Suomalainen jalkapallo on ottanut suuria harppauksia eteenpäin viimeisten vuosien aikana. Silti poikkeuksellisen lahjakkailta junioreilta viedään parhaat työkalut kehittymiseen varhaisessa vaiheessa. Suurin syy löytyy Kaikki Pelaa-systeemistä.

Vuosi toisensa jälkeen lehdistä saa lukea vanhempien valitusta, kun oma poika on tippunut kilpajoukkueesta. Joukkueesta tippuminen on varmasti kova paikka niin lapselle kuin vanhemmillekin. Tutut pelikaverit vaihtuvat ja alemman tason joukkue ei harjoittele yhtä aktiivisesti. Karu fakta iskee päin kasvoja. Eihän tämä voi näin mennä?

Kyllä, näin sen pitääkin mennä. Jalkapalloseurat on suunniteltu tietyllä kaavalla, joka tukee pelaajan kehitystä yksilöllisesti parhaalla mahdollisella tavalla. Kilpajoukkueessa pelaavat lupaavimmat ja taitavimmat yksilöt. Seuraavana tulevat haastejoukkue sekä harrastejoukkue. Näitä portaita käyttäen jokainen pelaaja pääsee pelaamaan hänelle sopivassa ympäristössä. Jokaisella pelaajalla on kuitenkin mahdollisuus nousta porrasta ylemmäs.

Ja nyt päästään ensimmäiseen ongelmakohtaan. Kausi alkaa ja 11-vuotias Pertti on valmiina tulevaan kauteen innosta täristen. Viikon harjoittelujakson päätteeksi tulee kuitenkin ilmoitus, että Pertti aloittaa kauden haastejoukkueessa vaikka oli vielä viime vuonna pelannut kilpajoukkueessa. Pertti harmistuu tapahtuneesta ja menee kotiin kyynel silmässä. Kotona vanhemmat eivät voi ymmärtää ratkaisua ja soppa on valmis.

Kotona vanhempien tulisi ymmärtää seurojen ratkaisut. Haastejoukkueeseen putoaminen ei missään nimessä tarkoita jalkapallouran päättymistä. Tällainen tilanne tulisi kääntää kotona voimavaraksi, täältä tullaan vielä. Jos oma harrastus loppuu ensimmäiseen vastoinkäymiseen, voi välittömästi heittää unelmat ammattilaisuudesta romukoppaan.

Jos Suomesta halutaan menestyvä jalkapallomaa, niin yksilöihin panostamisen pitää olla yhtenä pääpointtina pelaajakehityksessä. Tällä hetkellä Suomi ei pysty tuottamaan lähes lainkaan laatuyksilöitä vihreälle veralle. Ja tämä on myös näkynyt Huuhkajien esityksissä ennen Markku Kanervan aikaa.

Toinen ongelmakohta löytyy liitoista. Esimerkkinä Jääkiekkoliiton juniori- ja seuratoiminnanjohtajan Turkka Tervomaan kommentti Ilta-Sanomille junioreiden kilpailujärjestelmään liittyen.

 – Olemme lähteneet siitä, ettei ainakaan kilpailujärjestelmämme pakottaisi pudottamaan lasta jostain ryhmästä vain sen takia, että hän on huonompi kuin joku toinen.

Jos taitotaso ei määritä joukkuetta, niin mikä sen sitten määrittää? Tähän en ole vielä keksinyt järkevää vastausta.

Kilpailu sanan karsastaminen on suomalaisessa urheilussa turhaa. Ihminen on luotu kilpailemaan ja pärjäämään. Voitot ja tappiot ovat aivan yhtä tärkeitä asioita nuorten kasvamisprosessissa. Ei oteta sitä heiltä pois.

Toimittaja: Miika Juvonen