Share

Linda-Maria Roine tunnetaan myös rap-artistina nimeltä Mercedes Bentso. Hän syntyi vuonna 1993, Helsingissä ja onkin asunut koko ikänsä siellä. Perheeseen kuuluu äiti ja mummo. Isä lähti Bentson ollessa vasta vuoden ikäinen eikä ole ollut sen koommin heidän kanssaan tekemisissä. Mummo toimikin Bentsolle isä hahmona ja siellä tuli vietettyä paljon aikaa. Välillä kokonaisia viikonloppuja vierähti mummolassa, että äiti sai myös ladata omia akkujaan.

13 – vuotiaana Bentson piti vaihtaa koulua Helsingistä Espooseen todella pahan kiusaamisen vuoksi. Hän koki kuitenkin sielläkin olevansa hyvin yksinäinen, eikä hänellä ollut kavereita ylä-asteella. Yksinäisyys ja kiusattuna oleminen on vaikuttanut Bentsoon ja hän on itse sitä mieltä, ettei kenenkään tai minkään ikäisen ihmisen kuuluisi olla yksin, kokea kiusaamista tai syrjintää.

16 vuotiaana Bentso lähti hakemaan hyväksyntää vääristä porukoista Itä-Helsingin Tallinnanaukiolta ja sattumalta tutustui siellä ihmisiin. Hän alkoi viettämään enemmän aikaa uusien kavereiden kanssa eikä siinä kauan mennyt, kun huumausaineiden käyttö myös alkoi. Näillä keinoilla Bentso yritti leimautua ja ripustautua ihmisiin, koska hänellä ei aikaisemmin ollut ketään ja nyt, yhtäkkiä ympärillä olikin lauma ihmisiä.

“En kuitenkaan saanut siinä porukassa tukea ja turvaa mitä olin lähtenyt hakemaan, vaan se oli jatkuvaa etsimistä”

 

Bentso majaili tuolloin silloisen poikaystävänsä kodissa Malmilla kehen hän oli tutustunut tässä väärässä porukassa. Aamut alkoivat sillä, että alettiin etsimään kamaa sohvatyynyjen välistä ja laukuista ja jos sitä ei heti löytynyt niin hermot olivat kireällä ja oli vaikea olla. Uutta kamaa lähdettiin hakemaan Itä-Helsingistä ja siellä se koko päivä yleensä hengailtiin. Myytiin eri huumausaineita eteenpäin voittoa tavoitellen, varastettiin tavaraa kaupoista ja myytiin eteenpäin, että saataisiin lisää rahaa kamaan ja edes jotain syödäkseen. Illan saavuttua he lähtivät sitten takaisin Malmille ja sama kuvio toistui päivästä toiseen.

“Arkipäivä piti sisällään jatkuvaa säätämistä ja kaikki päivät oli tosi samanlaisii, mut sit kuitenki jatkuvasti tapahtu jotain”

 

Bentso on jo lapsesta saakka kirjoittanut omia biisien sanoituksia ajatuksena, että kyllä niistä tulee kappaleita kunhan joku vaan säveltää ne. 16 vuotiaana keskittyminen kirjoittamiseen kuitenkin hiipui silloisen elämäntilanteen takia, kun taas nuorempana, koulussa oli enemmän aikaa kirjoittamiseen yksinäisyyden vuoksi. Bentso sai kuitenkin uutta intoa alkaa kirjoittamaan biisien sanoja kun hän kuunteli SMC Hoodrats:n rap biisejä satunnaisessa narkkari kämpässä. Jo ennestään Steen1:sta paljon kuunnelleena Bentso ajatteli, että jos Steen1 pystyy räpätä siitä maailmasta, missä Bentso silloin eli niin hän voisi itsekin kirjoittaa riimejä. Muina innoittajina toimi myös Asa, Jontti & Shaka ja Paleface.

Syksyllä 2010 Bentson täti kertoi, että helsinkiläisessä Nuorten toimintakeskus Hapessa alkaa rap koulu joka oli tarkoitettu 13-17 vuotiaille nuorille. Sinne haettuaan ja päästyään Bentso tapasi ensimmäistä kertaa rap artisti Pyhimyksen.

