kolumni Tag Archive

  • Kolumni: Kova työ ansaitsee palkintonsa – mestaruudet ja putoamiset on edelleen jaettava

    Kilpaurheilussa on kyse paremmuuden selvittelystä ja sitä tälläkin kaudella on tehty hampaat irvessä kalkkiviivoille saakka. Tuo työ ei saa nyt valua hukkaan.

    Continue Reading…

  • Maahanmuuttajanuoret eivät saa muita kuin lähihoitajan tai sairaanhoitajan töitä

    Moni nuori joutuu hyväksymään kohtalonsa, joka on maastamuutto työn tai opiskelun perää. Suomen piti olla näille maahanmuuttajanuorille sekä uussuomalaisille hyvä turvamaa, mutta näin se ei aina ole. Kuvitella lapsuudesta asti kasvanut täällä, koulutettu ja intinkin käynyt, joka on valmis puolustamaan Suomea ei pysty kokea Suomea kotimaakseen

    Suomessa Somali, muualla suomalainenkirjassa nuoret siinä kertoivat suoraan ajatuksensa etteivät pidä Suomea kotimaanaan. Jos edes jonkin verran silloin se on kun he ovat ulkomailla, jolloin voivat sanoa, että tulevat Suomesta.

    Työpaikkasyrjintää on ja aina ollut Suomessa ja tulee olemaan. Enää fyysistä syrjintää kuin 1990-luvulla ei ole, nykyään se on psykologista eli piilorasismiaJopa yläasteella opettajat kehottavat nuoria maahanmuuttajia ammattiin, kuin lukioon.
    Tämä kertoo jo paljon.
    Kotona ei odoteta nuorelta työntekoa vaan koulutusta. Tämä on yksi näkökulma miksi venäläinen vaihtaa sukunimensä suomalaiseksi.

    Kysymys on miten sen voisi estää tai lopettaa kokonaan. Eikös Suomi menetä tässä paljon ammattitaitoisia nuoria sekä hyviä veronmaksajia. Tällainen syrjintä kostautuu Suomelle. Ulkomailta saa reiluutta enemmän kuin Suomesta. Siellä ei katsota yhtä vahvasti ihon tai etnisyyden perusteella vain taidon ja tiedon mukaan. Loppujen lopuksi Suomessa työnantajalla on vapaa valinta palkata ketä se haluaa.

    Onko hoitoala ja kuljetusala vain työ jonka saamme?

    Näin se ei ole vaikka siltä joskus näyttää. Moni kuljettaja tekee lisäksi muuta. Tai moni hoitaja miettii kuinka jatkaa seuraavaa koulutusta tai edetä työssä.
    Koskaan ei puhuta itse työllistyneistä nuorista, jotka myös työllistävät muita. Kyselin somalitaustaisilta, jotka olivat joutuneet vaihtaa oman alan. Miten työelämä Suomessa?

    He kertoivat, että joutuivat luopumaan omasta alasta ja siirtymään hoitoalalle tai kuljetusalalle. Moni nuori kertoo, että on joutunut vaihtamaan alaa kokonaan syrjinnän takia, vaikka on opiskellut paremman palkaalan.

    Helsingin yliopiston sosiologian tutkija Akhlaq Ahmadin tutkimuksessa paljastuu selvä syrjintä. Tutkimuksessa lähetettiin 5 000 hakemusta eri nimillä. Somalialainen nimi oli viimeisin, joka kutsuttiin haastatteluun.

    Tässä nähdään miksi nuoret mieluiten vaihtaa maisemaa, koska on joutunut koulutuksen tai työhaun syrjinnän kautta muuttamaan muualle. Toki onhan meitä monenlaiseksi. Löytyy lääkäristä, asianajajaa, poliitikkosta poliisiin asti. Se myös kertoo Suomen maasta paljon.

    Musse Adam, 29-vuotias Suomessa kasvanut somalitaustainen nuori
    Musse Adam, 29-vuotias Suomessa kasvanut somalitaustainen journalistiopiskelija

     

     

  • Kolumni: E-sports ei ole liikuntaa

    Nyt se on sanottu. E-sports ei ole liikuntaa samalla tavalla kuin jääkiekko tai jalkapallo. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kyseinen kilpailumuoto on urheilua parhaimmillaan. Continue Reading…

  • Kolumni: Kunhan kaikilla on mukavaa

    Suomalainen jalkapallo on ottanut suuria harppauksia eteenpäin viimeisten vuosien aikana. Silti poikkeuksellisen lahjakkailta junioreilta viedään parhaat työkalut kehittymiseen varhaisessa vaiheessa. Suurin syy löytyy Kaikki Pelaa-systeemistä.

