Share

Viimeinen vuosi on ollut minulle hyvin opettavainen. Otin hypyn altaan syvään päätyyn ilman uikkareita, lähdin opiskelemaan uutta alaa ja luomaan uutta uraa. Vuoden HEO-tripilläni tutustuin erilaisiin ihmisiin ympäri Suomea ja olen saanut kunnian ammentaa heiltä erilaisia ajatuksia maailmasta ja ihmisistä. Matkastani tuli heidän kautta rikkaampi kuin uskoinkaan. Tämä vaatimaton kirjoitukseni toimikoon tribuuttina teille.

Vuoden aikana olen katsonut golfvideoita rovaniemeläisellä twistillä, prepannut ruotsia rantaruotsalaisten veljesten kanssa, jutellut elämästä ihmisten kanssa, jotka iältään voisivat olla omia lapsiani, kuunnellut Springsteeniä enemmän kuin laki sallii, hörähdellyt lahtelaisille puujalkavitseille ja oppinut murresanoja enemmän kuin aivoni pystyvät käsittelemään tai ymmärtämään. Kuitenkin jokainen heistä omalla tavallaan vaikutti mieleeni, aivan kuin Lapin tunturipurojen raikkaus perjantai-iltana.

Parasta kuitenkin oli huomata, että vaikka ikähaarukka oli suuri ja taustat erilaisia, meistä kasvoi perhe. Porukan nuorimman ja vanhimman ikäero oli 18 vuotta, niin mahduimme silti hyvin samalle penkillä istumaan. Konfliktit kuuluvat jokaisen perheen elämään, mutta se tärkein asia on kuinka ne käsitellään perheenä. Oma perheemme käsitteli nämä konfliktit oikein ja kasvoi sitä myöten siihen upeaan tilaan, jossa se nyt on.

Henkisestä vahvuudesta kertoo se, kuinka alati kukkiva huumori otettiin vastaan. Tällä suunsoiton määrällä heikommat olisivat sortuneet elon tiellä, mutta näin ei käynyt. Jokainen kantoi oman osansa herjoista yhtä kunniakkaalla tavalla kuin serpat vuoristovarusteita Nepalin vuoristossa. Todettakoon myös, että joidenkin reppu oli raskaampi kuin toisten ja ansaitusti. Vaikka minuakin kutsuttiin nimellä Pappa, niin uskon sen tulleen heidän sydämestä.

Osa meistä lähtee työelämään, jatko-opiskeluihin tai pelaamaan pleikkaa niin uskon, että jokainen meistä löytää paikkansa elämässä. Ainakin meillä jokaisella on nyt 14 uutta ystävää, joiden kanssa voimme jakaa iloja ja suruja myös jatkossa, joko henkilökohtaisesti tai ammatillisesti.

Kiitän sydämeni pohjasta teitä kaikkia ihania ihmisiä, jotka ovat olleet mukana tässä vuoden mittaisessa matkassa. Haikeus täyttää mieleni, mutta lämpö täyttää sydämeni teitä ajatellessani. Toivon, että olen pystynyt tuomaan teille yhtä paljon iloa kuin te olette tuoneet minulle. Itse ainakin lähden täältä monta kokemusta rikkaampana.

Samaan hengenvetoon haluan kiittää myös visuaalisen journalismin opiskelijoita, eli VaiJouta, jotka mahdollistivat kuvituksellaan syvyyden meidän jutuillemme. Ilman panostanne, juttumme ja Trombit olisivat olleet tyhjiä kuin Jeesuksen hauta pääsiäsiaamuna.  

Sitten on vielä ne ihmiset, jotka mahdollistivat meidän oppimisen, eli opettajat. Johdatitte opetuslapsenne pois uppoavalta suolta ja annoitte meille työkalut rakentaa omaa tulevaisuuttamme. Ilman teitä, olisimme vieläkin seisomassa tuolla suolla, liejun valuessa saappaanvarrestamme sisään miettimässä, että mitähän vittua.

Nyt kun yhteinen matkamme HEO:ssa on tullut tiensä päähän, aivan kuten vanha Ford Escorttini, joka savusi viimeisen kerran erään Keski-Suomalaisen mökin pihaan, kokoonnumme vielä viimeisen kerran juhlan merkeissä. Olkoon tämä meidän viimeinen ehtoollinen, ilman sitä kuuluisaa selkäänpuukotusta. Nostan maljan teille rakkaat ystävät ja toivon, että polkumme kohtaavat vielä joskus.

Toimittaja: Toni Lång

Kuva: Tuuli Vähämäki

 

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Twitter
Instagram