Joulu tuli, mikä oli erityisen hankala Bentsolle, koska hän oli tottunut olemaan pyhät perheen kanssa ja joulua edeltävänä päivänä hän oli ollut “radalla” ja poti huonoa oloa laskuista ja totesi itselleen, että tämä elämäntyyli ei ole enään sitä mitä haluaa. Uusivuosi vietettiin silloisen poikaystävän luona mikä loppuen lopuksi päättyi pahaan pahoinpitelyyn kun tuli ilmi, että Bentso ei halua enään sitä, mitä oli. Pahoinpitely kesti kauan ja Bentsolle tuli ajatus, että ei selviä tästä hengissä ja oli hyväksynyt kuolevansa tuona iltana. Pahoinpitelyn aikana Bentso alkoi kuitenkin miettimään kaikkia ihmisiä ketkä olivat hänelle tärkeitä ja kenelle hän oli tärkeä. Hän päätti päästä tilanteesta pois ja hetken ajan kuluttua saatuaan pahoinpitelyn loppumaan puhumalla, lähti hän juoksemaan ulos asunnosta pihalle asti, missä olikin poliisi auto. Tämä kokemus oli ollut Bentsolle herätyshetki ja hän päätti ettei halua elää enään sellaista elämää mitä oli elänyt.

“Mä en enään halunnut ite tehdä mitään sellaista itelleni mikä vois aiheuttaa sen, että mä kuolen”

Heti vuoden 2011 alusta, rap-artisti Pyhimys kuuli Bentsoa helsinkiläisessä Nuorten toimintakeskus Hapessa ja pyysi myöhemmin tätä tekemään yhteistyötä kanssaan. Pyhimyksen yhteydenoton johdosta lukion keskeyttänyt Bentso päätti irrottautua entisestä kaveripiiristään ja alkoi keskittyä musiikin tekemiseen.

Bentso pitää itseään “tabu” rap-artistina ja riimeillään hän kertoo sen, mistä ihmiset eivät uskalla tai halua puhua tuomalla omia kokemuksiaan ja tapahtumia esille. Biisit ovat rehellisiä ilman kaunistelua. Nainen ei kavahda teksteissään juuri mitään asioita. On kyseessä sitten varattujen naisten iskeminen, parisuhdeväkivallan uhriksi joutuminen tai vihansa kohteen väkivaltainen murhaaminen, Bentso ei ole koskaan sensuroinut itseään.

Joulukuussa 2012 julkaistiin YouTubessa Bentson ensimmäinen single ja video Personal Raineri, joka keräsi parissa viikossa yli 20 000 katselukertaa. Bentson ensimmäisen levyn Ei koskaan enää tuotti Steen1 ja se ilmestyi 13.4.2017. Viimeisin kappale jonka Bentso julkaisi on Mercedes Bentso – Viimeinen koulupäivä (Break the Fight!) niminen musavideo, jonka voi käydä kuuntelemassa YouTubessa.

Bento elää nykyään ihan tavallista elämää musiikin parissa ja onkin todella pirteä ja positiivinen. Kappaleiden sanoitukset tosin antavat Bentsosta sellaisen kuvan, että hän olisi todella kova ja kylmä sydäminen, niin sanotusti kovanaama, mutta todellisuudessa nainen on pehmo, ystävällinen ja eläinrakas. Hän unelmoi saavansa joku päivä esiintyä Hartwall Areenalla isolle yleisölle ja toivoo, että hänen kappaleet tavoittaisi mahdollisimman monta kuulijaa, jotta saisi omien sanoitusten avulla ihmisille lisää tietoisuutta näistä aroista ja rumista asioista, mitä tapahtuu joka päivä ympärillämme. Bentson neuvo onkin, että ei voi koskaan unelmoida liikaa, koska unelmat voivat toteutua jos jaksaa nähdä vähän vaivaa.

 

Kuvat ja teksti: Johannes John

 

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Twitter
Instagram