• Mellun elokuvapainotteinen musashow 16.4.

    Mellun rockmusiikki -painotteisessa musashowssa käytiin läpi mielenkiintoisia elokuvauutisia ja tultiin tulokseen, ettei kesä ole vielä peruttu.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Mellun elokuvapainotteinen musashow 16.4.
  • Riippumattomasti unelmia kohti

    Vilzue aka Ville Kyöperi on nuori Tampereella vaikuttanut rap- artisti. Nuoren miehen elämä otti uuden suunnan, kun hän muutti Helsinkiin opintojen perässä. Radio ja TV-journalismia opiskeleva Vilzue pohtii opintojen ja musiikinteon yhdistämistä. Fiilispohjalta musiikkia tekevä nuorimies onkin löytänyt uutta aikaa musiikille.

    “Helsingissä on periaatteessa paremmat mahdollisuudet musan tekoon. Uudet ystävät, kuten tuottaja Topias Pentala ovat auttaneet minua edistämään musantekoa opintojen aikana”.

    “Olen löytänyt uutta tyyliä ja nyt se kuulostaa mielestäni siltä, kun olen pitkään halunnut. Nyt on saatu melkein albumillinen musiikkia kasaan. Koulu on mahdollistanut musantekoa siellä olevien ihmisten ansiosta”.

     

    Musiikki ei ole sidonnainen niihin
    asioihin, mitä teen muualla”

     

    “Musanteko on fiiliksestä kiinni. Ennen olin pitkiä päiviä töissä niin ei ehtinyt kauheasti tehdä. Koulupäivät ovat lyhyempiä kuin työt, joten aikaa on jäänyt todella paljon.

     

    Vilzue on julkaissut useita musiikkivideoita. Parhaimmillaan katsojia on ollut lähes 7000.  Kuva: Vilzue Productions

     

    Koronavirustilanne on vaikuttanut muusikoiden uriin sekä unelmiin. Somessa puhutaan paljon kulttuurialalla olevien ihmisten elinkeinojen menetyksestä.

    “Musan suhteen unelmat menee yleensä isoissa aallokoissa. Kun saa hyvän biisin aikaan fiilis on että vain taivas on rajana, mutta kun inspiraatiota ei ole fiilis on täysin päinvastainen ja kyseenalaistaa itseään muusikkona”.

    Keskustelun mennessä koronavirukseen, oli Vilzuella selkeät ajatukset: tällä hetkellä ei kiinnostaisi olla täysipäiväinen muusikko, mutta kun tilanne on ohi hän aikoo saada kappaleensa kuuluviin.

    “Loppupelissä haluan tehä musaa ammatikseni ja kiinnostus on kova”.

     

    “Sä oot kaunis sun omal taval
    sä oot tähti sun omal laval”

     

    “Omalta artistiudelta toivon, että ihmiset kuulee mun biisit ja tarinat. Haluun että ne tarinat vois kannustaa ihmisiä asioissa, joista he eivät ole varmoja. Pyrin “herättelemään” niitä ihmisiä, jotka kuuntelee mun musaa ja luoda biisien lopussa positiivisen fiiliksen”.

     

    21-vuotias Vilzue julkaisi hiljattain kappaleen “reunal”. Kuva: Vilzue Productions

     

    Teksti: Melisa Starast, radio- ja TV-journalismi

  • Mellun aamushow 13.4. (sisältää viikon luontoäänen!)

    Mellun rockenroll -painotteisessa aamushowssa soitettiin viikon, ehkäpä vuoden paras luontoääni ja kurkattiin, mitä brittihovissa tapahtuu tällä hetkellä. Kommelluksilta ei Mellu välttynyt, mutta Levottomat Jalat pelasti päivän.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Mellun aamushow 13.4. (sisältää viikon luontoäänen!)
  • Ainon ja Jennan iltapäivä 31.3.

    Ainon ja Jennan iltapäivässä keskusteltiin hoikkuusvinkeistä ja tulevasta aprillipäivästä

    Kommentit pois päältä artikkelissa Ainon ja Jennan iltapäivä 31.3.
  • Melisan, Keterin ja Nennan iltapäivä 29.3.

    Mimmienergiaa täynnä olevassa iltapäivässä keskusteltiin esimerkiksi uusista harrastuksista ja keväästä.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Melisan, Keterin ja Nennan iltapäivä 29.3.
  • Vaikutusvaltaisille riveille vaiko massaan?

    Kävin tapaamassa Aino Mäkelää liittyen hänen unelmien työpaikkaansa. 20-vuotiaalla opiskelijalla oli paljon hyviä näkemyksiä liittyen hänen unelmien työpaikkaansa ja työuraansa. 

    “En osaa sanoa mitään tiettyä yritystä, missä haluaisin työskennellä enkä usko, että yrittäjyys olisi tällä hetkellä yksi haaveistani. Toiveena olisi tehdä töitä media-alalla työt voisi liittyä radioon tai tv-tuotantoon. Haluaisin saada omaa kädenjälkeä näkyviin isoissa projekteissa”, kertoo Mäkelä.

    Mäkelä vaikuttaa rohkealta ja suorasanaiselta persoonalta. Hänen äänessään on tietynlainen varmuus, mutta hänen kertoessaan unelmien työstään rohkeus hyppää esiin.

     

    “Luultavasti tulee olemaan 

      jotain ihan uutta”

     

    Aino Mäkelä pohtii tulevaa työelämäänsä monelta kantilta.
    Kuvaaja: Melisa Starast

     

    “Luultavasti unelmien työpaikkani on sellainen, mistä en tiedä vielä mitään. Isommasta mediatuotannosta en tiedä vielä mitään, mutta pienemmistä projekteista on ehtinyt kertyä kokemusta”, kertoo Mäkelä itsevarmasti. 