    Continue Reading…

  • Kolumni: Viimeinen ehtoollinen

    Viimeinen vuosi on ollut minulle hyvin opettavainen. Otin hypyn altaan syvään päätyyn ilman uikkareita, lähdin opiskelemaan uutta alaa ja luomaan uutta uraa. Vuoden HEO-tripilläni tutustuin erilaisiin ihmisiin ympäri Suomea ja olen saanut kunnian ammentaa heiltä erilaisia ajatuksia maailmasta ja ihmisistä. Matkastani tuli heidän kautta rikkaampi kuin uskoinkaan. Tämä vaatimaton kirjoitukseni toimikoon tribuuttina teille.

    Vuoden aikana olen katsonut golfvideoita rovaniemeläisellä twistillä, prepannut ruotsia rantaruotsalaisten veljesten kanssa, jutellut elämästä ihmisten kanssa, jotka iältään voisivat olla omia lapsiani, kuunnellut Springsteeniä enemmän kuin laki sallii, hörähdellyt lahtelaisille puujalkavitseille ja oppinut murresanoja enemmän kuin aivoni pystyvät käsittelemään tai ymmärtämään. Kuitenkin jokainen heistä omalla tavallaan vaikutti mieleeni, aivan kuin Lapin tunturipurojen raikkaus perjantai-iltana.

    Parasta kuitenkin oli huomata, että vaikka ikähaarukka oli suuri ja taustat erilaisia, meistä kasvoi perhe. Porukan nuorimman ja vanhimman ikäero oli 18 vuotta, niin mahduimme silti hyvin samalle penkillä istumaan. Konfliktit kuuluvat jokaisen perheen elämään, mutta se tärkein asia on kuinka ne käsitellään perheenä. Oma perheemme käsitteli nämä konfliktit oikein ja kasvoi sitä myöten siihen upeaan tilaan, jossa se nyt on.

    Henkisestä vahvuudesta kertoo se, kuinka alati kukkiva huumori otettiin vastaan. Tällä suunsoiton määrällä heikommat olisivat sortuneet elon tiellä, mutta näin ei käynyt. Jokainen kantoi oman osansa herjoista yhtä kunniakkaalla tavalla kuin serpat vuoristovarusteita Nepalin vuoristossa. Todettakoon myös, että joidenkin reppu oli raskaampi kuin toisten ja ansaitusti. Vaikka minuakin kutsuttiin nimellä Pappa, niin uskon sen tulleen heidän sydämestä.

    Osa meistä lähtee työelämään, jatko-opiskeluihin tai pelaamaan pleikkaa niin uskon, että jokainen meistä löytää paikkansa elämässä. Ainakin meillä jokaisella on nyt 14 uutta ystävää, joiden kanssa voimme jakaa iloja ja suruja myös jatkossa, joko henkilökohtaisesti tai ammatillisesti.

    Kiitän sydämeni pohjasta teitä kaikkia ihania ihmisiä, jotka ovat olleet mukana tässä vuoden mittaisessa matkassa. Haikeus täyttää mieleni, mutta lämpö täyttää sydämeni teitä ajatellessani. Toivon, että olen pystynyt tuomaan teille yhtä paljon iloa kuin te olette tuoneet minulle. Itse ainakin lähden täältä monta kokemusta rikkaampana.

    Samaan hengenvetoon haluan kiittää myös visuaalisen journalismin opiskelijoita, eli VaiJouta, jotka mahdollistivat kuvituksellaan syvyyden meidän jutuillemme. Ilman panostanne, juttumme ja Trombit olisivat olleet tyhjiä kuin Jeesuksen hauta pääsiäsiaamuna.  

    Sitten on vielä ne ihmiset, jotka mahdollistivat meidän oppimisen, eli opettajat. Johdatitte opetuslapsenne pois uppoavalta suolta ja annoitte meille työkalut rakentaa omaa tulevaisuuttamme. Ilman teitä, olisimme vieläkin seisomassa tuolla suolla, liejun valuessa saappaanvarrestamme sisään miettimässä, että mitähän vittua.

