Viime yön NHL-kierroksella nähtiin erittäin vaarallinen tilanne Minnesota Wildin ja Chicago Blackhawksin välisessä kohtaamisessa.

Ajassa 9.27 Minnesotan laitahyökkääjä Charlie Coylen painava taklaus lennättää Chicagon puolustaja Duncan Keithin jään pintaan. Paikallaan seisova Coyle nostaa katseensa ja alkaa suunnata liikettään kohti keskialuetta. Samalla hetkellä selällään makaavan Keithin päässä pimenee. Maila leikkaa ilmaa kuin viikate pamahtaen puolustuskyvyttömän Coylen kasvoihin. Tilanteen seurauksena Coylelle murtunut nenä ja Keihtille ulosajo.

Kyseessä ei ole ensimmäin kerta, kun 31-vuotias puolustajatähti syyllistyy törkeään mailalla kasvoille huitomiseen.

Keithin “swingi” teki tuhojaan myös keväällä 2013. Läntisen konferenssin 3. finaalissa hän tempaisee mailallaan takaapäin Los Angeles Kingsin hyökkääjä Jeff Carteria naamaan. Lyönnin seurauksena Carterilta irtoaa hammas ja hänen naamaansa ommellaan 20 tikkiä. Keith tuomittiin ainoastaan yhden ottelun pelikieltoon.

Marraskuussa 2012 hänet tuomittiin viiden ottelun pelikieltoon päähän kohdistuneesta kyynärpäätaklauksesta, jonka kohteena oli Vancouver Canucksin ruotsalaistähti Daniel Sedin.

Tiivistettynä: Ducan Keith syyllistyi vaaralliseen kiekottoman pelaajaan huitomiseen. Minnesotan Charlie Coyle loukkaantui tilanteessa. Keith on tuomittu NHL:n toimesta ennenkin.

Pelikieltoa on jälleen luvassa, mutta kuinka paljon?

Viime kevään pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu, kolminkertainen Stanley Cup-voittaja ja kaksinkertainen olympiavoittaja, on lajin suurimpia supertähtiä. Miten tähti-status vaikuttaa pelikiellon pituuteen. Onko Keithin markkina-arvo niin suuri, että mies pääsee jälleen kerran kuin koira veräjästä?

Uskaltaako NHL:n kurinpitäjä tehdä kaksi kertaa NHL:n parhaaksi puolustajaksi valitusta varoittavan esimerkin vai saavatko tähtipelaajat erityiskohtelua verrattuna neloskentän rivirouhijoihin?

Tapaus Duncan Keith antaa suuntaviivoja rangaistusmenettelylle tulevaisuudessa.

Tapaus Duncan Keith punnitsee NHL:n kurinpidon uskottavuuden.

 

Teksti: Jukka Kannien