    Nykynuorilla voi olla isoja paineita päästä opiskelemaan ammatti sekä saada työpaikka. Mäkelällä vaikuttaisi olevan selkeä tieto siitä, mitä “työminä” tarkoittaa. 

    “Töissä edustetaan työpaikkaa tai firmaa ja jätetään “kotiminä” kotiin. On itsestään selvää, että ei voi olla täysin oma itsensä, vaan käyttäydytään työarvojen mukaisesti. Näen, että on tärkeää tehdä työt hyvin ja saada asema, että on korvaamaton työyhteisölle”. 

     

    “Rehellisyys ja luotettavuus 

      kantaa tosi pitkälle”

     

    Kunnianhimoiselta vaikuttava Mäkelä tuntuu nuoresta iästään huolimatta näkevän, millaisiin rooleihin hän työpaikkahierarkiassa sopii. Mäkelä punnitsi vaikutusvaltaisessa asemassa olemisen sekä “tavallisen” työntekijän roolit tarkasti. 

    “ Nautin kyllä siitä, että voin jollain tasolla palvella muita ja olla ryhmässä päätöksiä tekevässä asemassa, mutta tunnen oloni mukavammaksi, jos minulla on esimies. Ei minulla välttämättä ole kunnianhimoa vaikutusvaltaisille riveille. Saattaisin tuntea oloni yksinäiseksi, jos olisin iso pomo”.

     

    Kirjoittaja: Melisa Starast, radio- ja TV-journalismi

    20rad.melisa.starast@heoedu.fi

  • Keterin ja Jennan aamupäivä 26.3.

    Keterin ja Jennan aamupäivässä keskusteltiin Euroviisuista, RadioGaalasta ja mielipideasisoista. Toinen mimmeistä paljastui myös kenkäfriikiksi.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Keterin ja Jennan aamupäivä 26.3.
  • Jennan ja Keterin aamu 23.3.

    Jennan ja Keterin vihdoin ensimmäinen lähetys yhdessä!

    Tänään puhutaan kuulumisista, aktiivisuudesta ja sosiaalisen median vaikuttaja Cheyenne Järvisen taistelusta lisäravinne verkostomarkkinointia vastaan.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Jennan ja Keterin aamu 23.3.
  • Kolumni: Nykyajan huoltoasemilla ei ole persoonallisuutta

    Huoltoasemakulttuurilla on Suomessa pitkä historia, joka alkaa jo 1960-luvulta. Silloin huoltoasemat olivat yrittäjävetoisia ja ne saattoivat olla pienimpien kylien ainoita tapaamispaikkoja, joissa nautittiin kahvit ja käytiin läpi kuulumiset. Nykyään tällainen kulttuuri on hiipumassa.

    Itsekin Suomea ja monia huoltoasemia kiertäneenä voin todeta, että isot ketjut, kuten ABC ovat syrjäyttäneet suurimman osan entisistä, pienemmistä huoltoasemista. Isoilla huoltoasemilla saattaa olla “kauppias”, mutta ne ovat osa suurempaa, kaupallista ketjua eikä asemilla ole omaa “henkeä”. Pienillä huoltoasemilla päinvastoin on oma tunnelma ja tekemisen meininki, persoonallista tarjottavaa sekä paikka kylän tai kaupungin sydämessä. Asemilla voi toimia esimerkiksi matkahuolto ja muita palveluja.

    Esimerkiksi Pyhäsalmella sijaitseva huoltoasema Vaskikello on tunnettu vanhasta kellokokoelmastaan, joka on ainutlaatuinen koko maailmassa. Pienellä asemalla tarjotaan käsintehtyä leipää sekä ruokaa. Toisin kuin tien toiselle puolelle nousseessa ABC:ssa, jossa tarjouksetkin ovat samat kuin koko maassa. Lisäksi isot asemat eivät tarjoa paljoakaan palveluja tai ammattitaitoista osaamista. Silti nämä isot ketjut ovat onnistuneet syrjäyttämään yksityisiä asemia ympäri Suomen. 

    Suomessa keskustellaan paljon pienten yritysten tukemisesta etenkin näin kriisiaikana. Trendiksi nousseessa “support your local” -ajattelumallissa on paljon perää. Miksi haluamme palveluja ketjuilta, jotka tavoittelevat vain voittoa? Miksi emme tukisi yrityksiä, jotka kattavat 40 prosenttia suomen bruttokansantuotteesta, mutta silti ovat vaikeuksissa taloudellisesti isojen ketjujen takia? 

    Ratkaisu on helppo: valitse ison ketjun sijasta paikallisen yrittäjän pyörittämä, pienempi ja persoonallisempi vaihtoehto. Saatat yllättyä!

     

    Kolumnin kirjoittaja: Melisa Starast

    Radio- ja TV-journalismi

    20rad.melisa.starast@heoedu.fi

  • Aikun ja Mellun aamu 16.03.

    Aikun ja Mellun rennossa aamushowssa käydään läpi aamun kuumimmat aiheet brittihovista aina jauhelihaan asti. Parivaljakko on innoissaan radioon paluusta ja energiaa heiltä myös löytyy.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Aikun ja Mellun aamu 16.03.
Køb Cialis på nettet https://tntark.dk/viase.html https://tntark.dk/ciafi.html http://www.konepajasurvonen.fi/tmp/viase.html http://www.putkirakentajat.fi/js/viano.html http://smedehytten.dk/kamagdk.html http://www.jaamarssi.fi/ciase.html http://www.eepinen.fi/ciano.html