Simppeli, itsetehty piirakkapohja ja kuohkea sitruunatäyte. Väitän tämän tuovan hymyn kasvoille.

Jälkiruokien leipominen jää usein syystä tai toisesta muun kokkailun jalkoihin, mutta kukapa ei kaipaisi joskus hieman vaihtelua. Ja usein hyvinkin pienellä vaivalla sen nopeasti tai hitaasti kokatun pääruoan rinnalle valmistuu herkullinen jälkiruoka. Tai viikonlopun kahvitteluhetkiin.

Tämän eestiläisen sitruunapiirakan resepti on poimittu loistavasta Alexander ja Hanna Gullichsenin tekemästä Safkaa – maanantaista sunnuntaihin keittokirjasta. Alexander Gullichsen kertoo kirjassaan löytäneensä reseptin aikoinaan  ”jostain epäilyttävästä naistenlehdestä” – ja hyvä että löysi.
Eestiläinen sitruunapiirakka on nimittäin niin hyvää, ettei sitä voi koskaan hehkuttaa liikaa!

Eestiläinen sitruunapiirakka

Pohja
150g voita
½ dl sokeria
1 kananmunankeltuainen
4dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
voita vuoan voiteluun

Täyte
3dl kermaviiliä
2 kananmunankeltuaista
2dl sokeria
½ dl sitruunan mehua
1 luomusitruunan kuori raastettuna
2 kananmunanvalkuaista
ripaus suolaa

Ota voi sulamaan huoneenlämpöön noin puoli tuntia etukäteen. Paloittele se kulhoon, sekoita joukkoon sokeri ja kananmunankeltuainen. Sekoita toisessa astiassa vehnäjauhot ja leivinjauho keskenään, lisää voiseokseen ja sekoita taikinaksi.
Voitele piirakkavuoka (halkaisija 24cm) ja painele taikina vuokaan tasaisesti niin, että se nousee muutaman sentin reunoja pitkin.

Täytettä varten sekoita kermaviili, keltuainen, sokeri ja sitruunamehu kulhossa. Raasta joukkoon yhden, mieluiten luomusitruunan, kuori.
Toisessa astiassa vispaa joko käsin tai sähkövatkaimella valkuaiset ja suola kovaksi vaahdoksi. Välihuomiona mainittakoon, että Trombitin amatöörikokki on joskus yrittänyt vispata käsin kovan vaahdon. Sähkövatkain on tähän puuhaan vähintäänkin suositeltavaa.
Kun kova vaahto on vispattu, kääntele se lastan avulla kermaviiliseokseen ja kaada täytemassa piirakkapohjan päälle vuokaan.

Paista 180-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Puolen tunnin kohdilla on hyvä aavistuksen heilautella vuokaa ja vilkaista, hytkyykö täyte vielä. Jos se pysyy suunnilleen paikoillaan, piirakan voi ottaa uunista huoneenlämpöön vetäytymään. Anna piirakan vetäytyä puolesta tunnista-tuntiin.

Parhaimmillaan piirakka on kuitenkin mielestäni jääkaappikylmänä, jolloin raikas sitruunatäyte pääsee kunnolla loistamaan!

Teksti ja kuva: Timi Kuosmanen