Oranssi Pazuzu on suomalainen black metal –yhtye, jonka ensimmäinen kokopitkä studioalbumi julkaistiin vuonna 2009. Sen jälkeen yhtye on julkaissut kolme omaa albumiaan, sekä yhden yhteisalbumin toisen tamperelaisen kokoonpanon, Candy Canen, kanssa.

Soundi.fi-sivulla Pekka Laine on tiivistänyt Oranssin Pazuzun, ja nimenomaan viimeisimmän julkaisun tunnelman mainiosti jo parissa lauseessa: ” Ilman Pazuzun kaltaisia bändejä metalli tukehtuisi musiikillisen sisäsiitoksen ghettoonsa. Suomalaisesta nykypsykedeliasta ei kannattaisi edes puhua. Värähtelijä osoittaa, mitä metallin ja happorockin risteytys voi vimmaisimmillaan olla.”

Oranssin Pazuzun viimeisin levy, Värähtelijä, ilmestyi helmikuussa 2016. Sen julkaisukeikka järjestettiin Kuudennella Linjalla maaliskuun neljäntenä päivänä. Lämmittelybändinä lavalle nousi nuorempi kokoonpano, Nyos, joka jo valtasi yleisön mukaansa hienolla menestyksellä.

Keikkapaikkana Kuudes Linja ei ole henkilökohtaisia suosikkejani. Lippuja myydään salin tilaan nähden aivan liikaa niin, että pahimmissa tapauksissa pääesiintyjän soittaessa yleisössä on lähes mahdoton liikkua edes vaihtaakseen asentoa, tiskillä käymisestä puhumattakaan.

Onneksi tällä kertaa tilanne ei ollut näin tukala. Ihmisiä oli virrannut paikalle paljon, mutta ei liikaa. Jokaiselle löytyi tilaa hengittää.

Keikalla Oranssi Pazuzu valtasi yleisön mukaansa hypnoottisilla soinnuillaan heti alusta alkaen. Värähtelijä-levy soitettiin kokonaisuudessaan läpi. Salin puolella tuntui, kuin kappaleet olisivat kaikille entuudestaan tuttuja, vaikka albumin julkaisusta ei ollut vielä kulunut kuin viikko.

Pazuzulla on esiintyessään ainutlaatuinen taito nostaa tunnelma hillitysti kattoon. Kokemus keikoilla on lamauttavan intiimi.

Värähtelijä on jatkoa Oranssin Pazuzun edelliselle albumille, Valonielulle. Yhtye on ylittänyt uudella levyllään totuttua enemmän heille ominaisten genrejen rajoja luoden täysin omanlaisensa kokonaisuuden.

 

Teksti: Anni Hausen