Kaikki musiikinkuuntelijat ovat varmaan joskus käyneet lempiartistinsa keikalla hyräilemässä ulkoa osaamiaan kappaleita. Helsingissä esiintyykin päivittäin eri näköisiä ja kokoisia bändejä. Kaupungissa kuplii myös toisenlainen live-musiikkikulttuuri.
Lähes joka päivä jossain päin Helsinkiä järjestetään Open Stage, helpommalta nimeltään jamit. Open Stage -iltojen ideana on, että lavalle voi nousta käytännössä kuka tahansa. Jos mielestäsi osaat soittaa tai laulaa, lava on käytössäsi. Yhdet näistä jameista järjestetään keskiviikkoisin, aivan Sörnäisten ytimessä, näköalaravintola Kolmessa Kaisassa.
Jameissa on aina housebändi, joka soittaa tarvittaessa halukkaiden kanssa. Kolmen Kaisan housebändiin kuuluvat laulaja-kitaristi Jouni Siitari, basisti Jukka Jylli ja rumpali Jarkko Lepistö. Pitkän linjan muusikoita jokainen tahollaan.
Talolta löytyy soittimet.
Housebändi aloittaa illan muutamalla rokkivedolla ja luovuttaa sen jälkeen lavan enemmän kuin mielellään pöydissä lasiaan kallistavien muusikoiden haltuun.
Harhakuva humalassa heiluvista rokkareista lentää hyvinkin nopeasti ö-mappiin. Soittajien tarkoitus ei ole tulla ryyppäämään vaan viihdyttämään yleisöä, sekä itseään. Osa muusikoista tuleekin paikalle juomaan muutaman oluen tai vain alkoholittomia virvokkeita. Yksi kaveri juo teetä ja on myöhemmin lavalla revittelemässä sähkökitaraa. Toki sekaan mahtuu laitamyötäisessäkin olevia, sijaitseehan paikka Kallion kaupunginosassa, mutta täällä heidät karsitaan melko lailla jo ovella.
Kallio on varsinainen kulttuurien sulatusuuni. Tämä heijastuu myös jameihin. Täällä voit nähdä ulkomaalaisnaisen laulamassa virheettömiä versioita Jimi Hendrixin tai Edith Piafin kappaleista ja seuraavaksi lavalla saattaa heilua ryhmä nepalilaisia soittamassa reggaeta.
Villeimpinä iltoina meno yltyy todelliseksi musiikilliseksi vuoristoradaksi, eikä jarrumiestä näy horisontissa lainkaan. Ensin baarikansa saatetaan hämyisen jazzklubin tunnelmaan, sitten rokataan niin, että sukat pyörii, tukat heiluu ja laulu tulee falsetissa, kovaa ja korkealta. On suhteellisen vaikuttavaa, kun estradille hyppää neljä muusikkoa ja hetken neuvottelujen jälkeen ilmoille kajahtaa AC/DC – Black Sabbath – Whitesnake -potpuri.
Yksittäisten bändien keikat koostuvat normaalisti omista kappaleista. Jamien täysin ennalta käsikirjoittamattomaan settiin kuuluu klassikoita, omia kappaleita, sekä uudempia hittejä, Rolling Stonesista White Stripesiin. Yllätyksellisyys onkin yksi jamien ehdottomista valteista.
Ihmetystä herättävää on, miten toisilleen vieraat muusikot soittavat niin sulavasti tavalliselle musiikinkuuntelijalle tuntemattomia kappaleita. Kolmen Kaisan jamien vetäjä, Jouni Siitari, sanookin osaavansa noin parisataa kappaletta ulkoa.
Jouni ”Londe” Siitari.
Joskus paikalta saattaa myös bongata kotimaisia kärkipään muusikoita ja oman elämänsä taiteilijoita. Trubaduureja ja big bandeja. Parhaimmillaan tunnelma leijuu ihan katonrajassa ja baarikansalle tuotetaan musiikkielämyksiä, joille ei voi kuin hymyillä.
Kolmen Kaisan Open Stage, keskiviikkoisin klo 22.
Teksti Jukka Leskinen, kuvat Danae Delikouras