-
Keskiviikon lähetyksessä studiossa kuuntelijoita viihdytti Sini Vanhala, Henri Niemelä ja Juuso Malinen.
-
Jalkapallon Asialla -minipodcastsarjan kolmannessa ja samalla viimeisessä jaksossa vieraana kuultiin nykyään Liettuassa ammatikseen pelaavaa Akim Sairista. Sairinen kertoi podcastissa kattavasti urastaan mm. Norjassa ja Virossa.
Juuso Malinen
-
Aadan ja Iriksen viimeisessä lähetyksessä keskustellaan tulevaisuudesta, itsenäistymisestä sekä korona-ajan vauvoista. Mitkä ovat tyttöjen pläänit koulun jälkeen ja miltä kotikaupungista muuttaminen aikoinaan tuntui? Se selviää kuuntelemalla!
-
Santerin viimeisessä lähetyksessä tarjoilen teille paljon kotimaista musiikkia ja aivan uusia artistejakin mm. Uraaniputki. Hyppää messiin ja fiilistele kanssani hyvää musiikkia!
-
Mellun rockenroll -painotteisessa aamushowssa soitettiin viikon, ehkäpä vuoden paras luontoääni ja kurkattiin, mitä brittihovissa tapahtuu tällä hetkellä. Kommelluksilta ei Mellu välttynyt, mutta Levottomat Jalat pelasti päivän.
-
Studiossa Toni Romppainen, Daniela Kälviläinen ja Tomi Anttonen. Aiheina viikonlopun NHL, lauantain kotimainen Liiga kierros, Mestistä ja lopuksi tietokilpailu.
-
Tuomas ja Anna näkevät valoa tunnelin päässä koronan suhteen. Pureudutaan myös selviytyjien uusimman kauden osallistujiin jotka julkaistiin tänään.
-
Studiossa Juuso Malinen, Kristoffer Ilmasti, Henri Niemelä sekä Osku Vuolle. Kattavassa lähetyksessä käydään läpi Veikkausliigan kaikki joukkueet ja mukana on myös mielenkiintoisia vieraita!
-
Radio Trombitin aamupäiväshowssa pureudutaan freestyle-räppäämiseen ja käydään läpi Rapin SM-kilpailun historiaa ja tulevaisuutta.
Minkälainen soundi kaduilla puhuttelee? Entä osaavatko juontajat itse freestyle-räpätä? -
Fanny ja Jenna puhuvat maanantaiaamuna lempikaupungeistaan sekä keskustelevat auringon tuomasta väsymyksestä ja siitepölyallergiasta.
