Siirtolaouutarhassa on ihanaa, varsinkin jos pitää puutarhatöistä. Palstan hoito vie yllättävän paljon aikaa. Jos on viikon poissa, saa varautua työleiriin kun palaa. Kasvimaa tarvitsee hoitoa, nurmikko leikkausta ja kukkapenkit siistimistä. Keväällä kylvetään ja satokaudella korjataan satoa. Puutarha ei ole koskaan valmis. Puutarhaihminen suunnittelee jatkuvasti jotain, istuttaa uutta ja siirtelee vanhaa. Siinä piilee tekemisen viehätys.

Välillä on ihana pysähtyä nauttimaan kättensä jäljestä, kasvun ihmeestä ja Suomen kesästä. Kutsua ystäviä kylään, tehdä ruokaa oman maan antimista ja nostaa lippu salkoon! Kauniilla ilmalla kahvit juodaan omenapuun alla ja heittäydytään riippukeinuun huilaamaan.

 

Lumikellot ovat ensimmäinen kevään merkki.

 

Toukokuussa alkaa mökkikausi. Kissakin tykkää.

 

Omenapuiden kukkiessa siirtolapuutarha on yhtä kukkaloistoa.

 

Yrttejä voi kasvattaa ruukuissa tai kasvimaalla.

 

Istutustöiden lomassa on mukava vaihtaa kuulumiset naapureiden kanssa.

 

Aamu-uinti virkistää.

 

Riippukeinusta on iloa monelle.

 

Naapurin uusi koiranpentu.

 

Juhannussaunassa on tunnelmaa.

 

Satokaudella kakku koristellaan marjoilla.

 

Kesäjuhlassa viihtyvät kaikenikäiset.

 

Helteisen heinäkuun aamu.

 

Nyt tarkenee uida.

 

Ystäviä voi pyytää apuun, jos vadelmia tulee yli oman tarpeen.

 

Elokuun tummuvat illat ja festareiden jytke.

 

Syyskuussa mökki laitetaan talviteloille.

 

Joulun rauhaa.

 

Talvella kasvimaa nukkuu hangen alla.

 

…kunnes koittaa uusi kevät!

 

Kuvat: Anne Mattsson