    Nyt kun yhteinen matkamme HEO:ssa on tullut tiensä päähän, aivan kuten vanha Ford Escorttini, joka savusi viimeisen kerran erään Keski-Suomalaisen mökin pihaan, kokoonnumme vielä viimeisen kerran juhlan merkeissä. Olkoon tämä meidän viimeinen ehtoollinen, ilman sitä kuuluisaa selkäänpuukotusta. Nostan maljan teille rakkaat ystävät ja toivon, että polkumme kohtaavat vielä joskus.

    Toimittaja: Toni Lång

    Kuva: Tuuli Vähämäki

     

  • Kolumni: Esport Honka Veikkausliiga-tasoa, mutta yksi asia laahaa perässä

    Kolmen vuoden tauon jälkeen saadaan Veikkausliiga takaisin Espooseen. Esport Honka ryösti sarjapaikan suossa tarpovalta Helsingin IFK:lta.

    Tämä varmistui 4.11. Telia 5G areenalla, kun ottelu päättyi 1–1 -tasalukemiin. Ensimmäinen osaottelu Tapiolassa oli myös tasalukemissa 0–0 tuomarin viheltäessä pelin päättyneeksi, joten Honka eteni Veikkausliigaan vierasmaalisäännön avustamana.

    Honka on tehnyt mahtavaa työtä sarjapaikan eteen ja en epäile yhtään joukkueen potentiaalia Veikkausliigassa. Mestaruutta ensimmäiseltä kaudelta tuskin tulee, mutta Honka pystyy haastamaan minkä tahansa pääsarjatason joukkueen.

    Hongalla on vain mahdollisuuksia. Runko on pysynyt hyvin kasassa viime kaudesta, toki vahvistuksiakin varmasti tulee vielä ennen ensi kautta. Joukkueessa on myös Veikkausliigaa aiemminkin pelanneita, joten tarvittavaa kokemustakin löytyy. Pelaajien lisäksi menestyvän ryhmän takana ovat toimivat taustajoukot. Honka on panostanut juniori- ja edustusvalmennukseen sekä taustalla oleva Esport tuo vakautta ja erinomaiset harjoittelumahdollisuudet pelaajille.

    Mitä vielä tarvitaan? No Tapiolaan uusi jalkapallostadion, josta onkin neuvotteluja käyty. Nykyinen stadion ei täytä Veikkausliigan kriteerejä, joten Honka pelaa stadionilla poikkeusluvalla.

    Espoon elinkeino- ja kilpailukykyjaosto jatkaa hankkeen valmistelua kahden toimijan kanssa. Jatkoonpääsijät ovat Esport-yhteisö ja SRV Yhtiöt Oyj. Tilanne etenee loppuvuodesta, kun suunnitteluvarauksien jatkoesitykset tuodaan kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukukyjaoston käsittelyyn.

    Jalkapallostadion on siis tulossa, mutta ei vielä lähivuosina. Veikkausliigan pelaaminen aloitetaan vanhalla stadionilla, joka vetää noin 2000–3000 katsojaa, uudelle stadionille tulee mahtumaan noin 6000.

    Urheilupuistoa kehitetään muutenkin kuin jalkapallostadionin osalta. Siitä saadaan espoolaisen urheilun ja vapaa-ajan keskipiste, kunhan kehityssuunnitelmat toteutuvat.

    Nykyisin metron kulkiessa, urheilupuisto on mitä parhaimmalla paikalla. Toivottavasti metro liikuttaa ihmisiä seuraamaan Hongan otteita. Espoo on väkiluvultaan Suomen toisiksi suurin kaupunki, joten eiköhän sieltä urheilun kuluttajia löydy täyttämään stadionin penkit ja kannustamaan espoolaista jalkapalloa.

    Minun arvaukseni on, että kaudella 2018 Honka sijoittuu sarjassa puoleen väliin, sijoille 5–8.

    Toimittaja: Janette Färm

     

  • Tiger Woods – Takaisin huipulle?

     

    Tiger Woods teki paluun kilpagolfin pariin joulukuun alussa pelatussa kilpailussa. Kyseessä oli Woodsin isännöimä Hero World Challenge. 18 miehen kutsukilpailussa Woodsin sijoitus oli lopulta 15:s. Woods väläytteli kilpailun toisella kierroksella parhaita taitojaan pelaten kierroksen tulokseen 65, seitsemän lyöntiä alle kentän ihannetuloksen.

