Hän näkee kavereita kerran kuukaudessa, joten ainoat ihmiskosketukset ovat perheenjäsenet ja kaupassa kohdatut ventovieraat. Hän ei kuitenkaan välttele ihmisiä, päinvastoin. Hän käy säännöllisesti ulkona, kaupassa tai äitinsä luona kylässä.
Olavin, 27, päivät täyttyvät pelaamisesta, mutta hän ei pidä itseään peliriippuvaisena.
Tammikuussa julkaistu tutkimus kertoo uudesta vaarasta videopelaamisessa. Harmiton hupi voi muuttua ongelmaksi hyvinkin helposti ja nopeasti. Amerikkalaisen lastenlääketieteen julkaisun Pediatricsin mukaan yksi kymmenestä lapsesta kärsii patologisesta pelaamisesta eli on riippuvainen videopeleistä. Riskitekijöitä pelaamiseen on monia, yksi monista ja helpoiten tunnistettavissa olevista riskitekijöistä on vähäinen sosiaalisuus.
Muita riskitekijöitä ovat pelaamisen määrä ja voimakas impulsiivisuus. Moni pelaaja kärsii myös masennuksesta, ahdistuneisuudesta, huonosta koulumenestyksestä ja vanhemmilla nuorilla on myös päihdeongelmia.
On tärkeää, että vanhemmat tunnistavat ongelman nopeasti riippumatta lapsen iästä, ja että he tietävät, miten sitä ehkäistä sekä hoitaa.
Videopelejä voi myös pelata monella eri tavalla. On niitä, jotka pelaavat ajankuluksi, kun muutakaan ei ole. On niitä, jotka pelaavat satunnaisesti ja niitä, jotka pelaavat pakonomaisesti. Juuri nämä patologisesti pelaavat muodostavat sen paljon kohutun ryhmän videopeliriippuvaiset.
Virtuaalimaailmassa voidaan ja luodaankin kaveripiirejä, joista osa jopa ulottuu päivittäiseen elämään. Mutta koneella neljän seinän sisällä istuminen ei edistä sosiaalisia suhteita, vaan monet nuoret putoavat systeemin ulkopuolelle eikä takaisin pääseminen ole helppoa.
Omasta mielestään Olavi ei kuulu mihinkään näistä ryhmistä, sillä hän ei ole ongelmapelaaja tai syrjäytynyt maailmasta. Kuitenkaan hänellä ei ole töitä tai koulutuspaikkaa ensi syksylle, mitään peruskoulua ylempää koulua ei hän ole myöskään käynyt. Olavi pelaa omien sanojensa mukaan ajankuluksi ja syyksi tähän on pitkä välimatka kavereihin.
Olavi näkee syrjäytymisen ja pelaamisen yhteyden. Hänestä peliriippuvuus johtuu yksinkertaisesti liiasta ajasta koneella. ”Pitää osata ottaa taukoja, liika on liikaa”, hän toteaa tomerasti ja vilkuilee välillä konettaan kohti.
Kysymykseen, onko hän mielestään ongelmapelaaja, Olavi vastaa tyynesti: ”En ole.”
Pelimaailmasta löytyy hyviä ja huonoja puolia. ”Hyviä puolia ovat pitkäjännitteisyys pelatessa ja huonoja hermojen menettäminen”, Olavi listaa. Hän hymähtää huvittuneesti, kun vertaan hermojen menettämistä rattiraivoon. Hänestä vertaus on kuitenkin osuva.
Neuvoja löytyy myös muille nuorille. Hänestä peliriippuvaisen olisi ensisijaisesti pyydettävä apua lähimmäisiltään. Oli kysymys video- tai rahapeleistä. Netissä tai ei.
”En osaa sanoa yhtä syytä, miksi nuoret ovat peliriippuvaisia. Yksi on pelin huuma, ei vain osaa lopettaa ajoissa. Toinen on haasteiden haku koukuttavissa pulmanratkontapeleissä.”
Olavi puhuu syistä, jotka hänestä johtavat peliriippuvuuteen. Hän kieltää tiukasti, että olisi hiukankaan peliriippuvainen, vaikka meneekin hyvin hanakasti takaisin koneensa ääreen.
Uusi ottelu jossain hirviöiden tappamispelissä käynnistyy ja olen hetkessä ulkopuolinen, pelimaailma on pieni mutta rikas. Olavin kaveripiiriin kuuluu nuoria useista eri maista ja englanti näyttää olevan pääkieli. Jätän asunnon vähin äänin, kiitokseeni vastataan käden heilautuksella. Nyt ei parane häiritä, sillä jokin iso hirviö on Olavin hahmon kimpussa. Pelin äänet vaimenevat oven sulkeutuessa.
Henkilön nimi on muutettu.
Teksti: Katri Mustonen
