Ympäri Helsinkiä löytyi ihmisiä, jotka olivat valmiita jakamaan onnellisen muistonsa kanssani. Jos sellaista ei tullut mieleen, he kertoivat jonkin asian joka tekee heidät onnelliseksi tällä hetkellä.

”Tykkään työstäni! Minusta tulee todella iloinen jos on enemmän asiakkaita. Kivoin muisto on kun asiakkaat tuovat tuliaisia. Esimerkiksi Vietnamista, Portugalista tai Italiasta.”, Phuong kertoo.

”Oikeestaan mun onnellisin muisto on se kun mä pääsin mun lempparibändin kaa samaan kuvaan. Mä olin odottanut sitä tosi pitkään. Se oli aivan ihana, ikimuistonen hetki. The 69 eyes, mä oon tykännyt siitä bändistä jo 15 vuotta ja käyny 64 keikalla tähän mennessä. Tää tapahtu tuolla Fredrikinkadun levykauppa äx:ssä, jossa mä pääsin heiän kanssa samaan kuvaan, kun he oli jakamassa siellä nimmareita samaan aikaan.”, Janette Haakanen muistelee.

 

”Se oli viime kesänä, oli Flow-festivaali ja mä näin mun lempiartisti Jukka Nousiaisen Balloon stagella. Se veti sen uusimman levyn, mitä mä oon kuunnellu kaikista eniten ja mä lauloin jokaikisen biisin kun mä muistin sanat. Sit lopussa se oli ihan maagista, kun se veti vähän yli sen keikan. Se oli vaan sillain: ”Ei vitsi meillä rupee aika loppuun, vedetään viel tää yks biisi, tää on nopee.” Mut sit se kesti jotain 10 minuuttii. Siel biisin lopussa on sellanen ”ei enää kylmää eikä pimeää” niin kaikki vaan laulo sitä kun se heitti bändinsä kaa kukkii, ruusuja, katsomoon sellain ympäriinsä. Se jotenkin oli ihan sika maaginen hetki ja mun mielestä se on ehkä paras muisto mitä mul on nyt lähiaikoina tullut. Jotenki myös se biisi tuo aina sellasen hyvän fiiliksen, kun ei oo enää kylmää eikä pimeetä. Nytkin rupee kevät tuleen, niin pimeys katoo ja tulee taas lämmintä, vaik tuol on kyl ihan paska keli nytte… Mut se on ehkä mun paras muisto, jonka voi yhdistää musiikkiin. Musiikki on mulle lähellä.”, Paavo Ojapelto kertoo.

 

I feel good this year, this is a good world of strenght!” keltatakkinen iloitsee.

 

”Pääsin toimittajakouluun. Kuulosti mukavalta. Pääsin ihanneammattiini. Olin 50 vuotta poliittinen toimittaja ja kaikennäköstä!” Aarno Laitinen puntaroi.

 

”Olin saanut ranskantunnilla tehtäväksi etsiä ihmisiä jotka on syntynyt samana päivänä, samassa kuussa ja samana vuonna kuin minä. Muistan tytön joka oli syntynyt samana päivänä, samassa kuussa, samana vuonna kuin minä. Hän oli karjalan evakko ja hänen nimensä oli Kyllikki. Muistan aina kun oli leluja tai jotain muita kodin tavaroita, hän sanoi: ”ollu miulkii karjalas!”. Me leikittiin yhdessä muutama vuosi, mut sitten meidän tiet erkani kun lähdin kouluun muualle. Meni varmaan 15-16 vuotta, olin töissä ja mulle tuli asiakas, nainen, joka kysyi multa: ”anteeksi minä päivänä olette syntynyt?”. Kerroin hänelle että olen syntynyt helmikuun seitsemäs. Hän kysyi onko mun nimeni Ruth,  sanoin että on, hän sanoi että on Kyllikki. Hän tunnisti minut, mutta minä en häntä. Juttelimme pouolisen tuntia ja sitten tiet erkanivat taas.” Ruth Matilainen kertoo.

”Kyllä on vaikka miten paljon onnellisia muistoja lastenlasten kanssa. Ne on niin ovelia ne pikkulapset kyllä, että kun ne tajuaa kaiken ja eikä ne osaa edes puhuakkaan mitään. Kyllähän se lasten käsityskyky on parasta siinä, kun niillä on ne jutut semmotteet ettei niistä voi tajutakkaan!” Annele Kiiski iloitsee.

 

”Kauheasti niitä onnen hetkiä sitten, koita nyt poimia niistä, ei niitä paljon muista niitä ikäviä asioita. Kyl tuotaniin, et jotenkin et ottasin jonkun onnellisen tapahtuman muitten edelle, niin sitten tekisin aina jotakuta kohtaan väärin. Mä olen todella onnellinen, mä en ole mikään terve ihminen, mutta pystyn kuitenkin toimimaan ja saan olla töissä. Musta pidetään hyvää huolta, on hyviä ihmissuhteita… Mitä muuta voi pyytää elämästä? Kun ne perusasiat on kunnossa niin ei kauheasti muuta voi pyytää!” Antikvariaatin kauppias pohtii.

 

”So we’ll go for when I went back to Barcelona, because I left. It was kind of.. I was enough with the city and the people there. After 4 years away in Vienna, when I went back to Barcelona I had a feeling of relief, the feeling of happiness again in the city that I used to hate. So it was a great memory and I remembered that new beginnings really exist. We can do a lot in the place where you didn’t think you could do anything!” Aizea Arce toteaa.

 

”Olen ollut täällä hallissa yli kaksikymmentä vuotta, tavannut monenlaisia ihmisiä. Tuossa juur äsken puhuttiin kuinka onnekkaita me suomalaiset ollaan, koska me ollaan paljon demokraattisempia kuin muut!” Kaarina Petäjä huudahtaa.

 

”Siis mökillä, tietenkin lapsena mummon kanssa, niin siis köyhät ritarit! Niiden odottelu ja syöminen tuli ehdottomasti ekana mieleen. Just näihin köyhiin ritareihin liittyy ilman muuta tosi aurinkoinen, sellanen niinkun kesä-iltapäivä. En muista et olis ikinä edes satanut.”, Timo Kallio kertoo.

 

 

Kuvat & haastattelut: Liisa Hietanen

 

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Facebook
Instagram