”Kun on kerran tarjottu mahdollisuus niin täytyyhän se käyttää hyväksi. Vois myöhemmin harmittaa jos ei käyttäis. Pääsee näkee vähän erilaisia ihmisiä ja maailmaa vähän toiseltakin puolelta. Saa auttaa ihmisiä ja maksetaanhan siitä hommasta palkkaakin ja näyttää papereissa hyvältä”, Aaro Kaasinen (21v.) kertoo mikä häntä motivoi lähtemään rauhanturvaajaksi. Nuori sotilas lennätetään Libanoniin toukokuun lopussa puolen vuoden palvelukseen.

Varusmiespalveluksensa Porin prikaatissa kansainvälisissä valmiusjoukoissa suorittanut Aaro palvelee Libanonissa kersanttina. ”Valitettavasti joutuu palvelusarvoa alentamaan. Ensikertalaisen on hankala saada mitään upseerin tehtäviä ulkomailla”, varusmiespalveluksesta vänrikkinä kotiutunut sotilas selvittää.

Ennen varsinaista lähtöä Libanoniin Aaro suorittaa puolustusvoimien C-ajoluvan noin viikon mittaisessa koulutuksessa Säkylässä, Porin prikaatissa. Vasta sen jälkeen  alkaa varsinainen koulutus operaatiota varten. Lähtö Libanoniin tapahtuu viimeistään 27.5.

”Mehän oltiin nyt tossa kansainvälisessä valmiusjoukkokoulutuksessa ensimmäiset pioneerit, jotka koulutettiin noihin hommiin.” Pioneerijoukkueen vahvuus on noin 30 sotilasta, joista joukkueenjohtajat ja ryhmänjohtajat ovat kantahenkilökuntaa eli puolustusvoimilla vakituisessa virkasuhteessa toimivia henkilöitä. ”Suurin osa siit joukkueesta, jonka kanssa lähtee nyt palvelemaan on niitä omia inttikavereita. Se on ihan kivaa, et pääsee tuttujen kavereiden kans vähän eri ympäristöön tekemään.”

Libanonissa puolen litran olut maksaa noin euron.
Libanonissa puolen litran olut maksaa noin euron.

Libanonin YK-johtoisen UNIFIL -operaation kolme keskeisintä tehtävää ovat valvoa YK:n määrittämää sinistä linjaa, tukea Libanonin asevoimia ja avustaa Libanonin väestöä.

Pioneerijoukkue kuuluu tukikomppaniaan. ”Nimensä mukaisesti tukikomppania tukee muiden yksiköiden toimintaa siellä. Koko pioneerijoukkueella on valmius EOD-tehtäviin. Eli meillä on mahdollisuus raivata sieltä mahdollisesti löytyviä räjähtämättömiä ampumatarvikkeita ja miinoja joita sinne on voinu jäädä”, Aaro selittää joukkueen tehtävistä. Vapaa-aikaa voi viettää esimerkiksi saunoen, kuntoillen tai pleikkaria pelaten.

Rauhanturvaajille maksetaan veronalaista kuukausipalkkaa, joka alimmillaan on 2120,17 euroa ja parhaimmillaan 7031,82 eurosta ylöspäin. Vaativimmissa tehtävissä palkka määritellään erikseen. Sen lisäksi maksetaan verovapaata päivärahaa, joka on operaatiokohtaista. Libanonissa se on 50 euroa. ”Käytännössä mä saan melkeen tuplattua mun nykyset tulot. Vaatteet, ruoka ja ylläpito on ilmasta. Ei siel oikein rahaa saa kulumaan mihinkään.”

Rauhanturvaajana Aaro voi jopa tuplata omat tulonsa.
Rauhanturvaajana Aaro voi jopa tuplata omat tulonsa.

”Suomalaisilla on tosi hyvä maine siellä.” Suomalaiset pyrkivät olemaan avuliata eivätkä esimerkiksi osoittele aseillaan turhaan. ”Paikalliset tykkää siellä suomalaisista kun suomalaiset pyrkii olemaan niinku kavereita.”

Aaro toivoo, ettei varsinkaan itselle tai kavereille satu mitään ikävää, mutta korostaa, että kaikkeen pitää olla valmistautunut: ”Sitä vartenhan meidät koulutetaan.” Kyseisellä alueella hän kuitenkin pitää esimerkiksi ampumavälikohtausten sattumista epätodennäköisenä.

”Jos se menee ihan perseelleen niin eihän ne ees ota mua sinne uudestaan, mutta toivotaan, et menee ihan hyvin.” Tavoitteena on ensimmäisen puolen vuoden pestin jälkeen solmia vuoden sopimus. ”Jos vuoden palvelee niin sielt on mahdollista tuoda se kuuluisa auto. Mun mielestä se on joku 13 500 euroa mitä voi saada veroalennusta.”

Aaro suunnittelee säästävänsä tulevasta palveluksesta ansaitsemiaan rahoja, mutta suunnitteilla on myös ulkomaanreissu. ”Pitää ostaa moottoripyörä ja lähetään kaverin kans vähän Eurooppaan ajelee.”

Teksti: Olli Juntunen

Kuvat: Simo Pukkinen

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram