”Maksukuskit” ovat jo vuosia tahranneet F1-sirkuksen mainetta, mutta nyt tämä pelleily on saanut astetta likaisemmat piirteet. Formulamaailmaa kuohuttaa tällä hetkellä tapaus Giedo Van der Garde vastaan Sauber.

Kyseessä ei ole liioiteltu tai vertauskuvallinen vastakkainasettelu sillä osapuolet taistelevat oikeudessa. Heidän välilleen on syntynyt kiista siitä, onko Van der Gardelle luvattu kisakuljettajan paikka tälle kaudelle. Tilannetta puidaan edelleen, vaikka kauden ensimmäiset harjoitukset ovat kirjoitushetkellä huomenna.

Hollantilaiskuski kokee, että hänen ja Sauberin välillä on sitovasti sovittu paikasta sveitsiläistallin toiseen kisa-autoon. Talli sen sijaan on sitä mieltä että heillä on sopimus Marcus Ericssonin ja Felipe Nasrin kanssa.

Tavallaan molemmat ovat oikeassa. Ongelman ydin on siinä että Sauber on ensin luvannut Van Der Gardelle paikan, mutta kuitenkin tehnyt sopimuksen kahden muun kanssa. Oikeustaistelut ovat päätyneet jo kahdesti kuskin eduksi.

Miten tälläistä sitten pääsee tapahtumaan maailman kalleimmassa urheilulajissa? Vastauksena on tietysti raha. Ericsson ja Nasr ovat ostaneet paikkansa. He tuovat tallille kymmeniä miljoonia sponsorituloja alkavalle kaudelle. Valmistajille koituvat kustannukset tallin pyörittämisestä ovat älytöntä luokkaa, jopa satoja miljoonia vuodessa.

Monet tallit kamppailevat talousvaikeuksisssa. Nykykustannukset ovat liikaa. Seurauksena kuskivalintaperiaatteet ovat siirtyneet poispäin ajotaidoista. Hieman mutkia oiottuna tilanne on valitettavasti ajautunut siihen että valitaan eniten rahaa tuova kuski, joka osaa ajaa auton maaliin. Nykyisin ei yritetä pitää edes yhtä taitokuskia.

Edellä mainittujen periaatteiden ei luulisi koskevan kärkitalleja, jotka tarvitsevat parhaat kuskit tiukoissa mestaruuskamppailuissa. Harvemmin näin tapahtuukaan, mutta maksetut kuskit kärkitalleissa ei ole ennenkuulumatonta.

Sergio Perez valittiin McLarenin toiseksi kuskiksi kaudelle 2013. Valintaa perusteltiin sillä että Perez ”hiomaton timantti”, tavallaan hän olikin. Hiomisen jälkeen jäljelle jäivät suuret sponsorirahat, kun hänet potkittiin yhden kauden jälkeen pois. Tällä hetkellä hän ajaa keskikastin tallissa, minne hän kuuluukin. Sponsorirahat hän joutuu tuomaan silti.

Kaksinkertaista maailmanmestaria Fernando Alonsoa on vaikea ajatella maksukuskina. Fakta on se että 2009 häntä tukeva Santander maksoi Kimi Räikköselle yli 30 miljoonaa, jotta hän väistyy espanjalaisen tieltä Ferrarilla.

Sauberin kannalta tilanteen tekee ikäväksi Van der Garden halu ajaa. Rahaa hänellä on varakkaan vaimon kautta.

Miten ”maksukuskien” määrän kasvua voi hillitä, tai saada jopa laskuun? Ensimmäisenä tulee luonnollisesti mieleen: lajin kustannuksia pitää laskea. Tätä on lähdetty viime vuosina toteuttamaan rajoittamalla esimerkiksi käytettävien renkaiden ja moottoreiden määrää, sekä muilla vastavilla säädöksillä. Ongelmana on että tallien polttamat rahamäärät eivät ole olennaisesti laskenut ja muutokset ovat vaikuttaneet suuresti lajin mielenkiinnon laskuun.

Muita ehdotettuja ratkaisuja ovat kulukatto, sekä tallienvälisen tulonjaon tasoittaminen. Kulukatolla tarkoitetaan tallikohtaisen budjetin rajaamista, mutta se on jo osoittautunut mahdottomaksi valvoa. Tulonjako sarjassa toimii valmistajien maailmanmestaruussarjan perusteella. Mitä paremmin sijoittuu, sitä enemmän talli saa rahaa. Yksikään isoista talleista ei tule suostumaan tämän muuttamiseen.

Tallien väheneminen sekä kolmansien autojen tuleminen kärkitalleille vaikuttaa väistämättömältä, ellei lajiin tule uusia mercedeksiä tai redbulleja. Isoja yhtiöitä joilla on varaa ja kiinnostusta panostaa sen mikä on tarpeen. Ei tarvitse olla autoalan taho, mutta pitää olla budjettia heti alkuun. Nykyään on mahdotonta rakentaa suurta tallia tyhjästä.

Keski- ja pienibudjettisten rooli on sinnitellä myyden ajopaikkoja eniten tarjoavalle.

Ville Nieminen, HEO Media