Döner Harju -projekti alkoi Döner Kallio -nimellä, jolla sen löytää yhä esimerkiksi Facebookista.

 

Bulkkihampurilaisiin ja taksipizzaan kyllästyneet helsinkiläiset ovat pitkään haikailleet pikaruokailuunsa saksalaisen döner-kulttuurin antimia sekä myös laadukkaampaa kasvisruokaa. Kebabia on toki saanut pääkaupungistamme 80-luvulta lähtien, mutta usein liha ei ole oikeaoppisesti lammasta ja tulee pakkasesta, ja sehän on tosi döneristeille pyhäinhäväistystä.

Döner Harju avattiin näitä toiveita täyttämään Vaasankadun ja Fleminginkadun kulmaan tammikuun lopulla. Ravintolan perustajien Jari Lönnbergin ja Reima Mäenpään ansioluetteloissa on sellaisia nimiä kuin Savoy ja Ateljé Finne, mikä on nostanut mielenkiintoa paikkaa kohtaan entisestään. Trombit kävi testaamassa Döner Harjun isoimman alkuhypen laannuttua.

Perjantai-iltapäivällä viiden aikaan Döner Harju on maltillisen täynnä. Tiskille joutuu jonottamaan muutaman minuutin. Pöytä kahdelle löytyy välittömästi. Osa jonottajista ottaa ruokansa mukaan ja vaihtuvuus pöydissä on asianmukaista, kun pikaruokaahan tässä ainakin näennäisesti ollaan nauttimassa.

Tarjolla on tällä erää possua, lammasta ja seitanista tehtyä kasviskebabia, leivän välissä tai lautasannoksena. Hintojen puolesta (8,50 – 15 €) ei mistään katuruoasta puhuta, mutta eipä paikka muutenkaan yritä varsinaisesti katukeittiöksi profiloituakaan.

Palanpainikkeeksi on myös viinejä ja virvoitusjuomia, mutta kyllähän dönerin kanssa juodaan olutta. Tarjolla on Nokian panimon tuotteita, joista luomupils on oivallisin kaveri tällaiselle appeelle. Lasit ovat likaisia, joten olut kulautetaan alas suoraan tölkistä.

Itse jätän mielelläni lihalliset ilot muihin tilanteisiin ja poimin listalta seitan-lautasen. Seuralainen valitsee lammasleivän. Ruoat saapuvat pöytään viidessä minuutissa.

Seitan-lautanen muistuttaa leipäpalasineen koostumukseltaan iskender kebabia. Leivän ja seitan-lastujen lisäksi annoksessa on mm. salaattia, munakoisoa ja kikherneitä sekä punakaalia ja chiliä, kuten asiaan kuuluu. Tuoreet yrtit kruunaavat kokonaisuuden. Kastikkeet ovat tomaattista ja jugurttista muotoa. Melko perinteiset ainesosat siis, ja hyvä niin. Kaikissa asioissa ei tarvitse kikkailla.

Seitan-lastut ovat koostumukseltaan mehukkaita. Joku voisi sanoa lihaisaksikin. Mausteita on sopivasti, potkua saa halutessaan lisää pöytään kannetusta chiliöljystä. Korianterivetoinen salaatti on mukavan raikas. Mainio annos, joka on sen kokoinen, että nälkäkin lähtee.

Seuralaisen mukaan lammasleipää on ilo syödä: ”Maistuu ihan lampaalta eikä miltään epämääräiseltä lihaläjältä.” Minttu ja korianteri ovat vahvasti esillä. Raikkautta tulee myös punakaalista. Kehuja tulee myös mainitusta lisukeöljystä. Leipä on sopivan paahtunutta, mutta kuulemma hieman kuiva. Kastiketta olisi voinut olla sisäpinnassa enemmän.

Iltapäivä alkaa ateriaa lopetellessamme kääntyä alkuillan puolelle, ja tungos Döner Harjussa lisääntyä. Tuhti leipänen on monen mielestä kelpo aloitus viikonlopun riennoille, ja paikassa on yhä uutuudenviehätystä ja jännittävyyttä.

Korkeahkosta hintatasosta huolimatta Döner Harju on oiva lisä kaupungin pikaruokaskeneen. Kasvissyöjille onkin jo Vaasankadulla osittain samalla kentällä operoivat Soi Soi ja Just Vege. Toivottavasti näiden kaikkien menestys ruokkii pikaruokakulttuuria Helsingissä entisestään. Kysyntää on, kuten taannoinen Streat Helsinki -katuruokatapahtumakin osoitti.

 

Teksti ja kuvat: Tommi Kumén

Pienestä pitäen meille yritetään opettaa oikeita käyttäytymistapoja ja niin sanottuja “pelisääntöjä”. Aikuisille pitää puhua kunnioittavasti, ei saa kiusata ja kavereille tulisi olla lojaali. Erilaisia käyttäytymisnormeja syötetään joka tuutista, ei pelkästään kotoa.

Sama toistuu urheilussa. Lapsien harrastuksissa on yleistä, että ensimmäisillä harjoituskerroilla sovitaan säännöt, joiden rikkomisesta seuraa rangaistus. Lasten tapauksessa rangaistukset ovat lieviä, mutta sääntöjen kovennuttua aikuisilla ja huippu-urheilussa seurauksetkin kasvavat. Esimerkiksi juuri viime viikolla uutisoitiin yhden eurooppalaisen jalkapallon parhaan seurajoukkueen sääntörikkomuksesta, jonka seurauksena joukkueelta kiellettiin pelaajasiirrot vuodeksi.

Erityisesti jalkapallosta löytyy paljon yhtäläisyyksiä normaaliin arkeen. Omana joukkueena toimii lähipiiri. Yhteistyön kautta yritetään päästä yhteiseen tavoitteeseen, eli parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Henkilökohtaiset taidot tekevät yksilöstä sen henkilön, joka hän on. Taitavinkaan pallottelija ei kuitenkaan pärjää kentällä, jos yhteistyö muiden kanssa ei luista.

Vastustajaan suhtaudutaan mahdollisimman neutraalisti. He ovat kasvoton seinä, joiden ohi on päästävä saavuttaakseen maalin. Sama toistuu esimerkiksi arjen julkisessa liikenteessä. Ihmisillä on kiire määränpäähän. Muut ihmiset jätetään huomiotta ja keskitytään omaan tekemiseen.

Joskus yksilöt voivat ottaa kentällä yhteen. Toisen hermo voi olla kireällä, tai yhteenotossa on sattunut väärinkäsitys. Hetkestä löytyy yleensä aina kolmas osapuoli – tuomari – joka tasoittaa tilanteen. Parhaassa tapauksessa pelaajat kättelevät tapahtuneen jälkeen ja lähtevät omiin suuntiinsa.

Reilua peli ei tietenkään aina ole. Ihmiset ovat itsekkäitä ja ahneita. Vastustaja on vain välttämätön paha, joka on voitettava keinolla millä hyvänsä. Poikkeuksia sääntöön kuitenkin löytyy. Nuori mies antaa bussissa istumapaikan vanhukselle, tai tuntematon ojentaa tavaran johon toinen ei itse ylety. Tai kun pelaaja ojentaa auttavan kätensä nurmessa makaavalle vastustajalle auttaakseen tämän ylos.