-
Eurokentillä koettiin riemua ja pettymyksiä. UCL:n puolella neljännesvälierät saatettiin päätökseen, kun taas UEL:n puolella ne vasta alkoivat.
artikkelikuva: Julia Rantala
-
Jussi Saha, Eetu Ikola ja Joonas Eriksson tutustuvat ohjelmassaan ”Kuningaslajien ulkopuolella” urheilumaailman pienempiin ja tuntemattomampiin lajeihin. Ensimmäisessä jaksossa käsitellään eurheilua, joka tekee tällä hetkellä kovaa nousua ylöspäin myös Suomessa.
-
Uutiset toimitti Pinja Raussi.

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta (vas.) ja johtaja Mika Salminen kertoivat, että virallinen koronavirustartuntojen määrä Suomessa tänään on 155. Pääministeri Sanna Marin kertoi eilen hallituksen tiedotustilaisuudessa suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Hallitus suosittaa, että koronaviruksen leviämisen estämiseksi kaikki yli viidensadan hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Epidemia-alueilta palaavien tulee sopia työhön paluunsa ajankohdasta ja poissaolosta työnantajansa kanssa. Etätöitä tulee suosia, jos työtehtävät sen mahdollistavat. Kuva: Arja Kangasniemi 
Puolustusvoimat muuttaa varusmiesten lomakäytäntöjä tästä päivästä alkaen. Viikonloppuvapaat alkavat nyt perjantain sijaan poikkeuksellisesti lauantaina. Lisäksi on päätetty, että varuskunnittain kolmannes palveluksessa olevista on kerrallaan viikon lomalla ja sitten kaksi viikkoa palveluksessa. Lisäksi päätettiin, että kertausharjoitukset perutaan toistaiseksi. Pääesikunta käskee erikseen, kun koulutus aloitetaan uudelleen. Kuva: Susanne Salin 
Yhdysvallat on tehnyt ilmaiskun torstaina Iranin tukemien taistelijoiden asevarastoihin Irakissa, kertovat useat kansainväliset mediat. Kyseessä kerrotaan olevan kostotoimi. Kolme Yhdysvaltain liittouman sotilasta kuoli Irakissa keskiviikkona ulkomaalaisjoukkojen käyttämään tukikohtaan tehdyssä raketti-iskussa. Uutiskanava CNN:n mukaan iskut kohdistuivat viiteen asevarastoon. Puolustusministeriön lausunnon mukaan iskujen tarkoituksena oli rajoittaa Kataib Hizbollahin kykyä iskeä liittoutuneiden joukkoja vastaan tulevaisuudessa. Kuva: Josefiina Turkulainen -
Radio Trombitin Perjantaibrunssilla keskusteltiin koronaviruksen aiheuttamista vaikutuksista yhteiskuntaan ja erilaisten tapahtumien peruuntumisiin sekä ihmisten kasvaneesta hamstrauksesta. Ajankohtaisohjelma, joka pureutuu hetkeen.
-
Toisessa Beatles-tuntilähetyksessä 13.3.2020 kuunnellaan lisää legendaarisia Beatlesin hittejä.
-
Emman ja Karon Menovinkeissä tänään oli tarkoitus puhua mm. risteilyistä ja viikonlopun bilevinkeistä. Korona viruksen vuoksi jouduimme hieman muuttamaan suunnitelmia. Aiheiksi nousivat korona, perjantai 13 ja vaihtoehtoiset tekemiset viikonlopuksi.
Kuva: Pirjo Kurppa
-
NBA:n loppukausi on vaakalaudalla, mutta tällä viikolla Nooaton MSH pysyy optimistisena jatkon suhteen.
