Kymmenvuotias Saara valvoi siskonsa vieressä. He olivat äitinsä sängyssä, johon sisko oli nukahtanut ikävöidessään äitiä. Kun Saara viimein kuuli äidin palaavan kotiin, tämä ei ollut yksin. Vieras miesseuralainen äidin mukana ei ollut toivottu henkilö heidän kotiinsa. Saara otti siskonsa syliin ja kantoi tämän sänkyyn. Muilla ei olisi lupaa koskea häneen. Ei edes äidillä. Äiti oli alkoholisti.

Nyt kolmekymppinen Saara kertoo oman alkoholisuhteensa olevan terve. Viihdekäytössä joskus menee juoma jos toinenkin, mutta mörköä päihteistä hän ei ole itselleen saanut. “Joskus on pitkiäkin taukoja, mutta käytän kyllä ja nautin siitä”. 

Näin ei ole kuitenkaan aina ollut. Ennen lasten saamista päihteidenkäyttö ei ollut hallinnassa. Alkoholin lisäksi kului myös lääkkeitä ja satunnaisesti koviakin huumeita. “Tuli tehtyä asioita, jotka hävettää tosi paljon. Ajoin esimerkiksi autoa päihtyneenä ja saatoin herätä mistä sattuu”, hän kertoo. Viikkotasolla useasti toistuvan päihteidenkäytön seurauksena oli myös muistinmenetyksiä. Saara kertoo 17-vuotiaana alkaneen elämänvaiheen olleen itsetuhoinen ja holtiton ja hänen hoitaneen menneisyydestä kumpuavaa pahaa oloaan päihteillä. Vaihe kesti muutamia vuosia. Kaikki kuitenkin muuttui kun hän tuli 19-vuotiaana raskaaksi.

Esikoistaan sairaalasta kotiin kantaessaan Saara pohti omaa henkistä tilaansa. “Tajusin että olen aivan sekaisin, päätin hakeutua terapiaan”. Terapiaan pääsy ei ollut mikään helppo juttu. Terapiasuhde alkoi vasta esikoisen täytettyä kolme, mutta vihdoin Saara pääsi käsittelemään menneisyytensä asioita. Monta tärkeää havaintoa tapahtui neljän vuoden terapiassa käynnin aikana. Yksi niistä oli se, että Saara ei muistanut juurikaan lapsuuttaan. Tilalla oli pelkkää mustaa. Muistikuvat perustuivat siskon ja muutamien ystävien kertomuksille. 

Terapiassa käsiteltiin suurta vastuuta, jonka silloin kymmenvuotias lapsi oli joutunut ottamaan äidin alkoholisoiduttua. Viisi vuotta riippuvuus hallitsi perheen elämää. Saara yritti parhaansa mukaan korvata äidin roolia ikävöivälle siskolle ja samalla suojella tätä ympärillä tapahtuvilta asioilta, väkivallalta ja humalaisilta vierailta. Säästäväisen siskon rahoja joutui joskus lainaamaan, jotta saisi kaappiin ruokaa. Jos sisko oli saamassa selkään, Saara tarjoutui hänen sijastaan. Jos siskoa pakkosyötettiin, Saara ilmoitti voivansa syödä tämän puolesta. Kaverit ihmettelivät Saaran ainaista poissaoloa ja kiirettä kotiin. Monikaan ei tiennyt tilanteen oikeaa laitaa. 

Riittämättömyyden tunne on seurannut Saaraa aikuisiälle saakka. Liian aikaisin aikuistuminen ja vastuunotto on jättänyt jälkensä. Omista lapsista vastuussa oleminen on muistuttanut niistä viidestä vuodesta, kun hän yritti pitää huolta siskostaan. Hän haluaa antaa lapsilleen sitä kaikkea, mitä häneltä itseltään puuttui: tilaa olla oma itsensä, tuntea ja olla epätäydellisiä. Alkoholin vaikutuksen alaisena lapset eivät perheen aikuisia näe. 

Alkoholi ei kuitenkaan ole perheessä tabu. Nyt kymmenvuotias esikoinen tietää, mitä tarkoittaa, kun joku on humalassa. Hän osaa myös nauraa, jos äiti joskus kertoo olevansa krapulassa. Saara ei näe itsellään vaaraa alkoholin liikakäyttöön, sillä hän tietää mitä siitä voi seurata. Nyt hän keskittyy terveeseen päihdepuheeseen perheessään. “Toivon että meillä on ilmapiiri sellainen, että tapahtuu tulevaisuudessa mitä tahansa, voivat lapseni aina soittaa kotiin, missä kunnossa vain”.

Terapian Saara toivoo jatkuvan heti kun taloudellinen tilanne sen sallii. Sitä hän suosittelisi jokaiselle, elämäntilanteesta tai haasteista riippumatta. “Vaikka ongelmia ei olisi nyt, sieltä saa valtavasti työkaluja mihin tahansa tulevaisuuden haasteisiin”.

Teksti: Ronja Huovinen            Kuva: Henna-Mari Hirvonen