    Woods oli poissa kilpagolfin parista yhteensä yli vuoden. Woodsin tauon aikana muut pelaajat, valmentajat ja koko golfia seuraava maailma pohtivat sitä, pystyykö Woods enää missään vaiheessa nousemaan takaisin entiselle tasolleen. Kyseessä on kuitenkin 14-kertainen major-voittaja, joka aikanaan suorastaan dominoi kilpagolfia.

    Toiset ovat sitä mieltä, että Woods ei tulee enää yltämään takavuosien kaltaiseen dominointiin. Toiset taas luonnollisesti ovat vastakkaisen näkökulman puolella ja uskovat, että Woods nousee takaisin lajin huipulle ja pystyy voittamaan vielä jopa golfin arvostetuimpia turnauksia, major-turnauksia.

    Mielenkiinnosta Woodsia kohtaan kertoo paljon se, että Hero World Challengea seurasi kilpailun aikana ennätyksellinen määrä tv-katsojia. Avauskierrosta seurasi tv:n välityksellä lähes 800 000 katsojaa. Noin kaksi kertaa enemmän kuin vuosi sitten samassa tapahtumassa, jossa Woods ei ollut mukana.

    Woods esitti kelpo peliä ensimmäisessä kisassaan tauon jälkeen. Ei ole kuitenkaan tietoa, milloin Woods pelaa seuraavan kerran. Woodsin agentti Mark Steinberg on kuitenkin antanut vinkkejä siihen suuntaan, että Woods saattaisi mahdollisesti pelata alkuvuodesta muutamissa Yhdysvaltojen ulkopuolella järjestettävissä kilpailuissa.

    Ennakkoon suurin epäilyksen aihe Woodsin kohdalla oli hänen fyysinen kestävyytensä. Woods oli viime vuonna kahdessa selkäleikkauksessa, mutta se ei vaikuttanut hänen kestävyyteensä pelata kokonainen turnaus.

    Jää nähtäväksi, miten Woods selviää selkäongelmistaan vai onko hän jo selättänyt ne kokonaan. Sen näemme vasta ensi vuoden puolella, kun Woods pelaa seuraavat kilpailunsa. Toivottavasti Woodsin kisaohjelma ensi vuodelle julkaistaan. Siitä saisimme tietää, kuinka monta kilpailua hän aikoo pelata ja aikooko hän keskittyä major-turnauksiin.

    Woodsin mielessä siintää varmasti rikkoa kaikkien aikojen major-voittojen määrä. Ennätystä pitää hallussaan lajilegenda Jack Nicklaus 18 major-voitollaan. Jos Woods pysyy ehjänä, uskon, että hänellä on mahdollisuus voittaa vielä moniakin kilpailuita. Myös major-turnauksia. Mutta Nicklauksen ennätyksen rikkominen tuntuu hieman utopistiselta.

    Woods on osoittanut henkiset ja fyysiset kykynsä palata takaisin kilpagolfin huipulle. Vuodesta 2017 tulee mielenkiintoinen vuosi golfin parissa, koska gofmaailman kirkkain tähti on nyt tehnyt paluun takaisin kisaviheriöille.

    Teksti: Aki Huuhtola

     

  • Mercedeksen ylivoimalle saatava loppu

    Hopea formula ajaa pääsuoralla rinkiä renkaat savuten. F1-kausi on juuri saatu päätökseen Abu Dhabin radalla. Kausi on jälleen kerran päättynyt Mercedes-kuskin voittoon.
    Keke Rosbergin
    poika Nico voitti uransa ensimmäisen ja luultavasti viimeisen Formula ykkösten maailmanmestaruuden. Continue Reading…

  • Tapaus Duncan Keith punnitsee NHL:n kurinpidon uskottavuuden

    Viime yön NHL-kierroksella nähtiin erittäin vaarallinen tilanne Minnesota Wildin ja Chicago Blackhawksin välisessä kohtaamisessa.

    Continue Reading…

  • Mestiksen karsinnoissa panoksena liigajoukkueen tulevaisuus

    Jääkiekon toiseksi korkeimman sarjatason karsinoissa pelattiin erittäin isoista asioista. JYP-Akatemian tippumisella Suomi-sarjaan olisi ollut koko JYPin organisaatiolle hyvinkin kohtalokkaat seuraukset.

    Continue Reading…