Herttoniemi on yksi julkisen liikenteen solmukohdista, jonka kautta kulkee runsaasti bussilinjoja eri suuntiin. Metroaseman seutu jakaa Herttoniemeä uudempaan Herttoniemenrannan alueeseen ja vanhempaan Länsi-Herttoniemen alueeseen, kyljessä on myös virkeä yritysalue tehtaanmyymälöineen.

Vasta lokit paistattelevat päivää uimarannalla.

 

Uusia kerrostaloja rakennetaan jatkuvasti. Pääpiirteissään koko Herttoniemenrannan alue onkin uudehkoa rakennuskantaa, sillä sitä on alettu rakentaa vasta 2000-luvun taitteessa.

 

Satamassa on runsaasti erilaisia aluksia, osa on vedessä ympäri vuoden.

 

Jää on jo niin heikkoa, ettei sinne ole tavallisilla kaduntallaajilla enää mitään asiaa. Kokenut kalamies Paavo Hartikainen on kevään viimeisellä pilkillä ja avannosta nouseekin komea ahven.

 

Itäväylää pitkin kulkevat graafisen kauniit sähkölinjat koristavat Herttoniemenrannan pohjoisreunaa.

 

 

Kuvat ja teksti:

Anni Sulonen