Keskiajalla kristityt polttivat noitia ja vääräuskoisia sen vuoksi että he edustivat pahuutta. Sittemmin 1900- luvulla elokuvissa kauhufantasia, joka otti vaikutteita menneistä ajoista, puskettiin sisään uudeksi genreksi.

Voitaisiin ajatella, että kauhu lajina on kamalaa ja täynnä raakuuksia. Mutta toisaalta, onhan koko ihmiskunnan historia täynnä raakuuksia, etenkin 1900- luku, joka oli maailmanhistorian verisin vuosisata.

Ensimmäiset kauhuelokuvat ottivat teemoikseen noituuden, vampyyrit ja mytologiset hirviöt. Ne olivat enemmänkin moraalisesti pelottavia, mutta siihen aikaan vampyyri, joka imi verta, tulkittiin kauheaksi. Nämä elokuvat, joissa päävaarana olivat ihmissudet tai kannibaalit, esittivät ihmisyhteisölle vaaraa, joka oli yhteinen. Ihmissudet ja muut olivat enemmänkin koko kansakunnan syntipukki ja vitsaus, jota vastaan kaikki tekivät hartiavoimin töitä niin että se kukistuisi.

Vasta 1960- luvun lopussa kauhugenre sai uusia piirteitä, kun valokeilaan astutettiin elävät kuolleet. Näissä kulttielokuvissa vaarana ei ollut enää jokin irrationaalinen uhka, vaan jopa ihmiset toisilleen. Zombie- elokuvissa tapahtui intiimejä raakuuksia ja jopa perheenjäsenet olivat toinen toistensa uhkia. Anonyymistä syntipukista tuli zombie- elokuvien myötä hyvin henkilökohtaista ja päällekäyvää klaustrofobiaa.

Kauhuelokuvat yleensä tekevät ihmisen vihaiseksi tai surulliseksi. Joku voisi ajatella että se tyydyttää onnettomien ihmisten perverssiä tarvetta katsoa toisten kärsimystä. Miksi sitten niitä katsotaan? Kauhuelokuvat eivät sovi heikkohermoisille, jotka voivat järkyttyä ja ruveta itse riehumaan. Mutta jos katsojalla on kaikki muumit laaksossa ja inkkarit kanootissa, niin hän ei kauhua katsomalla tunne mitään. Se on vain yksi tyylilaji muiden joukossa.

Varsinkin zombie elokuvissa on käytetty mustaa huumoria osana kauhun kuvausta. Miten sitten huumori ja kauhu voivat soveltua yhteen? Ehkä siksi, että huumorin salainen resepti ei tule ilosta, vaan surusta. Paratiisissa ei ole huumoria. Tämä palaa taas siihen teesiin, että kauhuelokuvat soveltuvat kärsiville ja pahaa kokeneille ihmissieluille. Lisää siihen vielä musta huumori, maailmanloppu ja sadistinen nautinto katsoa muiden kärsimystä. Siksi sen nimi onkin kauhu, ei tekopirteä komedia, jossa tarinankerronta on pinnallisempaa.