-
“Ootteko tullu kattomaan näit lyhytelokuvia? Täs on teille tällaset laput, joilla voitte äänestää parasta leffaa”, kysyy yksi Future Shorts -elokuvaklubin järjestäjistä viereisen pöydän seurueelta. Samalla hän antaa kaikille äänestyslipukkeen. Tapahtumasta etukäteen tietämättään kahville tullut porukka kummastelee hetken, mutta päättää kuitenkin jäädä seuraamaan, mitä on luvassa.
Maaliskuisena sunnuntai-iltana Kampissa sijaitseva Mbar on täynnä ihmisiä. Onneksi väenpaljouteen on osattu kuitenkin varautua ylimääräisin jakkaroin ja kaikille halukkaille löytyy istumapaikka. Baarin rento tunnelma ja olohuonemaisuus tekevät siitä mainion paikan elokuvaklubin järjestämiselle.
Ennen leffoja ja niiden välissä Paska Sohva DJ’s pitää yllä leppoisaa fiilistä soittamalla tunnelmaan sopivaa musiikkia. Biisien lomassa on mahdollista vaihtaa kuulumisia sekä mielipiteitä juuri nähdyistä lyhytelokuvista. Puheensorinasta päätellen sanottavaa löytyy.
Future Shorts on maailman suurin ja laajimmalle levinnyt lyhytelokuvaverkosto. Lontoossa vuonna 2003 alkunsa saanut musiikkiklubin ja lyhytelokuvat yhdistävä konsepti on levittäytynyt jo yli 90 maahan. Suomessa ensimmäinen POP UP -elokuvafestivaali järjestettiin vuonna 2008 ja toiminta kasvaa koko ajan.
”Future Shortsin keskeinen tehtävä ja päämäärä on nostaa lyhytelokuvien näkyvyyttä ja sitä kautta arvostusta omana, itsenäisenä elokuvan lajityyppinä”, kerrotaan verkoston nettisivuilla.
Tällä kertaa esitettäviä leffoja on seitsemän. Niiden joukosta jokainen löytää varmasti oman suosikkinsa. Elokuvien pituudet vaihtelevat noin neljästä minuutista reiluun 18:aan minuuttiin. Eri puolilta maailmaa tulevissa lyhäreissä kerrotaan jokaisessa oma tarinansa täysin omalla tavallaan.
Irlantilainen animaatio lentopelosta kärsivästä, sympaattisesta linnusta herättää katsojissa huvitusta ja sääliviä huokaisuja. Australialainen pätkä maahan syöksyneestä lentokoneesta ja kapteenin sekoilusta jättää ilmaan liudan kysymyksiä. Jokaista leffaa täytyy seurata keskittyneenä, sillä lyhytelokuvassa jokainen kohtaus on merkittävä.
Yleisöäänestyksen voittajaksi selviää tällä kertaa englantilainen draama-animaatio Jonah, joka kertoo afrikkalaisen miehen kokemasta ristiriidasta unelmien ja todellisuuden välillä.
Erikoisen Future Shorts –konseptista tekee se, että kuka tahansa voi järjestää oman POP UP -klubinsa valitsemaansa paikkaan. Lontoossa koottavat näytöspaketit oheistuotteineen toimitetaan kohtuullista maksua vastaan järjestäjälle, joka saa itse hoitaa käytännön järjestelyt ja muokata tapahtumasta juuri sellaisen kuin haluaa. Tämä avaa lähes rajattomat mahdollisuudet tehdä jokaisesta klubista ainutlaatuinen.
Seuraava lyhytelokuvaklubi Helsingissä toteutetaan Funky Elephants –festivaalin yhteydessä 6.4. Tuolloin luvassa saattaa olla taas ihan mitä tahansa.
Teksti: Tiiu Nurkka
Kuvat: Sonja Heinonen