Artikkelikuva: Laura Luomalehto
-

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on asettanut maahan Schengenaluetta koskevan lentokiellon Trump kertoi torstaiyönä Suomen aikaa Yhdysvaltojen kieltävän koronaviruksen takia matkustamisen Euroopasta Yhdysvaltoihin kolmenkymmenen vuorokauden ajaksi. Rajoitus ei koske Britanniaa. Kielto tulee voimaan perjantaina kolmastoista maaliskuuta juuri ennen keskiyötä Yhdysvaltain itärannikon aikaa, eli aamukuudelta lauantaina Suomen aikaa. Kielto ei koske Yhdysvaltoihin oleskeluluvan saaneita eikä useimpia Yhdysvaltain kansalaisten lähimpiä perheenjäseniä tai muita erikseen yksilöityjä henkilöitä. Maahan sallittujen ihmisten on saavuttava tiettyjen lentokenttien kautta. Kotimaan turvallisuuden virasto on luvannut tiedottaa näistä lentokentistä neljänkymmenenkahdeksan tunnin kuluessa. Aasian pörssit laskivat nopeasti heti Trumpin ilmoituksen jälkeen. Tokion Nikkei-indeksi putosi yli viisi prosenttia, ja öljyn hinta jatkoi putoamistaan. Kuva Julia Rantala 
NBA-kausi on keskeytetty toistaiseksi Koripallon suurin ja seuratuin sarja NBA on keskeyttänyt kautensa koronaviruksen takia. Sarja keskeytetään toistaiseksi, sillä vielä ei ole annettu lopullista päätöstä kauden perumisesta. Amerikkaislähteiden mukaan Utah Jazzin pelaaja Rudy Gobert on saanut koronatartunnan. Myös jääkiekkosarja NHL pohtii, että miten se reagoi koronavirukseen, sillä monet NHL-seurat käyttävät samoja halleja kuin NBA-seurat. Kuva Hanna Viljaranta 
Suomalaisista enemmistö hyväksyy Kreikan ratkaisun olla päästämättä maahan turvapaikanhakijoita Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä käy ilmi, että niukka enemmistö suomalaisista hyväksyy Kreikan linjan. Kaikkiaan tätä mieltä on viisikymmentäyhdeksän prosenttia kansalaisista. Kyselyssä noin joka neljäs kertoi, ettei hyväksy Kreikan päätöstä. Jos Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä kasvaisi samaan tapaan kuin Kreikassa on tapahtunut, suomalaisista kuusikymmentäviisi prosenttia edellyttäisi Suomen toimivan Kreikan tavoin. Noin joka viides on sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi estää turvapaikanhakijoiden maahantuloa, vaikka tulijoiden määrä olisi todella mittava. Kreikan ja Turkin rajalle on saapunut tuhansittain ihmisiä sen jälkeen, kun Turkki kertoi avaavansa rajansa Eurooppaan pari viikkoa sitten. Kreikka on ilmoittanut, ettei pakolaisia päästetä maahan. Lisäksi Kreikka on kertonut, että se ei kuukauteen ota vastaan turvapaikkahakemuksia. Päätös rikkoo YK:n mukaan kansainvälisiä sopimuksia. Torstaiaamupäivän katugallup Kalliossa jakoi mielipiteitä Kreikan päätöksestä. Enemmistö ymmärtää päätöksen, mutta kaikki eivät hyväksy sitä. Kuva Minna Heimola 
Äärimmäisen harvinainen balinkottarainen on saanut poikasen Korkeasaaren eläintarhassa Pikkulintu on yksi maailman uhanalaisimmista lintulajeista, ja sitä elää kotiseudullaan Balin saarella vain noin alle sata yksilöä. Balinkottarainen on selvinnyt tarhakasvatuksen ja luontoonpalautusten ansiosta. Korkeasaaressa haudonta alkoi tammikuussa ja poikanen on nyt noin kuukauden ikäinen. Se tuli pesäpöntöstä ulos pari viikkoa sitten ja opettelee nyt lentämään. Kuva Annika Sorjonen -
Beatles-tunnilla keskustellaan 12.3.2020 Beatlesista ja kuunnellaan Beatlesin parhaimmistoa.
-
Musiikin matka -ohjelmassa keskustellaan 12.3.2020 elokuvamusiikista.
