Pasta on monelle suomalaiselle tuttu raaka-aine arkikokkailussa. Halpa, nopeasti kypsyvä ja lähes joka ruokaan sopiva. Suomalaisessa keittiössä pasta on usein spagettina jauhelihakastikkeen alla tai osana koko kansan ikisuosikkia – makaroonilaatikkoa. Jos kuivapasta alkaa vähitellen tökkimään, helpoin ratkaisu löytyy kaupan kylmähyllyltä. Tuorepasta.

Tuorepasta on nimensä mukaisesti tuoretta, ei kuivattua, ja se kypsyy vielä nopeammin kuin perinteinen kuivapasta. Pastan suurmaassa Italiassa, erityisesti Pohjois-Italiassa suositaan kuivapastan sijaan tuorepastaa. Italialaisen keittiön tärkeimpiä raaka-aineita onkin pasta.

Vaikka kaupan hyllyiltä löytyvät valmiit tuorepastat ovat hyviä, Trombitin toimituksen amatöörikokki neuvoo tällä kertaa kaikkia jättämään ne suosiolla kauppaan. Ruoka kuin ruoka, itse valmistettuna se maistuu aina parhaimmalta. Nokkelimmat kotikokit päättelivätkin jo, että tänään valmistamme tuorepastan itse. Yleinen harhaluulo on, että tuorepastan valmistaminen on vaivalloista puuhaa ja sen tekemiseen tarvitaan vähintäänkin kallis pastakone. Väärin. Tuorepastan valmistaminen on naurettavan helppoa eikä siihen tuhlaannu koko päivää.

Tarvitaanko pastakonetta? Ei.

Tarvitaanko jauhoja, kananmunia ja kaulinta? Kyllä.

Yksi annos tuorepastaa

1,5 dl durumvehnäjauhoja
1 kananmuna
(hyppysellinen suolaa)

Mittaa jauhot astiaan ja tee sormella jauhokasan keskelle kolo. Riko koloon kananmuna ja sekoita jauhojen kanssa.
Vaivaa taikinaa 5-10 minuuttia. Muotoile palloksi, kääri tiukasti kelmun sisään ja anna levätä 15-30 minuuttia.

Kun pastataikina on saanut levätä hetken, avaa kelmu, levitä pöydälle hieman jauhoja ja kaulitse taikina ohueksi levyksi.
Ripottele kevyesti jauhoja taikinalevyn päälle ja taita se kahtia. Leikkaa veitsellä taikinasta pitkiä suikaleita ja siirrä ne hetkeksi kuivumaan.

Eniten aikaa vievä vaihe on nyt takana, joten seuraavaksi loppujen raaka-aineiden kimppuun.

Yksi isohko annos katkarapu-feta-pinaattipastaa

½ sipuli
1 valkosipulinkynsi
pari kourallista tuoretta pinaattia
n. 80g katkarapuja
½ rasia kirsikkatomaatteja
n. 80-100g fetajuustoa
tuorepastaa
tuoretta sitruunamehua
oliiviöljyä
voita
tuoretta basilikaa
suolaa
pippuria

Pilko sipulit, heitä pannulle voinokare ja kuullota sipulit pannulla. Halkaise kirsikkatomaatit, suikaloi pinaatti ja viskaa sipuleiden sekaan. Tässä vaiheessa suosittelen heittämään pastat kiuhumaan. Älä keitä yli. Tuorepasta kypsyy muutamassa minuutissa.
Lisää pannulle sulatetut katkaravut ja kuutioitu feta. Pyöräytä kypsä tuorepasta sekaan, lorauta reilusti oliiviöljyä ja lisää suolaa sekä pippuria. Lisää vielä hieman tuoretta basilikaa ja purista tuoretta sitruunamehua sekaan. Sekoita varovasti ja tarkista maku. Kaiken ollessa kunnossa, siirrä pasta-annos lautaselle ja nauti.

Kuvat ja teksti: Timi Kuosmanen

 

 

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram