Ilmastonmuutoksen aiheuttaman otsonikerroksen ohentumisen ja kasvihuoneilmiön ansiosta on ilmaston lämpeneminen mahdollistanut kevään poikkeuksellisen aikaisen tulemisen ja menemisen.

Aurinko antaa energiaa ja lämpenevä sää suorastaan kutsuu harrastamaan. Harrastuksia on monenlaisia, mutta asfaltin ollessa kuiva skeittaus on keväisistä harrastuksista viilein.

Ville Kirves (vas.) ja Joni Kiiskelä (oik.) nauttivat keväästä vielä viime viikolla.
Ville Kirves (vas.) ja Joni Kiiskelä (oik.) nauttivat keväästä vielä viime viikolla.

Spraymaaleilla koristeltu Kalasataman skeittipuisto on mainio paikka harrastaa rullalautailua. Kalasataman Suvilahdessa sijaitseva ”parkki” on rakennettu kestävästä betonista talkoovoimin.

Skeittipuistojen betonirakentaminen tuntuu olevan nykypäivää. Viime vuonna Vuosaareen valmistui kokobetoninen skeittipuisto. Kalasataman skeittipuisto puolestaan ei ole vielä valmis. Rakentaminen jatkuu ja ”parkille” varatusta tilasta on vielä reilusti yli puolet käyttämättä.

Pitkä, märkä ja joskus kylmä Suomen talvi ja takatalvi koettelevat puurakenteita ja niitä onkin jatkuvasti korjailtava. Joskus tapahtuu niin, että vanerista rakennettu skeittipuisto muuttuu jossain vaiheessa vaaralliseksi skeitata kaikkine törröttävine ruuveineen ja lahoine reikäisine osineen.

Joni Kiiskelä ja fs tailslide
Joni Kiiskelä ja fs tailslide

Betoni on kovaa eikä siihen kolauta miellellään takaraivoa, mutta on merkittävästi käytännöllisempi ratkaisu kuin vaneri, varsinkin Suomen olosuhteissa.

Suomen olosuhteet ovat haastavat, eritoten rullaulautailun ja muiden vähemmän talvisten harrastusten ystäville. Takatalven aiheuttamaan masennukseen helpotusta tarjoaa esimerkiksi murtomaahiihto. Kunnon endorfiinipöhinän takaa pitkä ja loskainen hiihtolenkki.

Teksti: Olli Juntunen

Kuvat: Simo Pukkinen

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram