Mikko Korhonen oli viikonvaihteessa Etelä-Afrikassa pelatussa golfin Euroopan kiertueen Tshwane Openissa upeasti jaetulla toisella sijalla. Korhonen pelasi kaikki kilpailun neljä kierrosta alle 70 lyönnillä. Sunnuntain päätöskierroksella Korhonen käytti kierrokseensa 67 lyöntiä ja päätyi lopputulokseen 269 (-15).

Tshwane Openin kakkossija oli Korhoselle, 36, uran paras sijoitus Euroopan Kiertueella. Palkintorahaa Korhonen kuittasi viikonvaihteesta 110 436 euroa. Korhonen on tällä kaudella pelannut kuusi kilpailua ja on päässyt jokaisessa kilpailussa jatkoon.

Kilpailun voitti Etelä-Afrikan Dean Burmester kolmen lyönnin erolla Korhoseen ja Espanjan Jorge Campilloon. Voitto oli 27-vuotiaalle Burmesterille ensimmäinen Euroopan kiertueella.

Neljänneksi sijoittui USA:n Peter Uihlein ja viidenneksi sijottui kilpailua puolessa välissä johtanut Ruotsin Alexander Björk.

Korhonen pelaa seuraavan kilpailunsa 13.-16.4 Marokossa.