Tuoreiden selvitysten mukaan työuupumus uhkaa jo vastavalmistuneita sosiaalialan korkeakoulutettuja. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian Vastavalmistuneiden urapolut 2021 -selvityksestä ilmenee, että vastavalmistuneista sosiaalityöntekijöistä ja sosionomeista 48 prosenttia kokee työtä olevan liikaa ja 41 prosenttia pitää työtään henkisesti liian kuormittavana.
Järvenpääläinen Jasmin, 25, on työskennellyt alalla vuodesta 2020. “Valmistuin sosionomiksi suuntautuen sosiaalipedagogiseen aikuissosiaaliohjaukseen vuoden 2020 jouluna. Alalle en suoraan hakenut. Ajatus lähti siitä, että pääsisi jollain tavalla auttamaan muita ihmisiä ja vaikuttamaan ihmisten elämään sekä yhteiskunnallisiin asioihin. Valmistumisen jälkeen työllistyin aikuissosiaalityön suuntautumisesta huolimatta lapsiperheiden pariin kunnalliseen lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnin ja tuen tiimiin.”
Lastensuojelun sosiaalityö on vaativa sosiaalityön erikoisala, jossa työskennellään lasten turvallisen kasvuympäristön, tasapainoisen ja monipuolisen kehityksen sekä erityisen suojelun turvaamiseksi. Jasmin itse kokee myös työnsä olevan henkisesti kuormittavaa. “Työ on luonteeltaan ongelmakeskeistä, jopa paisuneiden tai kasautuneiden ongelmien purkamista. Meidän avun piiriin hakeudutaan, kun on kyseessä huoli esimerkiksi lapsen kasvuolosuhteista tai vanhemman taidoista kasvatustehtävässään. Työ vaatii nopeaa ongelmanratkaisukykyä, yhteistyötaitoja sekä auktoriteettia asian edun ajamiseksi.“
Jasmin kokee, että oman työnsä kuormittavuuteen vaikuttaa ensisijaisesti rakenteiden toimimattomuus, joka hänen mukaansa tekee omien työtehtävien toteuttamisesta vaikeaa. “Välillä tuntuu siltä, että joutuu itse sekä asiakkaita että yhteistyötahoja suostuttelemaan yhteistyöhön ja maksimissaan kolmen kuukauden aikaiseen työskentelyyn.” Jasminin mielestä tilanteiden arviointiaika on lyhyt eikä sen lyhyestä kestosta ja suurista asiakasmääristä johtuen ehditä aina saavuttamaan toivottua muutosta. “Ihanteellinen tilanne olisi se, että jo arvioinnin aikana voisimme tarjota tukea ja ohjata tarvittavien palveluiden piiriin. Parhaimmassa tilanteessa arvioinnin aikainen työskentely on riittävää, eikä perhe tarvitse sen jälkeen ollenkaan tukea.” Tällä hetkellä kyseinen ennaltaehkäisevä työ tai tilanteen katkaisevat toimet eivät Jasminin mukaan toteudu. “Lastensuojelulain mukaisia yhteydenottoja näkee tulevan liian myöhään – kun lapsi, nuori tai vanhempi on jo psyykkisen vointinsa äärirajoilla ja menettämässä otteensa ikäänsä kuuluvista elämän asioista, kuten koulusta, työstä tai sosiaalisista suhteista.”
Monet lastensuojelun sosiaalityöntekijät kärsivät muita sosiaalityöntekijöitä enemmän merkittävistä työhyvinvoinnin puutteista, kuten työuupumuksesta. Jasmin kokee, että avun tarpeessa olevien perheiden asiat jäävät mieleen pyörimään myös työn ulkopuolella. “Näin tuoreena alan ammattilaisena en ole vielä löytänyt toimivia keinoja siihen, ettei asiakkaiden asioita kantaisi myös kotiin. Ne jäävät mieleen ja joskus tulevat myös uniin.” Jasmin toteaa.
Jasmin uskoo, ettei aio tulevaisuudessa jatkaa lastensuojelun parissa. Hän on sitä mieltä, ettei lastensuojelu ole ollut ensimmäisenä työnä helpoin ja että työn sisältö on jo nyt saanut hänet pohtimaa omaa jaksamistaan mikäli hän jatkaisi sitä monien vuosien ajan. “Täytyy kuitenkin ajatella myönteisesti, ettei kaikki sosiaalialan työtehtävät ole näin ongelmakeskeisiä ja että omalla tekemisellä voi olla merkittäviä myönteisiä vaikutuksia.” Tällä hetkellä Jasminia kiinnostaa tulevaisuudessa suoran asiakastyön sijaan hanke- ja kehittämistyö.
Teksti: Noora Ojala
Kuva: Anne Kamppi
