lumilautailu Tag Archive

  • Lumilautailija Janne Matilainen Special Olympics -kilpailuihin

    14.-25.03.2017 järjestetään Itävallassa Special Olympics -talvikilpailut, joka on kehitysvammaisten suurin talviurheilutapahtuma. Tänä vuonna siihen osallistuu 2700 urheilijaa 107 eri maasta. Suomesta matkaan lähtee 34 urheilijan joukkue, mukaan luettuna lumilautailija Janne Matilainen, 34.

    Matilainen innostui lajista nähtyään muovisen lumilaudan kaupassa teini-ikäisenä. Lumilajit eivät olleet hänelle entuudestaan tuttuja, mutta lautailu vei nopeasti mennessään. Vähitellen rinteessä käytetty aika kasvoi ja harrastus muuttui vakavammaksi. Lisää vauhtia laskuihin haettiin vaihtamalla vanha muovinen lauta uuteen ja parempaan. Lumilautailun lisäksi Matilaisen arki täyttyy töistä sekä bänditreeneistä.

    ”Sanoin bändikavereille, että Special Olympics menee nyt kaiken muun edelle, nähään viikolla 13 torstaina.”

    Päättäväisyydestä ja positiivisuudesta huolimatta haasteita harrastamiseen on kuitenkin tuonut Downin syndrooma. Se on kromosomihäiriö, joka aiheuttaa kehitysvamman ja  hankaloittaa monia päivittäisiä toimia. Arki on tuettua ja kuljetukset rinteisiin välillä hankalasti järjestettävissä. Tämän vuoksi Matilainen ei voi mennä rinteeseen yksin. Ilman tukihenkilöä hänen  on mahdotonta harjoitella täysipainoisesti. Siksi Janne toivookin omaa lautailukaveria, jolloin rinteeseen pääsisi useammin, eikä harjoittelu olisi aina vanhempien tai valmentajan varassa.

    Koska toista lumilautailijaa ei Suomen Special Olympics -joukkueessa tällä hetkellä ole, Matilainen on valmistautunut Itävaltaa varten alppihiihtäjien kanssa. Harjoitusleirille hän osallistui viimeksi Vuokatissa ja Messilässä. Oma 5 vuorokauden leiri järjestettiin Rukalla. Kotona hän treenaa uimalla, lihaskuntoharjoittelulla ja lautailemalla Talmassa sekä Messilässä.

    Lumilautailu ja kilpailut ovat vieneet Matilaista ympäri maailman. Kilpailtua on tullut esimerkiksi Etelä-Koreassa, Amerikassa ja Euroopassa. Nyt alkavia Itävallan kisoja hän ei jännitä. “Ei kannata enää jännittää, olen vanha konkari. Kisat menee kokemuksen voimalla.” Menestystä uralla on jo tullut, joten nyt Janne odottaa ennen kaikkea hyviä laskuja. Tärkeintä on, että pääsee osallistumaan. Jos suorituksessa menee kaikki hyvin, mitaleita saattaa tulla.

    Matilaisen kilpailu-urakka alkaa 18.3. Silloin vuorossa on Super-G tasoluokittelu. Mukana tulee tuolloin olemaan kannustajien lisäksi lempilauta, joka on kiertänyt jo monissa kisoissa.

     

    Hanna Matikainen
    Laura Laakso
Köpa Cialis på nätet Sverige Köpa viagra på nätet utan recept Comprar levitra por internet Viagra kopen Nederland Osta Cialis Suomi Comprar Priligy sin receta Comprar Priligy sin receta Kjøpe Viagra reseptfritt på nett i Norge