En menetä mitään – olen  t ä s s ä – ja kerrankin tämä on tarpeeksi. Tällaista tyyneyttä on vaikea saavuttaa jopa äidiltä saatua tiibetiläistä äänimaljaa soittamalla.

Kirjoittaja Anni Lötjönen on Radio- ja TV-journalismin opiskelija sekä FOMO kuntoutuja.