Aurinko pilkuttaa kuusien oksia ja Kaitalammen pinnan jääriitettä. Linnut sirkuttavat kevättä. Luonto ei tunnista koronaviruksesta johtuvaa poikkeustilaa Luukin ulkoilualueella Espoossa.

Viime viikonloppuna pääkaupunkiseudun suositut ulkoilualueet ruuhkautuivat, mutta Luukissa on torstaiaamuna hiljaista. Parkkipaikalla tapaan sisarukset Paula Varhelahden ja Olli Tiihosen, jotka valmistautuvat retkeilemään lastensa kanssa.

Sekä Varhelahti että Tiihonen ovat vanhempainvapaalla, joten ulkoilua tulee harrastettua paljon, etenkin hienolla säällä. Sisarukset halusivat tulla Luukkiin aamupäivällä, kun ihmisiä ei ole paljon liikkeellä. Muuten koronapandemia ei ole juuri kummankaan perheen elämään vaikuttanut.

– Vaimo on tehnyt etätöitä. Ja poika olisi halunnut Hoploppiin, jos se olisi ollut auki, Tiihonen sanoo.

Maalla asuva, hevosia omistava Varhelahden perhe viettää aina paljon aikaa kotona. Koronapandemia on saanut heidät vähentämään ylimääräisiä menoja.

– Ruokakaupassa käydään nyt vähän harvemmin. Ja esikoisen kerhot ja muskari ovat kiinni. Mutta me viihdytään hyvin kotonakin.

Ritva Oljakka on Luukkissa lenkittämässä koiria. Hän nauttii siitä, että voi jakaa etätöiden ansioista hommat osiin ja käydä välillä ulkoilemassa. Töitä on riittänyt, joten vaihtoehtoisia harrastuksia normaaleille hän ei ole ehtinyt miettiä.

– Korona ei ole vaikuttanut elämään muuten, kuin että on vähän hiljaisempaa joka saralla. Positiivisella mielellä olen ja menen eteenpäin päivä kerrallaan. Tilanne voi muuttua yks kaks yllättäen mihin suuntaan tahansa, Oljakka tuumii.

Jarmo Salin lähti ulkoilemaan lastensa sekä vaimonsa isän, Hannu Ennevaaran kanssa. Salin on yrittäjä ja normaalisti päivisin töissä, mutta nyt poikkeustila salli ulkoilun päiväaikaan.

– Olen ollut paljon sisällä ja seinät alkavat kaatua päälle. Lähdettiin Luukkiin, kun on näin hieno sää. Korona ei ole ainakaan vielä heijastunut isommasti elämään. Töissä viedään loppuun käynnissä olevat työmaat ja sitten katellaan, mitä jatkossa päästään tekemään.

Vapaa-aikana Salinin perhe on katsellut hieman normaalia enemmän dvd:itä ja Netflixiä. Muuten kahden pienen lapsen isällä ja yrittäjällä ei ole ollut vapaa-ajanvietto-ongelmia.

Salinin appi Hannu Ennevaara on eläkkeellä ja tykkää retkeillä tyttärensä perheen kanssa muulloinkin kuin koronapandemian aikana.

– Kaunis keli sai lähtemään. Ulkoilu sopii tähän tilanteeseen kuin nyrkki silmään, koska pitää välttää lähikontakteja. Ulkona saa myös virikkeitä. Lapsetkin, jotka ovat pois hoidosta, Ennevaara kertoo.

Ennevaaran vapaa-ajanviettoon poikkeustila on vaikuttanut jonkin verran, sekä negatiivisesti että positiivisesti.

– Tietyt rutiinit on muuttuneet. Se nirhaisi, kun käyn paljon uimassa ja uimahallit on nyt laitettu lepoon. Mutta kyllä sitä keksii muutakin tekemistä. Oon löytänyt vanhoilla päivillä lukemisen ja alkanut lukea – Remeksen kirjoja!

Teksti ja kuvat: Arja Kangasniemi

 

 

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram