Katupöly – jokakeväinen ongelma. Kuinka vähentää altistumista ja nauttia keväästä itsestään ilman ärsyttävää pölyä?
Katupöly koostuu suurimmaksi osaksi hiekasta sekä asfaltista, mutta sisältää muun muassa nokihiukkasia sekä siitepölyä. Kuivalla kelillä tuuli sekä liikenne nostattavat ilmaan kaduille kertynyttä pölyä. Katupöly ei ole vain hetken ongelma, vaan se voi vaikuttaa jopa elimistöömme kuukausia. Vaikka suurin osa katupölystä koostuukin karkeista hiukkasista, sisältyy pölyyn niin sanottuja pienhiukkasia, jotka pääsevät hengitysteitten kautta aina keuhkorakkuloihin saakka sekä sieltä verenkiertoon, ja voivat vaikuttaa kuukausia tai jopa vuosia. Karkeat hiukkaset jäävät ylähengitysteihin ja poistuvat melko nopeasti aivastellen, yskien sekä liman mukana. Tutkimuksissa on myös todettu karkeiden hiukkasten korkeiden päivittäisten pitoisuuksien todettu olleen yhteydessä vakaviin terveyshaittoihin mm. lisääntyneisiin sairaalakäynteihin ja jopa kuolemiin.
Suurin katupölystä aiheutuva ongelma on erilaiset ärsytysoireet, kuten nuha, yskä, sekä silmien kirvely. Katupöly aiheuttaa kuitenkin isompia ongelmia riskiryhmille. Vaikutuksille herkkiä ryhmiä ovat pienet lapset, sekä astmaa, sepelvaltimotautia, keuhkoahtaumaa ja sydämen vajaatoimintaa sairastavat. Seurauksina voivat olla astmaoireiden pahentuminen, oireiden lisääntyminen sekä keuhkojen toiminnan heikentyminen. Pitkäaikainen altistuminen voi aiheuttaa kroonisia sairauksia sekä pahimmassa tapauksessa lyhentää jopa elinikää.
Katupölylle altistumista voi kuitenkin vähentää välttämällä liikkumista kuivalla säällä pahimpaan pölyaikaan esimerkiksi vilkasliikenteiset kadut pölyävät eniten. Pölyn kulkeutumista hengitysteihin voi ehkäistä myös hengityssuojaimilla. Hengitys- ja sydänsairaiden sekä allergisten ihmisten on hyvä pitää lääkitys mukana ulkona liikuttaessa. Jo oireiden alettua suusuojain ja nokkakannu tuovat helpotusta katupölyn tuomaan tukkoiseen oloon ja pahimpia oireita voi hoitaa allergialääkkeitä. Myöskin silmätipat sekä suolavesi helpottavat oloa; Suolavesi poistaa mekaaniset hiukkaset onteloista limakalvoja ärsyttämättä. Jos katupöly aiheuttaa hengenahdistusta, niin viimeistään siinä vaiheessa kannattaa mennä lääkärin pakeille.
Juuri tänä keväänä katupölyongelma tulee olemaan iso vitsaus, juuri aurinkoisen sekä kuivan kevään takia.