-
Tiistai aamupäivän brunssikattauksessa pojat kävivät läpi jääkylvyn vaikutuksista sekä ketkä voivat käyttää veli sanaa. Ritva mummoa koetteli koiran jätökset tällä kertaa.
-
Eilen startannut Arvaa mitä on laatikossa? ohjelmaosio saa jatkoa kun Inka pääsee vuorostaan arvailemaan mitä Salla on tuonut mysteeriboksiin.
Aiheina myös dieetit ja vuosisatoja vanhat rakkauskirjeet. -
Kolmenkimpassa aiheena syntymäpäivät, miten pitkälle mustasukkaisuus voi mennä sekä mihin kaikkeen voikaan äidinmaitoa hyödyntää.
-
Päiväduossa oli aiheena matkustaminen ja mökkilokit.
Ronja ja Janne jakavat myös parhaat pirkkaniksit. -
Lauri ja Tatu pohjustivat yleisurheilun tulevia MM-hallikisoja yhdessä SUL:n Tuomo Salosen kanssa.
-
Maanantain brunssikattauksessa Juuso ja Joona käyvät läpi treffailua selvinpäin, lainattavaa kirjastokoiraa ja Joonan nuoruusaikojen synkkää söpöystappiota.
-
Aamuaivoissa käsitellään mm. 9- vuotiaan Lunan hyväntekeväisyystempausta Ukrainan hyväksi, Lohjan Roution koululla tehdystä havainnosta käsienpesun tärkeydestä sekä startattiin uusi ohjelmaosio: Arvaa mitä on laatikossa!
-
Juliuksen haastattelussa artisti ja arjen sankari Onni Päivänen!
-
-
Urtoiluruudun viimeisessä lähetyksessä studiossa olivat Toni Romppainen, Frans Fonsen, Tomi Anttonen ja Valtteri Lähtinen. Aiheina viime yön NHL-kierros, uutisia koripalloilusta, tietokilpailu sekä katsaus kotimaisen Liigan pudotuspeleihin.
