Neulaepilaatio on ihokarvojen poistomenetelmä, jolle voidaan luvata 100% lopputulos säännöllisen hoitojakson jälkeen. Hoidon avulla pystytään poistamaan myös vaaleammat ihokarvat.

 

Neulaepilaatiossa käytetään hyödyksi vaihto- ja tasavirtamenetelmää ja tällä menetelmällä pystytään poistamaan karvoja kaikkialta kehosta.

 

Ihokarvat eri puolilla vartaloa on normaaleja myös naisilla, mutta saattavat aiheuttaa väärissä paikoissa erilaisia itsetunto-ongelmia tai vaikuttaa erilaisten sosiaalisten tilanteiden mielekkyyteen. Jokainen meistä on joskus nähnyt elokuvissa sirkuksen viiksekkään naisen ja ajatus siitä, että itsellä naisena olisi vahvat viikset, ei varmasti houkuttele ketään.

 

Kuva: Heidi Viitamaa

Kävin testaamassa erittäin lupaavalta kuulostavan pysyvän karvanpoiston, neulaepilaation.

 

4 Soulmates on viihtyisä ja hiljainen kauneushoitola Helsingin Kampissa.

Hoitolassa minua on vastassa hoitolan omistaja Sky-Cidesco-kosmetologi Riikka Luoto, joka kertoo koko toimenpiteen ajan mitä hän on tekemässä ja mitä tapahtuu seuraavaksi.

Hoidon perusperiaatteena on tuhota karva ihan juuresta asti, ja tällä menetelmällä karva tuhoutuu lopullisesti, eikä siihen samaan kohtaan kasva enää uutta karvaa.

 

Hoidon alussa hoidettava alue puhdistetaan huolellisesti ja saan käteeni pienen kapulan, joka toimii vastakappaleena pienelle neulalle. Riikalla on hoitovälineenä pieni ja erittäin ohut neula, joka on yhteydessä Apilus® -laitteeseen. Neula pistetään karvatuppeen ja laite antaa pienen sähköimpulssin, joka tuhoaa karvan juuren. Sähköimpulssin jälkeen karva poistetaan pinseteillä.

 

Tuhottu karva poistetaan pinseteillä. Kuva: Heidi Viitamaa

 

Hoito itsessään on kivuton, toki neulan ja sähköimpulssin tuntee, mutta hoidon edetessä hoidettava alue turtuu ja tarvittaessa aluetta voidaan puuduttaa etukäteen, mikäli hoidettava henkilö on kipuherkkä. Puolituntinen menee nopeasti Riikan kanssa ja tuntuu siltä, että hoitoa voitaisiin jatkaa vieläkin pidempään.

Ennen hoidon lopetusta alueelle laitetaan rauhoittava geeli ja ihoa rullataan tasavirtaa antavalla hoitoelektrodilla, joka supistaa ihohuokosia ja rauhoittaa ihoa.

 

Hoitokerta kasvojen alueella pyritään pitämään noin puolen tunnin pituisena, muualle kehoon voidaan ottaa pidempiäkin aikoja.

Juuri hoidon jälkeen ylähuulessa on havaittavissa punoitusta ja turvotusta, mutta se laskee kuitenkin nopeasti hoidon jälkeen. Kuva: Heidi Viitamaa

 

Juuri hoidon jälkeen ylähuulen alue punottaa hieman ja on pienesti turvonnut. Kuitenkin noin puolen tunnin jälkeen ihon punoitus ja turvotus on laskenut lähes huomaamattomaksi.

 

Hoidettu alue tulisi pitää noin 24 tuntia kuivana ja puhtaana. Tietysti suihkun ja kasvojen muun alueen puhdistuksen voi hoitaa normaalisti, kunhan hoitoalueen liiallista hankaamista välttää.

 

Keskustellessani Riikan kanssa karvanpoistosta, haluaa hän muistuttaa siitä, että karvojen kasvu on normaalia kaikilla ja sitä ei tarvitse hävetä. Etenkään, kun hoitomuoto on kehitetty ja vaivasta pääsee eroon.

 

 

Kirjoittajan omaan kokemukseen perustuen voin suositella hoitoa vahvasti kenelle tahansa.

 

 

Teksti: Hanna Rautio

Kuvat: Heidi Viitamaa

Kauneushoitola: 4Soulmates/Riikka