Markku Joutsen

Tuntematon rauhanturvaaja

Kuvia Syyriasta vuosilta 1990-1991

Juuri nyt Markku Joutsenen valokuvanäyttely on äärimmäisen ajankohtainen, vaikka kuvat ovat yli 25 vuotta vanhoja. Syyrian sodan takia monet kuvista löytyvät paikat ovat tuhoutuneet ja paikallisia ihmisiä katsellessa jää pohtimaan, mitä heille on tapahtunut.


Valokuvat ovat ajattomia ja mustavalkoisia, aikoinaan kuvattu kinokalustolla sekä 6×6 filmille. Kaikki näyttelyn teokset ovat rajaamattomia ja kehystämättömiä gelatiinivedoksia.

Ensimmäisen kerran valokuvat olivat esillä viime vuonna Porissa, kun tuli kuluneeksi 25 vuotta Markku Joutsenen vuodesta rauhanturvaajana. Tämän vuoden näyttely kiertää useilla eri paikkakunnilla ja huhtikuussa näyttely siirtyy Tampereelle.

Näyttelytila itsessään on jo mielenkiintoinen nähtävyys. Kuvat on sijoitettu vanhoja kirjoja myyvän liikkeen takahuoneeseen. Seinän vierustoja kiertävät hyllyt ja kirjoja on jopa kasattu tuoleille. Tästä huolimatta Joutsenen teoksilla on riittävästi tilaa, ja valokuvia on liki 60.

Päivi Tavin mielestä näyttely on monipuolinen ja kiinnostava. Erityisesti häntä miellyttävät kuvissa olevat vanhat rakennukset sekä pienet hetket ihmisten arjesta.

 

Näyttely esillä 07.03.-25.03.2017
Laterna Magica
Rauhankatu 7

 

Kuvat ja teksti:
Hanna Matikainen