Tänä päivänä tuntuu muoti-ilmiönä olevan palkokasvin siemenen vetäminen hengityselimeen milloin mistäkin syystä. Välillä tuntuu jopa siltä, kun käynnissä olisi kilpailu siitä, kuka loukkaantuu pienimmästä asiasta. Useimmiten loukkaannutaan vieläpä jonkun toisen puolesta, vaikka itsellä ei olisi minkäänlaista tekemistä asian kanssa. 

Uusimmaksi keskustelun aiheeksi on noussut näyttelijä ja kansanedustaja Pirkka-Pekka Peteliuksen julkinen anteeksipyyntö saamelaisille. Tunteita pintaan on nostattanut Peteliuksen  Aake Kallialan kanssa 80-luvun loppupuolella ja 90-luvulla tekemät sketsisarjat, joissa naurettiin saamelaisille ja romaneille. Nämä, kuten monet muutkin sen aikakauden television sketsiohjelmat, olivat sen ajan mukaisia. Ei välttämättä tämän päivän mediamaailmaan sopivia. Olen tämän aikakauden kasvatteja ja ehkä siksi nykyiset viihdeohjelmat vaikuttavat väkinäisiltä ja joskus suorastaan jopa tylsiltä. 

Suomalaiset ovat kertoneet vuosikymmeniä vitsejä “kieroista” savolaisista. Pohjalaisia pidetään yleisesti jäyhinä puukkojunkkareina. Ruotsalaisia on aina mollattu tarinoissa ja vitseissä. Väittäisin, että edellä mainitut ihmisryhmät kertovat yhtälailla vitsejä  “meistä” naapureista ja ulkopuolisista kansanryhmistä. Pitääkö meidän kaikkien nyt loukkaantua toistemme ja itsemme puolesta ja pyytää samaan hengenvetoon anteeksi kaikkea ennen, nyt ja tulevaisuudessa sanomaamme?

Onko niin, ettei enää voi vitsailla mistään aiheesta, etteikö joku loukkaisi mieltään? Onko meistä tullut näin huumorintajuttomia? Tästäkö johtuu ihmisten yleinen paha olo ja ahdistuneisuus? Olisiko aika hieman löysätä pään ympärillä kiristävän vanteen ruuvia ja ottaa hieman rennommin? 

Mitä jos kaikki opettelisimme ihan ensin nauramaan itsellemme. Luopuisimme hetkeksi omista, ehkä tiukoistakin asenteista ja ennakkoluuloista. Antaisimme itsellemme luvan nauraa ihan kaikille asioille. Olisiko elämä hieman helpompaa ja hauskempaa? Minä ainakin uskon näin. Siksi aion tulevaisuudessakin nauraa joidenkin mielestä rasistisille, sopimattomille ja raaoille vitseille ja vanhoille huumoriohjelmille. Enkä aio sitä pyytää keneltäkään anteeksi. Ohjeeni mielensäpahoittajille on, että opetelkaa erottamaan fakta fiktiosta ja totuus huumorista. Vinkkinä voin sanoa, että raja on useimmiten hyvinkin selkeä, jos ne vain itse haluaa toisistaan erottaa.

Kiitos ja anteeksi!

Kirjoittaja on vuonna 1971 syntynyt, radio- ja tv-journalismin opiskelija, Iiro Hakaluoto